Toukokuun lopettajat 2013

2456745

Viestejä yhteensä

  • tervamuikku Tampere
    editoi toukokuu 2013
    Täällä on ollut pohdintaa nikotiinikorvaustuotteita, joten ajattelin tulla kertomaan oman tilanteeni niiden kanssa taistelleena.

    En ollut mikään maailman kovin tupakoitsija, normaalina päivänä meni alle 10 savuketta, vapaalla, mökillä, viihteellä jne. sitten huomattavasti enemmän.

    Lopetin tupakanpolton maaliskuun puolessa välissä. Käytin ensimmäisen viikon nikotiini-imeskelytabletteja ja kielenalustabletteja. Sen jälkeen jätin ne pois aktiivisesta käytöstä ja olen mennyt cold turkeynä eteenpäin. Arkisin ei tee tiukkaakaan olla ilman tupakkaa, mutta viihteellä...

    Kannan edelleen muassani kielenalustabletteja, aina lompakossa valmiina. Olen muutaman kerran joutunut niitä käyttämään, kun on oikein kova himo tupakkaan tullut. Olen ajatellut tämän niin, että on pienempi paha ottaa 1-2 nikotiinitablettia kuin polttaa se pirun syöpäkääryle. Tähän asti taktiikka on ollut ihan toimiva.

    Kukin käyttäkööt korvaustuotteita kuten haluaa, jotkut saattavat tarvita purkkaa / muita korvaavia pitkäänkin, mutta ajattelin kertoa teille, että vähemmälläkin saattaa tulla toimeen.

    Mun tupakkalaskuri sanoo, että olen säästänyt nyt 180 € rahaa, kyllä sillä rahalla muutaman purkkapaketin saa ostettua.
  • editoi toukokuu 2013
    Itse olin viime kerralla niin luomulopettamisen kannalla että oksat pois, olin lukenut sen Carrin kirjan ja oikein hehkuin tärkeyttä ja tietoa kuten nikotiinivalmisteet ovat huono juttu. Nyt ajattelen, että ihan sama vaikka mussuttaisin niitä vuoden, jos en vaan polta. Tupakointi hävettääkin, nykyisessä työpaikassani on noloa aina hilpaista tupakalle, vaikka se onkin sallittua 2 krt päivässä, kun kukaan muu ei edes polta. Ennemmin siinä ruuan jälkeen tuikkaa pastillin poskeen ja jatkaa hommia. Ne jäävät sitten kun jäävät, ystäväpiirissä on eräs joka on niitä vuoden syönyt, toinen pääsi kolmessa kuukaudessa, yksi yhdessä..en kyllä enää tuomitse mitään keinoja jos vaan irti pääsen. sen takia en katsokaan carrin kirjaa tällä kertaa, vaan toimin ihan niin kuin itselle on helpointa. Onhan siitä apu useille ollut, enkä toki sitäkään tuomitse =)
  • Demi Espoo
    editoi toukokuu 2013
    Tässä foorumissa löytyy asennetta ja onneksi teillä on apuna Melisa ja Naava.
    Kuullostaa niin tutulta ja itse käyn vielä samoja fiiliksiä läpi mutta voin sanoa ettei ne ole enää yhtä vahvoja ja mitä enemmän hokee itselleen, että HEI, mun ei tarvi enää polttaa, niin se auttaa kummasti.
    Tosin tuo pirulainen tekee vielä kepposet unissa ja aamula pähkäillään, että tuliko poltettua vai ei. Mutta sitten voi hymähtää ja sanoa että no voi voi pirulainen, enpä sorru enää.
  • editoi toukokuu 2013
    Itse kun lopetin aikoinaan ja olin pari vuotta polttamatta, elin parasta aikaa elämässäni. En vieläkään käsitä kuinka saatoin aloittaa sen alusta.

    Jokatapauksessa sen kahden vuoden aikana minusta tuli kova urheilemaan. Olin jatkuvasti liikkumassa, oli salikortit ja kaikki. Ruokavalio meni samalla uusiksi ja juoksin harvase ilta pitkiä lenkkiä koirien kanssa.

    Kun sorruin yhtäkkiä taas polttamaan, niin häpesin sitä aivan valtavasti. En kehdannut tunnustaa sitä kellekkään. Poltin siis salaa yli vuoden tässä. Aina oli pelko, että joku haistaa...Hävetti kun olin niin suureen ääneen saarnannut tupakasta ja olin niin terveellisen elämän kannattajaa että....!

