Mitä tapahtuu, jos kokeilee "yhtä tai kahta tupakkaa"?Kokemuksia?

1567810

Viestejä yhteensä

  • editoi marraskuu 2014
    Ei yhtään tupakkaa,jos aikoo lopettaa.
  • editoi marraskuu 2014
    Tulin foorumille vuosien jälkeen. Vajaat neljä vuotta sitten tupakointia lopetellessani kirjoittelin tänne. Alkukankeuden jälkeen savuttomuus on sujunut oikeinkin hyvin ja toisinaan on tuntunut oudolta ajatus siitä, että olen joskus edes polttanut, mutta viimeiset pari kuukautta mua on piinannut ajatus, että tekisi mieli vetää yksi rööki. Mielihalu sanoo, että jos polttaisin yhden vaan. Tai jos polttaisin yhden kuukaudessa. Tai yhden viikossa. No joo, tiedänhän minä nämä. Aikaisemmat lopetukseni ovat kaatuneet juuri tällaiseen ajatteluun ja hetken kestäneen satunnaisen tupakoinnin jälkeen olen havahtunut olevani nikotiinin orja. Mutta kun mieleni ei jätä minua rauhaan! Nään uniakin siitä, että poltan tupakkaa. Kertokaa mulle nyt hyvät ihmiset syitä, miksi olla sytyttämättä sitä ensimmäistäkään tupakkaa! Olen todella heikoilla nyt. :(
  • editoi marraskuu 2014
    Älä ihmeessä yhtäkään, ei ensimmäistä.Se on vaaran tie.
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    editoi marraskuu 2014
    Cherrie, eikähän ole syytä alkaa siitä, että luet Stumpiia läpi. Lue ne postiiviset kokemukset, purnaukset ja kaikki.
    Kukaan ei voi sua suoranaisesti auttaa, sun on itse nyt näin pitkän savuttoman ajan jälkeen ymmärrettävä, mitä oikein olet kaihoamassa.

    Tänne voisi kirjoittaa pitkän listan niista asioista, jotka puoltavat sun savuttomuuden jatkumista. Tiedät hyvin itsekin miten käy, jos alkaa itselleen antaa lupia yhteen tai viiteen.
    Mä aavistelen, et sä haet nyt jotain muuta. :roll:
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.
  • editoi marraskuu 2014
    Selvennän vielä sen verran, että tarkoitus ei todellakaan ole sytyttää sitä ensimmäistäkään tupakkaa. Kirjoittelin tänne lähinnä saadakseni voimia vastustaa sitä tupakanhimoa, joka minua nyt yhtäkkiä vaivaa. Sen tiedän kokemuksesta, että jos yhdenkin tupakan poltan, poltan toisenkin jne. Ja sitten ollaan taas nikotiiniriippuvaisia. Ei sitä minulle enää ikinä, ei. Jotenkin varmaan täytyy palautella mieliin nyt niitä syitä, miksi aikoinaan lopetin ja lueskella stumppiakin. On se tupakka aikamoinen pirulainen kun vielä näin melkein neljän vuoden savuttomuuden jälkeen alkaa kummitella mielessä. :(

    Ja Melisa, mitä tarkoitit kun sanoit, että haen jotain muuta?
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    editoi marraskuu 2014
    Kirjallisessa muodossa voi olla aina vaikea ymmärtää toisiaan.
    Cherrie, minulle nousi jotenkin mieleen kysymys, kuinka neljän vuoden jälkeen alkaa tekemään mieli tupakkaa. Siis mistä se kertoo? Onko joku asia, tilanne tms. muuttunut, tullut johonkin vaiheeseen, jossa tupakka nousee mieleen. Miksi? Ratkaisijana, viihdyttäjänä...
    Ei tarvitse vastata, tämä oli vain minun aatokseni. Voivat ehkä muutkin tunnistaa näitä olotiloja.
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.
  • editoi huhtikuu 2016
    Lähde :
    Anu Loukola
    Kansanterveyslaitos
    Molekyylilääketieteen osasto
    Biomedicum Helsinki


    • Nikotiiniriippuvuus on aivojen sairaus, jossa kemialliset aineet ovat
    sekoittaneet motivaatioita, tunteita ja muistia ohjailevan viestinnän niin,
    ettei riippuvainen välttämättä pysty säätelemään päihteen käyttöä
    • Viime kädessä mielihyväjärjestelmän toimintaa ohjaavat osaltaan geenit,
    jotka vaikuttavat jo alkuaankin siihen, kuinka helposti käyttäjä jää
    koukkuun
    – eräät opioidi-, nikotiinireseptorien ja dopamiinireseptorien geenimuodot
    näyttävät edistävän riippuvuuden syntyä
    • Uusi tutkimus on kumonnut opin että riippuvuus veisi vuosia kehittyäkseen
    – vieroitusoireet, tupakanhimo ja epäonnistuneet tupakoinnin lopettamisyritykset
    voivat ilmaantua jo ensimmäisinä viikkoina tupakoinnin aloittamisesta
    • Fyysiset vieroitusoireet menevät ohi, kun hermosto
    sopeutuu uuteen päihteettömään tilaansa
    – riippuvuus sen sijaan jää uinumaan aivoihin

    Huonosti käy jos lähtee sitä yhtä kokeilemaan.
  • editoi huhtikuu 2016
    Tämä on ehdottomasti paras keskusteluketju forumilla. Enpä ole ennen tätä huomannut. Kyllä noita vaivihkaisia mielitekoja vilahtaa mielessä, mutta tämän ketjun luettuani pidän ehdottoman tiukan linjan. Helppohan se on tietysti tällaista luvata. Totuus tulee ilmi sitten vuosien kuluttua. Riippuu tietysti paljonko niitä on jäljellä. Monesti tulee ajateltua, että miksi tätä vielä kärsin, miksi en nauti entiseen tapaan, koska ei tää lopetus minun elinikää taida sanottavasti pidentää. Periaate ja se, että pystyy vielä johonkin on eräs kannustin olla polttamatta.
  • BCBC Helsinki
    Edellinen lopetuskertani kaatui puolikkaaseen tupakkaan. Poltin puolikkaan tupakan, joka kaiken lisäksi maistui aivan hirveältä. Siitä se kuitenkin taas lähti ja poltinkin sitten puolitosta vuotta. Tästä viisastuneena: Ei yhtäkään savua! Kuten tuossa aiemmin sanotaan, se riippuvuus ei meistä mihinkään katoa. Se nukkuu ja odottaa niitä yksiä savuja. Yksi poltettu tupakka, portti on avattu ja tupakanhimo herätetty.
    image
  • Jaa mitä tapahtuu....? No päätyy takasin tänne stumppiin!  :D
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.