Stumppi - keskustelu

Moi,

Tiedän myös kokemuksesta kuinka vaikeea lopettaminen voi olla, varsinkin jos taustalla on valmiiksi vähän vähemmän vakaa pää, niinkuin itselläni. Minä ehdin polttaa 13 vuotta ja lopetin 15.1 ilman mitään korvaushoitoja. Täytyy tunnustaa että toista kertaa en siihen leikkiin kylmänä kalkkunana lähde

Ensimmäinen viikko meni itsellänikin yllättävän helposti, mutta sitten alkoi tulla kaikenlaista ikävää; ahdistusta, huonomuistisuutta, masennusta, yksinäisyydentunnetta ym. Haukotutti ja huokailutti pari viikkoa jatkuvasti ja yhden viikon ajan oli aika voimakasta huimausta, joka sitten onneksi loppui.

Yöllä tuli heräiltyä ja illalla ei saanut unta. Heräsin usein öisin mitä ahdistavempiiin ajatuksiin ja meinasi tulla kunnon paniikki, mutta onneksi sain itseni rauhoitettua hengittämällä syvään ja keskittymällä vaan siihen hengittämiseen. Pelottavinta oli välillä kun unohti, että on lopettanut tupakoinnin ja luuli oikeasti olevansa tulossa hulluksi.

Nyttemmin on helpottanut ja paljon, vaikka en vieläkään tunne itseäni aivan "omaksi itsekseni". Muisti on kuitenkin parantunut, ahdistus vähentynyt ja muutenkin parempaan suuntaan ollaan menossa.

Minulla on ollut kaikenlaista harmia itseluottamuksen/tunnon kanssa ja aika masentunutkin sitä on välillä ollut (siis jo tupakoidessa). Tupakoinnin lopettaminen ilman mitään korvaushoitoja sai ilmeisesti aivokemian aika sekaisin, ja kaikki nuo ahdistavat asiat tuntui paljon entistä ahdistavemmilta. Mutta on varmasti ihan tervettä kohdata ne asiat face-to-face. Ja vaikka kaiken sen kärsimyksen keskellä ei aina muista olla ylpeä lopettamisestaan, niin jossain vaiheessa se kyllä palkitsee. Aivan mieletön juttu, en olisi ikinä uskonut että pystyn tähän.

En halua pelotella, mutta itselläni oli muutama kuukausi kyllä aikamoista vuoristorataa. Suosittelen vierottautumaan jonkun purkan tms. avulla jos on vaikeaa. Kuten sanoin, toista kertaa en lähtisi mielenterveyttäni ihan näin kovalle koetukselle laittamaan (nimim. kerran jos toisenkin ollut lähdössä vastaanotolle). Toinen asia mitä ehdottomasti suosittelen, on liikunta. Itse alussa kävin 4-5 kertaa viikossa lenkillä. Se kyllä rentouttaa ja rauhoittaa tosi hyvin ja saa mielenkin iloiseksi. Vaikutus on tosin lyhytaikainen.

Viimeiseksi vielä, että vaikka en pahemmin täällä kirjoittele, niin niinä pahimpina ahdistuksen hetkinä on ollut kiva lukea täältä muiden kärsimyksistä (mikäli niitä asiakirjoituksia tuolta seasta löytää ). Niistä on saanut vähän lohdutusta ja uskoa siihen, ettei ihan lopullisesti ole tulossa hulluksi

Tsemppiä!

Pariin viimeiseen lauseeseen viitaten, totean asiakirjoitusten löytyvän muualta kuin "KONKARIT" osastolta ja minun ikioman nimimerkkini alta.

Tsemppiä sulle!!! Pärjäät upeesti!!!!

tjaa wrote:Täytyy tunnustaa että toista kertaa en siihen leikkiin kylmänä kalkkunana lähde
...
Viimeiseksi vielä, että vaikka en pahemmin täällä kirjoittele, niin niinä pahimpina ahdistuksen hetkinä on ollut kiva lukea täältä muiden kärsimyksistä (mikäli niitä asiakirjoituksia tuolta seasta löytää ). Niistä on saanut vähän lohdutusta ja uskoa siihen, ettei ihan lopullisesti ole tulossa hulluksi

Oot sä Veera MAHTAVA jälkeläinen.....

