Stumppi - keskustelu

Tuolla toisaalla huudellaan Veskua, mut huudellaan täällä Jantskua!!!
Hohoi!!!!

Oiskohan sil.............. mielessä Ei se ehi meijän virtuaalityttölöiden luokse jos on ihan oikian kylessä

Niimpä!!!

No moroo..

Kyllä mulla on syynä ollut toi netin pätkiminen... Tulin käymään täällä mökillä kotona hakees taravoita ja kokeilemaan et onks vika mun modeemissa, kun ei netti pelaa.. ja kas tällä metsässä kaikki toimii kuin unelma... on siellä kylilläkin modeemin merkkivalojen mukaan ihan hyvä kenttä, mut ei vaan pelaa pitäs laskutkin maksaa ja jne..

Jepu jep.. mä rupeen nyt sitten enenevissä määrin asuun siellä kylillä.. Ja täytyy myöntää et viihdyn taas perhe-elämän parissa oikein hyvin.. olen näes sit hyvin lähellä mun ex- vaimoa, eli lähellä lapsia, niitä biologisiakin.. Ja ne on mun kanssa melki joka päivä.. ovat näes kavereita näiden ei biologisten kanssa... Et vilinää vilsketä helinää helskettä piisaa.

Ja viikon päästä taitaa olla pakko mennä duuniin Kai toi kinttu ei ihan kondiksessa vielä ole, mut kun oon ollu jo niin pitkään saikulla, niin ne ei enää maksa palkkaa... ja syödäkin pitää ja maksaa lainoja ja jne...

No tämmöstä täällä.. palailen kunhan saan netin kondikseen.. sii juuu suun..

Näinhän mää arvelin Ihanaa kun oot onnellinen ja elämä hymyilee toivottavasti se ei tarkota ettei saada enää sun ihania runoja...... pliiissss

Halit sinne ja välitä terkut eteenpäin, että pitävät hyvää huolta sinusta

Kieltämättä olen kaivannut sun runoja, melkein pakkas jo tavaksi asti käydä ekaksi täällä tarkistamassa millainen on päivän runo. Mutta mahtavaa että elämä maittaa, aurinkoisia syyspäivíä!

tere tere..

No nyt pelaa internjetti, kun ostin tommosen hirmu ison vahvistin antennin...
mut kirjottamista häiritsee hirviö... se sähisee, ja sillä on iso punainen naama... tosin jotenkin epäilen et siellä naamarin takana on yks 3v. pimatsu...

ja kyllä.. kyllä minulla on vakaa aikomus teitä edelleen piinata/piristää runoillani ja muulla...

minä piirrän kankaalle,
siniselle sametille,
timantteja,
hopeisia helmiä,
ja aamun piirrän,
punaisen ja keltaisen,
teen sinulle metsiä,
joen ja järven,
meren,
jotta sen ylittäisit,
vuoria ja laaksoja,
kaiken teen että,
sinulla olisi hyvä olla,
kaiken annan sinun haltuusi,
hoidettavaksi,
vaalittavaksi,
vartioitavaksi,
kasvattaaksesi,
itsesi ja lapsesi,
ja kun aika on,
sinä tiedät mikä sinä olet,
ihminen,
minun kuvani.

Hmmm.. joskus sitä vaan yllättää, jopa itsensä

Ihanaa keskiviikkopäivää aurinkoisesta Hesasta

Dodii..... se ois taas yli viikko kulunu ja ukko on hyvinkin hiljaa.....

Luulis että rakkaus saap runosuonen sykkimään, mut ehkä se onki se kaipaus joka sen tekee.......

Noh, aurinkoista torstaipäivää tänne

Joskus kait on niinkin, kuin Katja tuossa uumoili. Kaipaus ja kärsimys voipi olla taiteilijan parhaita motivaattoreita. Ehkä tyytyväisyys ja onei eivät niinkään.. vai miten noista vanhoistakin mestareista on tämän käsityksen saanut. Tiedä häntä

