Tupakka - ainoa ilo? Suru tupakasta luopumisen jälkeen. Apua!

2»

Viestejä yhteensä

  • peterra

    Kyllä, minun olisi pitänyt olla iloinen siitä, että pystyin olemaan kokonaisen vuorokauden polttamatta. Mutta se oli mahdotonta siinä surullisen tunteen keskellä.

    On totta, että tunnen joutuvani luopumaan jostain. Ja se jokin asia on nautinto. Minulla on lääkitys, joka laskee dopamiinitasoja ja tupakka tuntuu olevan ainoa asia, joka nostaa dopamiinitasoa. Näin ollen se on ainoa asia, josta saan jonkunlaista nautintoa. Pitäisi siis keksiä jokin muu asia, josta saisin mielihyvää edes jossain määrin. Liikunnasta en ole koskaan saanut hyvänolontunnetta, joten sitä on turha minulle mainostaa.

    Tällä hetkellä tupakka tosiaan hallitsee minua eikä päinvastoin. Olen turhaan yrittänyt lopettaa kymmeniä kertoja, mutta pystynyt siihen vain pariksi tunniksi kerrallaan.
  • Oletko kokeillut jutella asiasta ihan lääkärin kanssa? Lopettamiseen on runsaasti vaihtoehtoja ja tapoja lopettaa on yhtä monta kuin ihmisiä. Ei ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa lopettaa ja niin kauan kuin yrittää niin on oikeasti myös mahdollisuus onnistua.

    Itselläni oli monen monta kertaa aivan vastaava olo, kun lopetin. Masentuneisuus ja se, että ei ole elämässä mitään sisältöä. Jonkinlainen masennus kuuluu jopa asiaan, kun lopettelee. Semmoinen käsittämätön alakulo, josta ei vaan meinaan löytää mitään tietä pois. Nousetko yöllä polttamaan?

    Toisaalta sinulle voisi olla vaihtoehto ihan vähentämällä lähteä lopettelemaan eikä laittaa niin absoluuttista "en polta enää koskaan" -ajattelua. Vaikeita juttuhan nämä on ja tosiaan lopettajia on niin monenlaisia. Joka tapauksessa siitä ajatuksesta, että ihan oikeasti luopuu jostain täytyy päästä eroon, koska lopettaminen ajatuksella, että jättää ikään kuin jotain tekemättä / luopuu jostain on ihan mahdoton ja kukaan ei jaksa sitä.
  • Mulla on itseasiassa Champix-kuuri menossa , mutta se ei tunnu auttavan yhtään. Yhtälailla tekee mieli tupakkaa kuin ennenkin. Sillä tässä tunteekin itsensä niin luuseriksi kun ei edes lääkityksellä saa lopetettua.

    Jos herään yöllä, niin melko varmasti käyn tupakallakin. Mutta harvemmin heräilen yöllä. Aamulla se on kuitenkin ensimmäinen asia jonka teen.

    Monet ovat sanoneet mulle, ,että vähennä. Mutta kun en pysty. Se on se aski päivässä eikä mahda mitään.
  • Champix-kuuri ei toimi kaikilla. Ja tupakoinnin lopettaminen on jokaiselle täysin henkilökohtainen kokemus. Vertaistuki tekee hyvää, koska lähes jokaiselle löytyy sielunkumppaneita, joilla on ollut yhtä vaikeaa. Mikään lopettamismenettely tupakoinnissa ei ole varma ja kaikilla on ns. "plus" + "miinus".

    Itse kutsun sitä oppimisprosessiksi, jossa tupakoija hiljalleen opettelee takaisin yhteiskuntakelpoiseksi. Tupakoija on aina tupakoija - eikä se asiantila koskaan muutu. Ensin täytyy pystyä myöntämään itselleen se, mitä sinäkin täällä teet eli se, että minulla on ongelma. Kun myöntää itselleen, että tupakka vie ja minä vikisen niin silloin on otettu jo se eka steppi kohti lopettamista.

    Minä sanoisin sinulle, että jätä Champix pois, jos se ei auta sinua ja rupea miettimään muita tekniikoita. Ja ennen lopettamista ainakin itseäni auttoi merkittävästi, kun tein tupakoinnista ensin ihan täysin tietoista. Jokaisella ihmisellä siihen tupakkaan liittyy kasa henkilökohtaisia kokemuksia, joita kukaan muu ei voi ymmärtää. Tupakoinnilla on ikään kuin "merkityksiä" aivoissa. Tupakointi on seuraus - se ei ole syy.

    Yksi tapa tietoistaa tupakointia on se, että ottaa mukaansa vihkon ja kynän ja kirjoittaa jokaisen tupakan ylös. Aika + paikka + tilanne. Aika tylsää sekin on, kun yrittää kehitellä "syytä" paperille ja kirjoittaa sen, miksi juuri tuo tupakka oli poltettava, jonka äsken poltti, mutta itseäni se auttoi. Kun näki sen tapansa konkreettisesti paperilla ja alkoi hahmottaa niitä syy-seuraus -yhteyksiä niin alkoikin ymmärtää, että tupakointi ei ollutkaan minkään asian itsetarkoitus. Kun tämän ymmärsin - lopettaminen helpottui.