Tsemppiä vaan! Minulla oli alussa alakuloisuutta, aivan tolkutonta väsymystä ja saamattomuutta muun muassa. Myös ärtyneisyyttä ja huonotuulisuutta, räjähdin pienestä asiasta ihan liian isosti.

Nyt vuosipäivää viettäessäni olen todella onnellinen savuttomuudestani. En mistään hinnasta vaihtaisi takaisin kärytteleväksi itsekseni. Kaupassa säälin ihmisiä, joiden on pakko polttaa ja ostaa tupakkaa.

Tupakointi ei ratkaise mitään ongelmia. Tupakan voittaminen myös kohottaa itsetuntoa ja tuo loppujen lopuksi hyvän mielen, uskokaa pois!
Sortuminen masentaisi, tupakka tuo vain tosi tosi pieneksi hetkeksi muka hyvän mielen, mutta kyse on vain sen itsensä synnyttämien viekkareiden lievityksestä.

Uskokaa, savuttomuus on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa!

Ei välttämättä noin oireet johtunu kylmästä kalkkunasta. Itse lopetin champixilla, mutta tunnistin kuitenkin kaikki noin kaameet fiilikset.
Aikaa myöten ne loivenee ja lievenee. Minulla viimeisenä vasta lähti haukottelu ja hengenahdistus. Ja siihen meni melkeen 4 kk.
Mutta positiiviset asiat pinoon: Röökistä säästyneillä rahoilla meen tänään kampaajalle ja ens viikolla kosmetologille.

Tosiaankin on hyvä huomata että ei ole yksin näiden yllättävien ja outojen oireidensa kanssa ja siitä saa voimaa kun lukee toisista jotka ovat joutuneet käymään läpi samanlaisen tunteiden vuoristoradan ja selvinneet sortumatta!

Niinkuin allekirjoitukseen päivitin, ratkesin tämän ketjun aloitusviestin jälkeisenä päivänä ja pössyttelin toissapäivään saakka, samalla kuitenkin uutta motivaatiota hakien lähinnä ihmisten kokemuksista siitä miten tupakoinnin lopettaminen on positiivisesti vaikuttanut mielenterveyteen.

Vaikka ihan tieteellisesti on todettu tupakassa olevan masennuslääkkeen omaisia ominaisuuksia ja sitä kaikessa hiljaisuudessa tutkitaankin (ymmärrän miksi sitä ei haluta nostaa esiin), niin ihan hakemalla hain masennusta sairastavien tupakoinnin lopettaneiden positiivisia kokemuksia ja löysin. Sain sen käsityksen että aivot ajan kanssa palautuvat tilaan jossa olivat ennen tupakointia ja silloin dopamiinin eritys ei ole enää nikotiinista riippuvainen vaan sitä erittyy muistakin asioista, eli se mielihyvä jonka saamiseksi aiemmoin piti saada tupakka, irtoaa ihan normaali elämän asioista. Aikaahan sen tilan saavuttamiseen menee ja elämä voi tuntua melkoiselta matalalennolta mutta onneksi on tällaisia vertaistukiryhmiä niin kuin tämä stumppi.

Nyt lähden ostamaan pullon KYLMÄÄ olutta helteisen päivän virkistykseksi! Niin ja tosiaan, laastareilla taas mennään ja tällä kertaa niiden käyttö jatkuu niin kauan kuin on tarvis. Niistä on mulle ainakin selkeää apua.

Cheers!

Tushka wrote:....niin ihan hakemalla hain masennusta sairastavien tupakoinnin lopettaneiden positiivisia kokemuksia ja löysin.

Joo, kyllä saa olla itelläki viiminen kerta ko lopetan. Pää on ollu iha jumissa koko ajan ja ei tunne oloa "normaaliksi". Yöllä tulee herättyä säpsähtäen ja haukottua henkeä jonku aikaa, sen jälkeen nukahtaminen on sitten vaikeampaa.
Tuntuu välillä, että asiat mitä yrittää tehdä ei onnistu ja turhamaisuuden tunne alkaa oleen aika yleinen.
Tosiaan 7 vuoden ajan nuuska huulessa ja rööki huulessa sai aivot ilmeisesti pitämään nikotiinistä erittäin paljon.
Välistä tulee sellanen olo, että ei voi muutako hengittellä syvään... ei osaa selittää, kuha vaan avaudun.
Oikeastaan mielenkiinnolla odotan, että mitä tulemaan pitää. Kaikkeenhan sitä tottuu, paitsi jääpuikkoon jne jne.
edit: pahin päivä tähän mennässä, aiva maximaalinen hajotus päällänsä.
edit edit: lähen lenkille, jos ei auta niin tulee itku ja antaa itkun tulla.