Terkkuuiiiiiiiii Jantskultaaaaa

Mä seisoin siinä Albertin kadulla, katselin spurgua joka istui kuselle haisevassa porttikongissa vierellään kasa roskaa. En tiedä oliko ne sen spugen siihen tuomia, vai oliko se penkonut niitä löytääkseen jotain, mut ei sillä oikeastaan ollut mulle suurtakaan väliä, mä vaan katselin, sillä mä odotin, tapoin aikaa.
Kävelin sit siihen teatterin kulmalle, tunsin väristyksiä kun yks kaveri ulkoilutti koiraa, ja keräs pikku pussiin sen koiran skeidat. Hyi vi##u, ajatelkaa, kuuma kasa koiranpaskaa, ja sä otat sen kätees, vaik siinä on se muovipussi, niin silti. Sulla on kädessä kasa lämmintä, tuoretta koiranskeidaa.
Mä seisoskelin ja venasin, katselin syksynväristä surullista Helsinkiä. ihmisiä joista moni oli sen näköisiä et niil ei ollut paljon iloa elämässä. Sellaisia tekopirteitä. Ihmisiä joiden ois kait kuulunut olla jossain ihan muualla, tekemässä ihan jotain muuta. Perkele, niiten olis kuulunut olla isäntiä ja emäntiä ja kulkujätkiä ja piikoja ja renkejä, ei tälläsessa moolokin kidassa rientämässä ei mistää ei minnekään.

En mä tiedä kuuluuko se edes teille miks mä siinä venasin, tai ketä. Mut kai mun on pakko, kertoa ja vähän selittää, siis pakko siinä mielessä et mä jo aloitin.
siis tilanne oli tää. Mä olen kirjoitellut jo muutaman vuoden ajan yhdelle nettipalstalle, tai mitä helvetin sivuja tai portaaleja ne on.
Ja sit siellä mä olen tutustunut muutamiin tyyppeihin.
Ok. Suurin osa niistä on misuja, eikai siel oo kun pari kaveria, siis jätkiä. Ja sit mä vaan jotenki ajauduin lähempään, silleen nettimäisesti lähempään tuttavuuteen yhden böönan, yhden Katjan kanssa.
Mulla sattu oleen tuloa tänne hesaan, niin sit mä vaan ajattelin et kait sitä vois tavata sen, kun se vaikuttaa ihan kivalta kimulilta, ja nyt mä olen sit tässä. Keskellä Hellsinkiä, Aleksanterin teatterin pihalla, ja venaan sitä, Katjaa.

hassu homma, miten sitä huomaa kaikkia juttuja kun on aikaa, aikaa katsella ja kuunnella ja vaan olla. Niinkuin noi raitsikoitten vilkut, mä en ole koskaan ajatellut et niissäkin pitää olla vilkut, vi##u, nehän on kuin jotain junia, menee pitkin kiskoja ja silleen, mitä vilkkuja ne tarttee?
Mä vilkasin mun olan yli ja joku dooris sipsuttaa mua tykö. Mä tein sellasen pika arvion, ihan ok. Tavallinen Suomalainen emäntä, pikkanen ja ihan sievä. Aika pitkät hiukset ja rillit, iloisen näköinen, ja sit se syöksyy mun kimppuun.
- Saanks mä halata?
Kai se on ihan ookoo, mun uuteen avoimmuuteen ja sellaseen kuuluu et mä voin koskettaa ihmisiä, ja sit se halaa. Ja mä kanssa, oikeesti, ihan sydämestä.
Me jutskataan vähän aikaa, ihan sellaista normi diibadaabaa. Ja lähdetään käveleen kohti jotain safkapaikkaa jonka se Katja tietää. Sil on nälkä, mulla taas ei, kun söin kerranki jotain aamupaalaa hotellissa.
Me mennään johki lounaspaikkaan, onks se joku pick-nick tai pickwick, mä en kiinnitä huomiota kun kuuntelen sen muijan höpinöitä.
Mä sekoilen siellä kassalla maitopönikän kanssa, kun luulen et maito on finito, mut mä en vaan osaa näitä suurenmaailman vehkeitä.
Mä juon mun sufea ja katja safkaa, me kälistään kaiken maailman jutuista, siit kaikesta mitä meille ja maailmalle on tapahtunut sinä aikana kun me ollaan tunnettu, siis silleen virtuaalisesti.
Mä katselen kun Katja syö, se vetää uuniperunaa ja jotain, mä olen aikas tarkka sen suhteen miten ihmiset syö. Siis ihan oikeesti miten. Katja vetää sitä huttua ihan sirosti ja siivosti veitsellä ja haarukalla.
Mulla on ihan rento ja ookoo fiilis ja mä kerron sille kaikkia hassuja juttuja, se nauraa silleen niikuin böönat nauraa, ei ihan perseenpohjasta, mut melkein.
Mua v#tuttaa, kun sen tulee aika mennä takas puskeen sen duunia, musta oli ihan kiva jutella, ja sit ku mä olen maalla tottunut siihen ettei ole kiire, niin tuntuu ihan hassulta kun joku on ihan hädissään siitä et sen pitää mennä töihin.