    Tämän seurauksena sitten sosiaalinen elämä alkoi kaventua. Halusinkin mielummin olla kotona ja poltella tupakkaa kuin lähteä ihmisten ilmoille peläten haisevansa ja paljastuvansa ja lisäksi olisi pitänyt tuntikaupalla odottaa milloin saa polttaa! Mielummin jäin sitten kotia polttamaan, minä aikuinen ihminen!

    Töissä en saa polttaa enkä olisi kehdannut polttaakaan, joten työpäivät oli yhtä kärsimystä ja kellosta katsomista. Alussa pystyin odottamaan kotia saakka sytyttämistä, mutta lopulta oli poltettava autossa! Autokin haisi ihan paskalle...

    Että oli kerrassaan rentouttavaa ja ihanaa aikaa olla taas polttaja! Nyt elämä on taas paljon helpompaa kun jää tollainen älyttömyys pois.

    Kyllä se savuttomuus on vain parasta mitä voi itsensä eteen tehdä. Sen eteen kannattaa nähdä vaivaa :) Kaikille lopettaneille ja harkitseville tsemppiä! :)
  • editoi toukokuu 2013
    tervamuikku kirjoitti:
    Täällä on ollut pohdintaa nikotiinikorvaustuotteita, joten ajattelin tulla kertomaan oman tilanteeni niiden kanssa taistelleena.

    En ollut mikään maailman kovin tupakoitsija, normaalina päivänä meni alle 10 savuketta, vapaalla, mökillä, viihteellä jne. sitten huomattavasti enemmän.

    Lopetin tupakanpolton maaliskuun puolessa välissä. Käytin ensimmäisen viikon nikotiini-imeskelytabletteja ja kielenalustabletteja. Sen jälkeen jätin ne pois aktiivisesta käytöstä ja olen mennyt cold turkeynä eteenpäin. Arkisin ei tee tiukkaakaan olla ilman tupakkaa, mutta viihteellä...

    Kannan edelleen muassani kielenalustabletteja, aina lompakossa valmiina. Olen muutaman kerran joutunut niitä käyttämään, kun on oikein kova himo tupakkaan tullut. Olen ajatellut tämän niin, että on pienempi paha ottaa 1-2 nikotiinitablettia kuin polttaa se pirun syöpäkääryle. Tähän asti taktiikka on ollut ihan toimiva.

    Kukin käyttäkööt korvaustuotteita kuten haluaa, jotkut saattavat tarvita purkkaa / muita korvaavia pitkäänkin, mutta ajattelin kertoa teille, että vähemmälläkin saattaa tulla toimeen.

    Mun tupakkalaskuri sanoo, että olen säästänyt nyt 180 € rahaa, kyllä sillä rahalla muutaman purkkapaketin saa ostettua.
    Kiva kuulla kokemuksia, kun aika samoja määriä itekin poltin tossa aiemmin. Tulee kyl tekee tiukkaa toi baareilu ilman tupakkaa. En tiedä sallinko "viihdetupakoinnin" itselleni vielä joku päivä. Sen sitten kyllä tietää mitä tapahtuu, kun sen sallii.. Ne pikkuaskit, missä oli 10 tupakkaa olis käteviä. :( Ei jäis vahingossakaan seuraavalle päivälle yhtään, jos joskus hairahtais.

    Mutta nyt mennään nollalinjalla, tänään imeskellyt kaksi imeskelytablettia ja kohta kolmannen vuoro. :) Jippii, savuttomuutta jo hurjat 81 tuntia!
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    editoi toukokuu 2013
    En nyt halua maalata pirua seinälle, mutta hyvin harvoin onnistuu enää se baaripolttelu. Muutaman kerran jälkeen tuollaiset 10 savukettakin poltelleena, se jää päälle. Aivot tulevat joka kerran jälkeen tiukasti vaatimaan lisää tupakkaa.
    Tämän tarinan voi kertoa täällä yks ja toinen. Jokainenhan tekee miten haluaa, mutta itsepetosta se joltain osin on, että kuvittelee siihen pystyvän.
    Olin aikoinani hirmuisen kateellinen ihmisille, jotka polttelivat vain viihteellä. Itse en siihen pystynyt enää lopetettuani, koska tiesin sen vievän mennessään. Nyt en ole enää kade heillekään. Onhan se siis tosi hassun näköistä se imuttaminen baarin ulkopuolella. Katsokaapa joskus sillä silmällä
    :lol: :lol:
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.
  • editoi toukokuu 2013
    :D :D :D Hymyä ja onnen tunnetta onnistumisesta. Kaksi päivää takana! Muutama suurempi tunteen purkaus, muutaman polttavan ystävän kohtaaminen ja kaikki meni loistavasti! Motivaatio on huipussaan!

