Stumppi - keskustelu

Ami wrote: Ja verrattuna aikaisempaan, on ottanut mun purkaukset (joita syntyy nyt huomattavasti) todella hyvin vastaan. Eli kyllä sitä tukeakin meillä tulee, sitä ei vaan heti välttämättä huomaa. Ja nyt sitten tämä, että peri Suomalainen mies ei apua tarvi. No kuitenkin itselleni parasta tukea on Zyban, tämä foorumi sekä oma terveydenhoitajani.

ei osaa,siis läheiset kannustaa täälläkään paitsi äitini oli kokonaisen tunnin polttamatta muutamia kertoja lopetukseni alussa kuulemma sen tähden ettei aiheuttaisi mulle kiusausta jos minä olin korsteeni niin hän on korsteenien korsteeni eli tahtoo sanoa et tuo tunnin tupakoimattomuus on häneltä saavutus,ihan oikeesti

Mua pisti vihaksi aamulla kun soiteltiin miun kihlatun kanssa, niin hän pyytää sääliä krapulaan ja mie sanoin että sääliks sää mua vähän kun on niksat, niin ei tämä sanonut mitään. Niin, ja tämä polttaa kanssa... Kyllä hän muuten sanoo, että hienoa jos pystyt lopettamaan, mutta ei osaa sitten tukea, kun tuntuu ajattelevan, että omahan on vikani että kärsin kun en kerran vetele tupakkaa enää. Että se olis sillä hoidettu...

Harva saa tukea läheisiltään... He eivät ymmärrä sitä, mitä olet käymässä läpi. Kuinka suuri prosessi lopettaminen (lopullinen) todella on, varsinkaan jos eivät itse polta. Jos itse jatkavat polttamista, voivat olla piilosalaa kateellisia, että lähdet siihen hommaan. Hekin lähtisivat, jos eivät pelkäisi niin helkkaristi sitä, etteivät kuitenkaan onnistu. Jos lähtevät lopettamaan ja heillä menee helpommin, he kuittaavat kintaalla toisen ärsytyksille. Olikohan tuossa kaikki.

Joka tapauksessa on syytä varautua siihen, että homma tehdään etupäässä omassa päässä. Kuten Carrin kirjassa sanottiin ja onpa nähty ihan täällä verkossakin.. lopettaja kehittää riidan, jonka seurauksena poltetaan ja josta syyttää sitten toista Mutta näinhän tämä homma ei saisi mennä. Ravintolaillat tai muu alkoholipitoinen tilanne ovat toinen juttu, joissa ilmiselvästi hakemalla haetaan syytä polttaa, yleensä ympäristö hyväksyy toisen sortumisen aika helposti,.

Itse olin aika hiljaa ekat viikot, sitten ohimennen sanoin miehelleni ja tyttärelleni (aikuinen), että huomasitteko lainkaan, etten ole polttanut kahteen viikkoon. Eivät siis olleet huomanneet. Kumpikaan ei polta ja minä sentäs poltin joskus sisälläkin. Joskus mieheni sanoi, että taitaa mennä aika hyvin sulla tuo lopettaminen...jooh... tai joskus että, onko se tuntunut vaikealta...jooh... No kahden vuoden aikana ei asiaan useinkaan paneuduttu. Työpaikalla ei myöskään huomattu. Jos joku pyysi ulos röäökille mukaansa, saatoin alussa todeta, että en ehdi nyt juuri. Vasta kuukauden kuluttua julistin savuttomuuteni työkavereille, kun oli jo vähän pakko.

Tänä syksynä menin kultasepälle ostamaan uutta jokapäiväkäyttöön ranneketjua. Entinen mennyt poikki. Itse meinasin sen ostaa ja otin vähän vanhoja koruja romukullaksi myytäväksi. No ketju löytyi ja jäi siitä romukullankin jälkeen reilusti maksettavaa. Siinä kohtaa mies sanoi, minä ostan sen sulle tupakoinnin lopettamisen kunniaksi. Opetus... jos tarpeeksi kauan odottaa, voi ehkä jopa saada palkinnon.

No... minua on kyllä ihan kiitettävästi kannustettu. Äitini on siinä aivan mahdoton ...
Ja tyttäreni on ikionnellinen kun en ravaa tupakalla ja joka käänteessä sano: "äiti käy ensin tupakalla"...
mies nyt ei silleen osaa kannustaa. Ensimmäisenä viikkona osasi olla hiljaa kun sain raivonpuuskia... tuntee minut sen verran hyvin että tajuaa antaa minun olla omissa oloissani

Alkuun ei kyllä mikään riittänyt (minulle), mutta onneksi täältä sai paljon tukea

Tätä viestiä on muokattu 1 kertaa. Viimeisin päivitys04/10/2007 12:52:35

Tuon uskon, että äitisi on hyvä kannustaja. Varmaan olis ollut minunkin äitini, jos olisi elänyt vielä...

Jos poikani lopettaisi, olisin myös hänelle... Lapsenikin olisivat varmaan olleet, jos olisivat olleet vielä pieniä ja kotona. Läheisin ihminen, eli puoliso, on kuitenkin varmaan se, jonka reaktiot paljon ratkaisevat. Minunkin mieheni on sillai viisas, ettei lähde mun kanssa riitelemään, jos tyhjästä yritän nyhjästä sellaista...

Melisa: välillä nuo miehetkin jopa osaavat ajatella...

No. Miehet ei yksinkertaisesti omista sellasta empatiakykyä, jotta voisivat olla todellisena tukena. Poikkeuksia on. Itse kerroin miesystävälleni jo hyvissä ajoin, kaksi vuotta sitten, että aion lopettaa. Omille lapsilleni en kertonut, ennenkuin pari päivää sitten. Ja olen ollut huomenna kolme viikkoa ilman. Eivät lapsetkaan olleet huomanneet mitään, vaikka ennen roikuin parvekkeella tupakka suussa alvariinsa..... Ystävien ja työkavereiden tuki taas.... sitä sun tätä. Täytyy todeta, että parhaan tuen olen saanut työkavereilta, jotka eivät itse polta. Olen kyllä hyvin valikoivasti kertonut savuttomuudestani. Tupakoivat ystävät ovat ihan totta kateellisia mulle ja tiedän kuhinan käyvän: kohta se polttaa taas....
Aion totta vieköön näyttää heille närhen munat! Minähän EN POLTA!!!!!

Tätä viestiä on muokattu 1 kertaa. Viimeisin päivitys05/10/2007 18:45:10

Juuh, ei kannata antaa niille sitä riemua, että olisivat oikeassa. Vain pieni osa 5-10 % lopettaneista pysyy savuttomina. Ollaan me niitä, siis parasta A-ryhmää