Tätä viestiä on muokattu 2 kertaa. Viimeisin päivitys 31/10/2008 16:39:07

Ekalla viikolla itkeskelin minäkin, milloin mistäkin.. En kyllä tajunnut ett sekin oli sitä irroittautumista. Ensin pari päivää ärtynyt ja sitten surullinen, voi jessus mikä myrkky. Kävely auttoi, reipas hiki kävely aamuisin. Auttaa edelleen.

En tiijä nyt yhtään, että onko meidän konkareiden läsnäolo näillä kanavilla suotavaa. Jos tässä sukupolvenvaihdoskeskustelussa saa jotakin sanoa, niin mä pistän toivoni esimerkiksi sinuun, nunnu. Jos me vanhat konkarit syrjäydymme täältä, niin uudet toki astuvat esiin kannustamaan toisiansa. Toivottavasti.

Tätä viestiä on muokattu 2 kertaa. Viimeisin päivitys 01/11/2008 18:03:59

Moi,

Siitä onkin näköjään jo puolisen vuotta kun viimeksi tänne kirjoittelin. Noh, en ole tullut hulluksi (kai) eikä tupakkaa ei tee mieli enää yhtään ja siihen olen tosi tyytyväinen. Sellaista yksinäisyydentunnetta minulla on edelleen ja veikkaan tuon tupakan jättämisen vieläkin vähäsen sitä aiheuttavan. olihan se "paras kaveri" ihan pojanklopista asti. Pahimmasta on kuitenkin päästy jo yli ja vuoristorata on aika paljon tasoittunut.

Lopettaminen ei kaduta yhtään, ei kai sen ihan helppoa kuulu ollakaan. Meni niihin vieroitusoireisiin sitten viikko tai vuosi niin varmasti kaikki on vaivan arvoista.

Tsempit.

Yhdeksäs kuukausi hyvässä vauhdissa ja olo hiljakseen helpottuu, noin 30vuotta tuli käryteltyä. Zypania nappailin viitisen viikkoa, joka alku tuskiin toi sopivan avun, sen jälkeen ei muita "virallisia" korvaus juttuja ole viitsinyt käyttää. Fyysisesti ei juuri mitään ongelmia ( Luojan kiitos ) masennusta, alakuloa yms. ihan riittämiin, puolen vuoden kohdalla alkoi kyllästyttämään alakulokin ja kun tupakanhimostakin oli jo suurinpiirtein silloin päässyt niin jouti aloittamaan masennuslakon, tupakoinnin lopetin mutta mielialan kanssa taiteilussa on oma mielenkiintoinen tekemisensä siinäkin jossa "siimaa" voi välillä hellittääkin .

Tuo oli hienosti sanottu : jouti aloittamaan masennuslakon.
Mielialan vaihtelua on kovasti ollut täälläkin , alun euforian hälvettyä , alkoi tuossa puolen vuoden kohdalla mieli kovin mustumaan.
Taidanpa aloittaa samanlaisen lakkoilun

tjaa wrote:
En halua pelotella, mutta itselläni oli muutama kuukausi kyllä aikamoista vuoristorataa. Suosittelen vierottautumaan jonkun purkan tms. avulla jos on vaikeaa. Kuten sanoin, toista kertaa en lähtisi mielenterveyttäni ihan näin kovalle koetukselle laittamaan (nimim. kerran jos toisenkin ollut lähdössä vastaanotolle). Toinen asia mitä ehdottomasti suosittelen, on liikunta. Itse alussa kävin 4-5 kertaa viikossa lenkillä. Se kyllä rentouttaa ja rauhoittaa tosi hyvin ja saa mielenkin iloiseksi.

Tätä viestiä on muokattu 1 kertaa. Viimeisin päivitys28/11/2008 10:11:06