    Mutta monta kertaa olen minäkin lopettanut ja monta kertaa olen aloittanut uudestaan. Pidän itseäni keskivaikeana tapauksena, koska minä olen aina sortunut uudestaan, vaikka olisinkin ollut jo kuukausia polttamatta. Siksi sanonkin aina, että toivon & uskallan uskoa, että jokainen lopetuskerta on viimeinen, mutta ikinä sitä ei voi itselleen luvata.
  • Minun mielestäni tämä otsikko on sama asia kuin kohdassa vieroitusoireet, jossa käsitellään masennusta. En kokenut mitään surua, vaan se oli määrittelemätön masennustila, josta en selvinnyt kuin ajan myötä. 
  • vko kirjoitti:
    Minun mielestäni tämä otsikko on sama asia kuin kohdassa vieroitusoireet, jossa käsitellään masennusta. En kokenut mitään surua, vaan se oli määrittelemätön masennustila, josta en selvinnyt kuin ajan myötä. 
    Minä olen potenut vakavaa masennusta jo pitkään, mutta tupakattomuuden aiheuttama suru oli jotain aivan muuta.

    Mutta hyvä, että selvisit masennustilastasi.
  • Tosi hyviä pohdintoja tässä ketjussa. Mua auttaa suuresti tupakointiin ja siihen riippuvuuteen liittyvä pohdinta. Tuo on mm hyvä pointti, että ei ole syytä olla kateellinen tai katkera niille, jotka vielä polttavat. Tuttu tunne sekin...
  • Juksu66Juksu66 Helsinki yms.
    editoi kesäkuu 29
    Ajatuksia herättävä aihe ja todella hyvää pohdintaa.

    Itselläni oli myös samankaltaisia ajatuksia kuin lepuuttajalla, että tupakka on se taukojen ilon lähde, keksittymisapu ja rentouttaja. Ja siksi siitä on todella vaikea "luopua", ikään kuin en "saisi" enää polttaa. Vihdoin tajusin ja sisäistin, että minähän oikeasti saan polttaa milloin haluan, kuten olen tehnytkin, polttanut yli ison askin päivässä. Avainsana oli sitten tuo haluan. Kun totesi, ettei haluaisi enää polttaa, tuo ongelma ikään kuin ratkesi - poltan sitten vapaasti jos minä itse oikeasti haluan - mutta vain jos ITSE haluan, ei silloin kun nikotiiniriippuvuus saa minut kuvittelemaan että haluan tai tarvitsen tupakkaa. No, jää nähtäväksi, toimikko tämä ajatusmalli, kullakinhan on omansa ja mikä toimii yhdelle ei toimi toiselle. Löysin tämän ajatusmallin täältä Stumpista, niiden lukuisten ihmisten kirjoituksista ja aatoksista, jotka ovat käyneet tätä tietä ennen minua ja painiskelleet samojen asioiden parissa ja löytäneet tämän omala kohdallani äärimmäisen tärkeäksi muodostuneen ajatusmallin. On erittäin hienoa, että jaatte kokemuksianne ja ajatuksianne julkisesti - niistä todella saa motivaatiota ja ideoita omaan lähestymistapaan, nöyrä kiitokseni siitä!

    Tänä lyhyenä aikana olen yllättäin huomannut, että tupakointi on kohdallani itse asiassa latistanut elämän. Ilman lupaani ja aikomustani. Jos se auttoi hankalina hetkinä - tai niin luulin - niin se vei (varasti) pois ne hyvätkin, oikeasti ja todella. Luulin, että tupakka tuo niitä hyviä hetkiä, mutta kohdallani näin ei ilmeisesti ollutkaan. Tänä lyhyenä aikana kun olen ollut polttamatta, olen alkanut tuntea iloa asioista, jotka tupakointiaikana ohitin vailla mitään tuntemusta. Kaikki oli samaa harmaata savupilveä. vailla laaksoa, kukkulaa. Nyt havaitsen asioita aivan eri tavalla. Kuulemma (muutkin ovat huomanneet) hymyilen ja nauran helpommin. Koen elämäni itse asiassa kirkastuneen, odotuksieni vastaisesti. Tunnen ja koen asioita voimakkaammin. Olen kiinnostuneempi ja jotenkin huomiokykyisempi. Nyt siis koen paljon enemmän ja useammin myös niitä hyviä, mukavia tuntemuksia. Tämä taas tuntuu laskevan yleistä stressitasoa, mikä auttaa sitten selviämään niistä vähemmän mukavista tuntemuksista, harmistuksista ja ärsyttävyyksistä...joita niin ikään koen enemmän. Eli homma voi mennä näinkin, ainakin tällä hetkellä - en siis halua polttaa nyt, vaikka vapaasti saankin. Tunne vahvistui, kun muutamasta ensimmäisestä päivästä pääsi yli ja positiiviset vaikutukset alkoivat tuntua ja balanssi on pysynyt positiivisen puolella. Vaikeuksista huolimatta.

    Tsemppiä lopetteleville, lopettamista harkitseville ja lopettaneille!
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.