« Takaisin kotisivulle

Stumppi - keskustelu

Rakas isäni XML

Kirjoittaja Viesti

anita

[Avatar]

Rekisteröityi:
11/05/2007 16:07:06
Viestit: 160
Paikkakunta: Etelä-suomi

Ei kirjautunut

Isälläni todettiin syöpä viime huhtikuussa. Mutkien kautta selvisi että on lähtöisin keuhkoista josta oli levinnyt maksaan ja luihin asti jo. Sai ensin sädehoitoa ja sitten stytostaattihoitoja. Olen ollut isäni tukena alusta asti .Vaikka välimatkaa oli 500km niin kävin syksystä lähtien 2vkon. välein hänen luonaan. Hän joutui jo maaliskuussa terveyskeskuksen vuodeosastolle.Eikä päässyt sieltä kotia enää.6.10-09 tuli saattohoito päätös.Mutta alku shokin jälkeen isäni toivoi viimeiseen asti että jonakin päivänä hän voisi vielä kävellä.Sitä päivää ei tullut. En saanut isää meidän tyttärien ja lastenlasten lähelle loppuajaksi(kotikunta ei antanut maksusitoumusta), vaikka isä oli yksin siellä kaukana.... Minä tein isälle lupauksen että olen hänen vierellään loppuun asti.Kävin isän luona edelleen 2vkon. välein mutta tila huononi joten muutin loppuajaksi isäni asunnolle joka on terv.kesk. vieressä , 10.11-09. Yöt olin asunnolla mutta muuten isäni kanssa saattohuoneessa terv.kesk.Sain vieläpä pitää työpaikkani jonne sain sijaisen niin pitkäksi ajaksi kuin on tarpeen.Näin sain olla paikalla, pitää isääni kädestä ,hyvästellä hänet ja toivottaa hyvää matkaa äidin luo.Isäni nukkui rauhallisesti iki-uneen 2.12-09. Hän oli 74v. Sain vierestä seurata mitä tupakan poltto teki isälleni lopulta . En kuitenkaan kadu sitä pätkääkään että olin isäni tukena.Tämä vain vahvistaa sitä päätöstäni jonka tein 7.5-07. Ei koskaan tupakkaa. Isäni oli ylpeä minusta.Halusin tämän tänne kirjoittaa.


Uusi elämä alkoi 7.5.2007.
Nyt aion ottaa vähän rennommin , olen huolissani VAIN päivän kerrallaan

tillatu

[Avatar]

Rekisteröityi:
17/06/2009 11:54:48
Viestit: 73
Paikkakunta: Tuusula

Ei kirjautunut

Hei!
Otan osaa isäsi poismenon johdosta. Itselläni on melkein samanlainen kokemus oman isäni kohdalta. Hän kuoli 8 vuotta sitten 72-vuotiaana. Keuhkoista lähtenyt syöpä eteni maksaan ja haimaan. Silloin en vielä lopettanut tupakanpolttoa mutta onneksi olen sen nyt tajunnut. Näistä surullisista kokemuksista ei voi olla viisastumatta.
Voimia jatkoon!


29.4.2009 alkaen savuton. Uusi elämä, uudet tuulet - tuoksut, maut ja hymyhuulet!

Vesa

Rekisteröityi:
21/08/2009 11:31:37
Viestit: 168
Paikkakunta: Tampere

Ei kirjautunut

Anita, osanotto isäsi poismenon johdosta myös minulta.

Meitä on varmaan useita, joilla on samantapaisia kokemuksia. Tillatu tuossa jo omansa kertoikin. Minun isäni kuoli 39-vuotiaana, ei tosin syöpään, mutta tupakan johdosta hänkin. Jotkut ehkä muistavat Boston-mainokset 60-luvulta: Yes Sir, valkoisen miehen puhtaampi savuke! Niitä isänikin poltti ja menehtyi infarktiin. Se todettiin oikein tieteellisestikin, koska tuolloinen sydänspesialisti prof. Larva halusi seikkaperäisesti selvittää, mistä johtui, että noin nuori mies voi saada ns. täydellisen veritulpan.

Me tupakoitsijat olemme itsepetoksen mestareita. Ihan niin kuin Tillatukin, minäkin kykenin sivuuttamaan tämän hyvin läheisen esimerkin kuin mitätöiden sen.