Kun me dallataan takas sinne Alen ja santerin theatrelle, niin me vielä jutskataan kaikkee, elämästä ja kuolemasta ja sellasesta.
Ja sit se vaan lähtee ja mä kierrän kortteleita ja funtsin, mietin ja pähkäilen kaikkee.
Mä en viitsinyt kertoo sille syytä siihen et miks mä tulin tänne, tai kerroin mä osan totuutta, sen et mun muija tuli tänne työmatkalle, muuten sitä et miks mä olen mukana.

Mun avokki tulee, me pakataan kamat mun bilikaan ja mennään messukeskukseen, siellä on kirjamessut.
Me kierrellään ja kaarrellaan ja ollaan rentoja ja moikataan tutuille.
Meidän mielessä, molemmilla, vaikkei puhuta, on se juttu, se miks me tultiin hesaan.
Mut sit siin on yks rihkama kauppias, ja pilkkaan sitä, vaikkei se ees tajua, kun sillä on myynnissä kelttiläinen kilpikonna.
Mitä vi##n kilpikonnia kelteillä muka oli, mä en vaan usko.
Mut sillä on hopeisia lord of the rings sormuksia, me ostetaan sellaset. Ja siinä se on se syy, miks.
Ja kun me pujotetaan ne sormiimme, niihen nimettömiin, niin mä tiedän et kaikki on ihan vitun hyvin.

Tässä on nyt se mun versio yleisön pyynnöistä (huolimatta).. ja myönnän et olen juonut sekä elyseetä että stroh:ia.. ja tää on mun kaunokirjallinen näkemykseni, älä Katja suutu.. se vaan tuli tämmösenä, mun avokki sanoi etten mä saa tätä tämmösenä laittaa et sä saatat loukkaantua kun mä kutsun sua böönaks.. mut V##un välii.. mä en usko et sä pulttaat.. miks niin tekisist? sä olet kiva gimma ja niin te ootte kaikki.. Vi##u et mä rakastan koko maailmaa tällä hetkellä, nousuhumalassa ja kaikkee...

Eiku, v##tu, olkoon voima kanssanne... mä rupeen nyt kuunteleen rok en roll ia... mut en kovin kovalla, mä yritin, se kiellettiin...

Tätä viestiä on muokattu 1 kertaa. Viimeisin päivitys24/10/2008 18:34:27

Tajuuuuuksä jantsku, miks me kaikki naisimmeiset täällä ollaan kateellisia Katjalle???

Son ollu SUN kans syömäs ja hälisemässä....

Ja sitte sää hömppä mietit loukkaantuukse jostai böönasta....

Oot IHANA ja kaikkea IHANAA sun uuteen suhteeseen!!! Ja IIISOOO HALI!!

Tosi mukava kertomus Jantsku.
Katjan tunnistin oitis tästä. Ei se nyt aina ole täälläkään niin kylmää tuo touhu, vaikka se se siltä näyttää. Kyllä ihmiset oikeasti elävät ja hengittävät, eivät kaikki ole ahdistuneita kaupungissa. Moni asiahan riippuu ihan siitä, onko sulla ystäviä, perhettä tai jotain. Kaupungissa, kuten Espoo, helsinki ja Vantaa, on ulkoilualueita, merta, metsiä jne. Vain helsingin keskusta on on "kivikylä" kokonaan, mutta siellä asuu vähempi ihmisiä, täynnä on konttorieita yms.

Hah, pitikös mun nyt lähteä tät hommaa puolustamaan - ilmeisesti.

Hehe, tää on täällä kans ihan tippa linssissä. Onnea Jantsku, ihan korvantakusia myöten, niistä sormuksista. Ja että mä elin tossa tarinassa, että mä näin sut ja Katjan siinä ravintolassa, Katjan nauramassa niinku böönat nauraa "ei ihan perseenpohjasta mutta melkein" (että tää osu ja uppos). Ja mä näin sut siinä maitotonkan kanssa sähläämässä, ja sen katukauppiaan. Voi että sä onnistut maalaamaan juttusi, noi vaan on niin. Niin. Onneks me ollaan molemmat varattuja, muuten mä yrittäsin sua heti