Synkkää on, saatana.

1111213141517»

Viestejä yhteensä

  • Välillä tulee niitä vaikeampia vaiheita. Muun juomisen voi toki lopettaakin, mutta kokeilepa sitä että aina kun tulee vaikea hetki, juot lasin vettä. Auttaa myös siihen, ettei paino ala kohtuuttomasti nousta.
    tsemppiä! Kyllä se kohta taas helpottaa, ainakin vähäksi aikaa!
  • BCBC Helsinki
    editoi toukokuu 2016
    27 vuotta: Laita vaan se puutarhapöytä. Kun on muuta tekemistä saa ajatukset pois tupakasta ja tekeminen piristää kummasti. Ja nyt on niin kaunis ilma, että kahvia on kiva juoda ulkona.
    Minusta tupakoinnin lopettaminen teki alkuun apaattisen ja aloitekyvyttömän. Nyt alkaa helpottamaan, mutta helposti istun vaan tässä sohvalla läppäri sylissä ja voin huonosti. Kun saa repäistyä itseni tästä liikkeelle ja teen jotakin, on olo aina paljon parempi.
    Eilen istuin pihakeinussa syömässä jäätelöä. Hyvä fiilis, tupakkaa en edes ajatellut sillä hetkellä vaikka samassa keinussa olen niin usein istunut tupakalla.
    image
  • Joo tuo vedenjuominen olis tärkeetä . lihoin tosiaan kuukaudessa 10kg. Mitkään housut ei mahdu päälle. Hirveästi masentaa. Painon nousu sattuu jalkoihin. Enempi kai nestettä koska pienikin pyöräily käy jalkoihin yms. Ärsyttää tämä aikaansaamattomuus. Perseestä fiilikset pääsääntöisesti. Murkku aloitti tupakoinnin kun itse lopetin. Sekin ahdistaa. Ihankuin elämäni lanka keskiö syy elää olisi ollut tupakka
  • Ahdistaa ja pelottaa. Mikä auttaisi?
  • Cotton kirjoitti:
    Ahdistaa ja pelottaa. Mikä auttaisi?

    Vetäse vaikka seitin ohuet ranskalaiset iltapäivä kännit :-)
  • Cotton kirjoitti:
    Ahdistaa ja pelottaa. Mikä auttaisi?
    java kirjoitti:
    Cotton kirjoitti:
    Ahdistaa ja pelottaa. Mikä auttaisi?

    Vetäse vaikka seitin ohuet ranskalaiset iltapäivä kännit :-)
    Älä nyt Cotton kuuntele javaa!! Alkoholi on varmasti eräs pahimmista ellei pahin ns trigger tupakoinnin uudelleen aloittamiseen. Koska se laskee "aivotoimintoja", esim lamauttaa aivosolujen toimintaa ja siten impulssikontrollikin heikkenee ja Impulssihan se tupakointipäätöksin on. Ja lisäksi myös alkoholi Aiheuttaa mm. Syöpää. Puhumattakaan muusta.
    Koeta kestää!! Ajattele/tee jotain mukavaa.
  • BCBC Helsinki
    Alkoholi ei ole mikään lääke ahdistukseen ja pelkoon. Lisäksi alkoholin vaikutuksen alaisena oma harkintakyky laskee ja kynnys tupakan sytyttämiseen on matalampi.
    image
  • Itse käyn salilla riehumassa kun alkaa ahdistaa, vie kummasti ajatukset muualle. Ulkoilu auttaa aina, mutta kotisohvalle jääminen vain hankaloittaa tilannettasi.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.