Kaunis kirjoitus, Anita. Toivon, että isäsi tarina koskettaa muitakin ja rohkaisee lopettamaan tupakoinnin.


Lopetus 14.8.2009 klo 22.00

anita

[Avatar]

Rekisteröityi:
11/05/2007 16:07:06
Viestit: 160
Paikkakunta: Etelä-suomi

Ei kirjautunut

Kiitos. Siinä oli minun ajatus jos vaikka joku saisi tästä sen "pisteen iin päälle". En ole kuin kerran ollut kuolleen avonaisella arkulla,anoppini. Koko tämä vierestä seuraaminen ja katsoa kun minulle rakas ihminen kuihtuu pois.... se on jotain...ei sitä voi sanoin kuvata..Mutta , onneksi kipulääkkeet oli kohdallaan ja niitä sai niin paljon kuin tarvitsi ettei kipua ollut vähäisessäkään määrin.Senkin vuoksi siellä olin huolehtimassa ettei isä kärsi kivuista.. nyt menee taas vaikeaksi...


Uusi elämä alkoi 7.5.2007.
Nyt aion ottaa vähän rennommin , olen huolissani VAIN päivän kerrallaan

kisu

Rekisteröityi:
29/10/2009 15:06:05
Viestit: 508

Ei kirjautunut

Voi Anita,osanottoni.
Annoit ajattelemista ainakin minulle..minulla oli rakas ystävä,hänkin syöpään menehtyi vajaa kaksi vuotta sitten.Hän oli loppuun asti varma että minä onnistun tupakoinnin lopetuksessani,että se oikea päivää tulee varmasti eteen.Haluanko vielä leikkiä elämälläni....
Kiitos kirjoituksestasi.
Voimia sinulle ja läheisillesi.















mumeli

[Avatar]

Rekisteröityi:
16/04/2009 20:24:14
Viestit: 627
Paikkakunta: Pirkanmaa

Ei kirjautunut

Kiitos Anita kirjoituksestasi ja Osanottoni Isäsi poismenon johdosta. Sinulla on raskaat kuukaudet takanasi, mutta olet varmasti saanut myös niistä voimia lopettaa tupakointi. Ajattelen myös että moni joka harkitsee lopettamista tupakanpolton suhteen, saa tästä rohkeutta tehdä myös se päätöksen.

Paljon voimia ja jaksamista sinulle ja läheisillesi.

Melisa

Rekisteröityi:
04/04/2007 14:24:48
Viestit: 5281
Paikkakunta: Espoon etelärannikko

Ei kirjautunut

Osanottoni Anita

Tarina on jotenkin niin tuttu. Minunkin isäni poltti, nuoresta ensin paperossia ja myöhemmin piippua aika nuoresta lähtien ja paljon. Kun olin lapsi vielä, hän sai kurkunpääsyövän, joka leikattiin. Hän selvisi siitä. Kirurgi oli juuri käynyt Saksassa opiskelemassa uutta leikkaustapaa. Vain puolet äänestä ja äänihuulista meni, ja kuorolauluharrastus.
Hän ei lopettanut polttamista siihen kuitenkaan. Sitten lähes 20 vuoden jälkeen vähän ennen 70-vuotispäiväänsä hänellä todettiin keuhkosyöpä. Toinen keuhko leikattiin pois ja muut hoidot sitten päälle. Ei auttanut enää mikään. Kotiin pääsi jokisikin aikaa vielä, mutta lopulta sitten sairaalaan. Syöpä levisi ja vei hänet melko nopeasti.
En osannut itse silloin lopettaa tupakointiani, mutta tulinpa minäkin lopulta järkiini. Muistan kun lääkäri sanoi isäni olleeen niin hyvässä kunnossa, että jos ei olisi polttanut olisi voinut elää vaikka 100-vuotiaaksi, kun ei ollut mitään muita vaivoja.

Anitalta tuo oli hyvä kirjoitus, niin kuin teiltä muiltakin, jotka olette menettäneet omaisenne tupakan johdosta. Isäni kuolemasta tuli juuri 33 vuotta, eli aika oli paljolti toinen kuin nyt. Taitaa kuitenkin samat totuudet päteä edelleen. Tupakatta elät pitempään ja parempaa elämää.Onneksi osasimme ottaa siltä osin elämämme omiin käsiimme.