    Nyt kun vielä keksisin jotain muuta puuhailtavaa kuin siivominen, se alkaa ottamaan pitkän päälle hiukan päähän. Kuntoilua on moni kehunut tähän tupakan lopettamiseen, mutta en oikein tiedä miten aloittaisin.

    Olen toki aina pitänyt kävelystä että ehkä se on sopivaa tähän, jotenkin vain kaipaan jotain menevämpää ja vauhdikkaampaa, mutta eipä taida kunto kestää :lol:

    Huomenna on surullinen päivä kun sirottelemme rakkaamme tuhkat. Tämä tuo varmasti paljon tunnetta ja tuskaa, mutta vahvistaa vielä enemmän tunnetta siitä että minä en halua vaarantaa keuhkojani enää yhtään enempää. Oli kamalaa nähdä läheltä miten keuhkosyöpä vie ihmisen mennessään. Ikävä on suuri!

    Voimia ja stemppiä teille! Ja minulle!
  • editoi toukokuu 2013
    Ja baaripolttelusta piti vielä sanoa oman kommenttini. Ei kannata. Olen koittanut sitä ja aina on vienyt mennessään, jos ei ekalla eikä ehkä toisella niin varmasti jo kolmannella. Jotenkin mieli/aivot antaa tilaa ajatukselle että mikä ettei tänäänkin kun eilenkin. Täysi kielto päälle ja tupakat jää kauppaan! Voipi istuskella baarissa rauhassa eikä seisoskella tupakkapaikalla.
  • editoi toukokuu 2013
    Moikka, ajattelin itsekin parin ekan päivän tuntoja tänne käydä kertomassa. Aamurööki on pahin, toinen se kun on tehnyt jotain, esim. siivoaa, tai niinkuin tänään istuttelin orvokkeja. Ennen sitä aina puuhastelun jälkeen istui tupakalle ihastelemaan työnsä jälkeä tai piti tupakkatauon, mitäs nyt sitten? Eikai sitä voi koko aikaa syödäkään ;) Niin ja se ruoan jälkeinen rööki, siinä yksi paha paikka minulle myös. Uhhuh.

    Töissä pihalla kävelin tupakansavun läpi, pidättelin hengitystä ettei tulis mieliteko mutta tulihan se haju silti nenään. Se ei kyllä mitään hirmu himoa saanut aikaan.

    Mulla auttaa siihen pahimpaan himoon ihan tavallinen purkka, autossakin mulla on iso säkki. Sitä sitten jäystää...tällä sivustollakohan se luki että tupakanhimo kestää viisi minuuttia kunnes menee ohi, kyllähän tuo pitää melkolailla paikkansa. Ainakin jos saa ajatukset suunnattua johonkin muuhun asiaan.

    Hauska oli kun kävin tutulla kioskilla, ennen ne ostokset oli pullo limsaa ja aski tupakkaa, nyt kun ostin vain limsan niin myyjä kysyi että ja? Tuumasin vaan että eipä muuta tällä kertaa :)

    Onneksi nykyiset harrastukset ja kaveripiiri on sellainen että siellä harva polttaa, aiemmassa elämässä tuskin olisi onnistunut tämä lopetus. Baariin ihan heti en kyllä uskalla lähteä, taitaisi olla pahin paikka.
  • editoi toukokuu 2013
    Melisa ja Isabel1z kiitos kommenteista koskien baaripolttelua, toi taas uutta perspektiiviä asiaan ja helpottaa olematta polttamasta myöskään viihteellä. :) Ehkä. Noh, tuskin edes tekee tupakkaa mieli parin kuukauden kuluttua. Vältellään kekkereitä heinäkuuhun asti. ;)

    Pakko kyl sanoa, että tää on loisto kanava jakaa tuntemuksia. Yksikään mun kavereista ei ymmärrä tätä mitä päässä käy läpi tällä hetkellä. Täällä ymmärretään ja tsempataan ja annetaan perspektiiviä, joka on tosi arvokasta! TSEMPPIÄ nyt kaikille toukokuun lopettaneet, ollaan myös kesäkuussa lopettaneita! :D
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.