Tupakka - ainoa ilo? Suru tupakasta luopumisen jälkeen. Apua!

2»

Viestejä yhteensä

  • peterra

    Kyllä, minun olisi pitänyt olla iloinen siitä, että pystyin olemaan kokonaisen vuorokauden polttamatta. Mutta se oli mahdotonta siinä surullisen tunteen keskellä.

    On totta, että tunnen joutuvani luopumaan jostain. Ja se jokin asia on nautinto. Minulla on lääkitys, joka laskee dopamiinitasoja ja tupakka tuntuu olevan ainoa asia, joka nostaa dopamiinitasoa. Näin ollen se on ainoa asia, josta saan jonkunlaista nautintoa. Pitäisi siis keksiä jokin muu asia, josta saisin mielihyvää edes jossain määrin. Liikunnasta en ole koskaan saanut hyvänolontunnetta, joten sitä on turha minulle mainostaa.

    Tällä hetkellä tupakka tosiaan hallitsee minua eikä päinvastoin. Olen turhaan yrittänyt lopettaa kymmeniä kertoja, mutta pystynyt siihen vain pariksi tunniksi kerrallaan.
  • Oletko kokeillut jutella asiasta ihan lääkärin kanssa? Lopettamiseen on runsaasti vaihtoehtoja ja tapoja lopettaa on yhtä monta kuin ihmisiä. Ei ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa lopettaa ja niin kauan kuin yrittää niin on oikeasti myös mahdollisuus onnistua.

    Itselläni oli monen monta kertaa aivan vastaava olo, kun lopetin. Masentuneisuus ja se, että ei ole elämässä mitään sisältöä. Jonkinlainen masennus kuuluu jopa asiaan, kun lopettelee. Semmoinen käsittämätön alakulo, josta ei vaan meinaan löytää mitään tietä pois. Nousetko yöllä polttamaan?

    Toisaalta sinulle voisi olla vaihtoehto ihan vähentämällä lähteä lopettelemaan eikä laittaa niin absoluuttista "en polta enää koskaan" -ajattelua. Vaikeita juttuhan nämä on ja tosiaan lopettajia on niin monenlaisia. Joka tapauksessa siitä ajatuksesta, että ihan oikeasti luopuu jostain täytyy päästä eroon, koska lopettaminen ajatuksella, että jättää ikään kuin jotain tekemättä / luopuu jostain on ihan mahdoton ja kukaan ei jaksa sitä.
  • Mulla on itseasiassa Champix-kuuri menossa , mutta se ei tunnu auttavan yhtään. Yhtälailla tekee mieli tupakkaa kuin ennenkin. Sillä tässä tunteekin itsensä niin luuseriksi kun ei edes lääkityksellä saa lopetettua.

    Jos herään yöllä, niin melko varmasti käyn tupakallakin. Mutta harvemmin heräilen yöllä. Aamulla se on kuitenkin ensimmäinen asia jonka teen.

    Monet ovat sanoneet mulle, ,että vähennä. Mutta kun en pysty. Se on se aski päivässä eikä mahda mitään.
  • Champix-kuuri ei toimi kaikilla. Ja tupakoinnin lopettaminen on jokaiselle täysin henkilökohtainen kokemus. Vertaistuki tekee hyvää, koska lähes jokaiselle löytyy sielunkumppaneita, joilla on ollut yhtä vaikeaa. Mikään lopettamismenettely tupakoinnissa ei ole varma ja kaikilla on ns. "plus" + "miinus".

    Itse kutsun sitä oppimisprosessiksi, jossa tupakoija hiljalleen opettelee takaisin yhteiskuntakelpoiseksi. Tupakoija on aina tupakoija - eikä se asiantila koskaan muutu. Ensin täytyy pystyä myöntämään itselleen se, mitä sinäkin täällä teet eli se, että minulla on ongelma. Kun myöntää itselleen, että tupakka vie ja minä vikisen niin silloin on otettu jo se eka steppi kohti lopettamista.

    Minä sanoisin sinulle, että jätä Champix pois, jos se ei auta sinua ja rupea miettimään muita tekniikoita. Ja ennen lopettamista ainakin itseäni auttoi merkittävästi, kun tein tupakoinnista ensin ihan täysin tietoista. Jokaisella ihmisellä siihen tupakkaan liittyy kasa henkilökohtaisia kokemuksia, joita kukaan muu ei voi ymmärtää. Tupakoinnilla on ikään kuin "merkityksiä" aivoissa. Tupakointi on seuraus - se ei ole syy.

    Yksi tapa tietoistaa tupakointia on se, että ottaa mukaansa vihkon ja kynän ja kirjoittaa jokaisen tupakan ylös. Aika + paikka + tilanne. Aika tylsää sekin on, kun yrittää kehitellä "syytä" paperille ja kirjoittaa sen, miksi juuri tuo tupakka oli poltettava, jonka äsken poltti, mutta itseäni se auttoi. Kun näki sen tapansa konkreettisesti paperilla ja alkoi hahmottaa niitä syy-seuraus -yhteyksiä niin alkoikin ymmärtää, että tupakointi ei ollutkaan minkään asian itsetarkoitus. Kun tämän ymmärsin - lopettaminen helpottui.

    Mutta monta kertaa olen minäkin lopettanut ja monta kertaa olen aloittanut uudestaan. Pidän itseäni keskivaikeana tapauksena, koska minä olen aina sortunut uudestaan, vaikka olisinkin ollut jo kuukausia polttamatta. Siksi sanonkin aina, että toivon & uskallan uskoa, että jokainen lopetuskerta on viimeinen, mutta ikinä sitä ei voi itselleen luvata.
  • Minun mielestäni tämä otsikko on sama asia kuin kohdassa vieroitusoireet, jossa käsitellään masennusta. En kokenut mitään surua, vaan se oli määrittelemätön masennustila, josta en selvinnyt kuin ajan myötä. 
  • vko kirjoitti:
    Minun mielestäni tämä otsikko on sama asia kuin kohdassa vieroitusoireet, jossa käsitellään masennusta. En kokenut mitään surua, vaan se oli määrittelemätön masennustila, josta en selvinnyt kuin ajan myötä. 
    Minä olen potenut vakavaa masennusta jo pitkään, mutta tupakattomuuden aiheuttama suru oli jotain aivan muuta.

    Mutta hyvä, että selvisit masennustilastasi.
  • Tosi hyviä pohdintoja tässä ketjussa. Mua auttaa suuresti tupakointiin ja siihen riippuvuuteen liittyvä pohdinta. Tuo on mm hyvä pointti, että ei ole syytä olla kateellinen tai katkera niille, jotka vielä polttavat. Tuttu tunne sekin...
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.