Hyvää Itsenäisyyspäivää !


Viimeinen tupakka 18.8.2005. Ei koskaan enää henkostakaan.

anita

[Avatar]

Rekisteröityi:
11/05/2007 16:07:06
Viestit: 160
Paikkakunta: Etelä-suomi

Ei kirjautunut

Kiitoksia. Olimme tänä aamuna sisareni kanssa kirkossa. Siellä jumalanpalveluksen lopuksi mainittiin äskettäin menehtyneet, myös isäni. Heille luettiin rukous.Se oli kaunis.


Uusi elämä alkoi 7.5.2007.
Nyt aion ottaa vähän rennommin , olen huolissani VAIN päivän kerrallaan

tintt1

Rekisteröityi:
12/07/2008 11:37:26
Viestit: 790
Paikkakunta: Espoo

Ei kirjautunut

Niinpä niin...Olen pahoillani myös minä kaikkien kuolleiden ja erityisesti tupakkasairauksien vuoksi kuolleiden ja heidän omaistensa puolesta.

P.s Missä on ne konkareiden tuomitsevat kannanotot, joita minä sain, kun aiheesta runsas vuosi sitten kirjoitin???


Olisinpa lopettanut ennen kuin aloitinkaan. (Viim. tupakka 3.7.2008.)

krisu

Rekisteröityi:
07/12/2009 19:37:59
Viestit: 2157

Ei kirjautunut

Otan myös osaa kaikille,joiden läheinen on nukkunutpois tupakanpoltosta saaneiden syövän vuoksi. Täällä me kaikki varmaan käsittelemmesamoja tuntoja joita tupakka aiheuttaa. Tsempataantoisiamme nyt ja iloitaan siitä,että savuttomuus on hyväasia.


savuttomuus alkoi 18.7.2011

hemuli61

[Avatar]

Rekisteröityi:
29/10/2009 08:36:19
Viestit: 603

Ei kirjautunut

Anita syvä osanottoni isäsi poismenon johdosta.
Itseltäni lähti myös äiti 4 vuotta sitten ihan yhtäkkiä.
Keuhkosyöpä sekin oli.Katsoin vierestä sen koko pienen ajan minkä äitini kamppaili.62 vuotias.
Ei tuohon voi mitään lisätä.
Voimia sinulle!


stumpannut 6.10.2009

Meke

[Avatar]

Rekisteröityi:
17/04/2007 18:41:23
Viestit: 4294
Paikkakunta: Päijät-Häme

Ei kirjautunut

Anita, voimia ja lämpimiä ajatuksia sinulle. Raskaimman kautta olet nähnyt tupakan vaarat ja tuhot. Jaksamista arkeen. Ihana, että olit isäsi vierellä loppuun asti.

krisu

Rekisteröityi:
07/12/2009 19:37:59
Viestit: 2157

Ei kirjautunut

Anita ja Hemuli61 otan osaa läheistenne poismenon vuoksi.


savuttomuus alkoi 18.7.2011

krisu

Rekisteröityi:
07/12/2009 19:37:59
Viestit: 2157

Ei kirjautunut

Otan myösosaa tintt1 puolison poismenon vuoksi.


savuttomuus alkoi 18.7.2011

anita

[Avatar]

Rekisteröityi:
11/05/2007 16:07:06
Viestit: 160
Paikkakunta: Etelä-suomi

Ei kirjautunut

Osanottoni myös teille muille joilta on tärkeä ihminen nukkunut pois tupakan takia tai muuten.
Eilen 16.15 tuli tasan viikko täyteen isän pois menosta
Uskomaton määrä asioita täytyy hoitaa ja tukkaputkella mennä. Päivät ovat olleet työpäivän mittaisia asioita hoitaessa. Asioita on saatu etenemään kuitenkin. Ehkä kesällä voi tai uskaltaa jo hengähtää . Väsymys alkaa tulla ja mieli on herkällä itkulle.


Uusi elämä alkoi 7.5.2007.
Nyt aion ottaa vähän rennommin , olen huolissani VAIN päivän kerrallaan

Siirry: