Stumppi - keskustelu

Olen sauhutellut koko aikuiselämäni ja osan nuoruuttanikin. Rasian pari päivässä, eläkevuosina kolmekin - kevytsavukkeet ovat tosi petollisia, ja kalliita! Yli puolivuosisataisesta nikotiiniresptoreiden kutittelusta saa maksaa kovan hinnan. Olen hankkinut keskivaikean keuhkoahtauman ja paperinohuen, normaalia ryppyisemmän ihon.

Ensimmäisen lopettamisyrityksen tein viime vuonna. Kuiva kausi kesti peräti kaksi kuukautta, kunnes kirpeässä pakkasessa nenäni tavoittanut ihanan tuoksuinen savukiehkura pilasi hetkessä kuukausien rääkin. Jäljelle jäi vain sitkeä Nicorette-riippuvuus.

Nyt olen taas lopettamassa. Menossa kuudes vuorokausi ilman apuja. Tai no, ananasjenkkiä ja rusinoita kuluu kilokaupalla. Vieroitusoireita ei juurikaan ole - vielä. Koko ajan on kuitenkin mielessä: kannattaako ryhtyä näin raakaan leikkiin? Mitä mieltä olette? Lopettaminen on psyykkisesti niin tuskallinen kokemus, että olen miettinyt, onko mitään järkeä lähes 70-kymppisenä luopua niistä harvoista iloista, joita tässä iässä on jäljellä. Ikiaikaisen ystävän hylkääminen kouraisee tosi syvältä omaa identiteettiä.

Toisaalta keuhkoahtauman paheneminen ja tukehtumiskuolema pelottavat tolkuttomasti. Varmasti tuskallisia kokemuksia nekin...

Entä jos kuitenkin jatkan lakkoa, voisinko vielä aloittaa Champixin, vaikka olen ollut polttamatta lähes viikon? Vai olisiko joku muu vaihtoehto viisaampi?

PS
Samaa epätoivoista lopettamiskamppailua ja toisaalta-toisaalta -pohdintoja käyvien nuortenkin kannanotot olisivat vanhalle kullanarvoisia.

Tervetuloa savuttomuutta tavoittelevien pariin! Täällä löytyy tarinoita laidasta laitaan, ja pelkästään niitä lukemalla voi löytää paljon apua itselleen. Mainitsemaasi tautiinkin löytyy sekä omakohtaisia että omaiskokemuksia.

Varsinaiseen kysymykseesi tekee mieli vastata kuin ammattilaiset: lopettaminen kannattaa aina! En kuitenkaan ole ammattilainen, mutta oma kokemus minulla on: savuttomuus kannattaa! Olen itsekin tupakoinut yli 42 vuotta, joten ei meillä hirveästi savutteluhistorian eroja ole. Stumpissa on iso joukko muitakin yli 40 vuotta tupakoineita, ja heistäkin useita, jotka ovat jo vuosia olleet savuttomia. Siis paitsi että lopettaminen kannattaa, se on myös mahdollista!

Aloitin itsekin Champixilla, mutta päinvastaisesta tarkoituksesta huolimatta kuuri jäi lyhyeksi (näkyy tuolta profiilistani). Onnekseni olen silti selviytynyt! Champixistakin täällä on keskusteluketjuja ja monenlaisia kokemuksia. Reseptilääkkeestä ja sen sopivuudesta/käytöstä kai pitää aina jutella oman lääkärinsä kanssa, mutta en usko olevan mitään estettä aloittaa Champixia, vaikkei enää tupakoikaan. Mutta jos ilmankin pärjää, en ymmärrä, mitä järkeä siinä olisi.

Hieno alkuhan sinulla jo on! Lähes viikko takana, joten pahimmat fyysiset vieroitusoireet ovat jo ohi. Edessä on tuskien kannalta helpompi, mutta monin verroin työläämpi taival, kun pitää löytää itselleen savuton identiteetti. Siinä auttaa kaikenlainen pohdinta, yhdessä ja yksin. Ei muuta kuin määrätietoisesti eteenpäin!

Ehdottomasti kannattaa! Minun kessuhistoriani jää naftiin 40 vuoteen, mutta samassa tilanteessa kanssasi eli kuudes vrk on juuri alullaan ja ilman muita apuja. Vain hyvä, pitkä henkinen valmentautuminen.

En ole onnekseni joutunut vielä tekemään tuttavuutta keuhkoahtaumataudin kanssa, mutta eikö sen eteneminen pysähdy, jos tupakanpolton heittää syrjään. Eikö siinä ole hyvä syy?

Jotta jatka ihmeessä hyvää alkua! Meitä on täällä kainalosauvoiksi, jos alkaa horjuttamaan tiellä

Kannattaa jutellä lääkärin kanssa Champix-kuurista, silloin ei liene hyväksi kuitenkaan käyttää nikotiinipurkkaa, koska nikotiinista siinä yritetään aivoja vierottaa. Mutta sullahan oli nyt ananaspurkka, vai kuinka?

Mutta, sanoisin niinkuin Vesakin "lopettaminen kannattaa aina". Itsekin poltin 40 vuotta ja lopetin siis 4,5 v sitten. Roikun täällä, kun olen nyt saikulla tuon polvileikkauksen johdosta. Yritän tässä olla esimerkkinä siitä, että vanhempanakin voi lopettaa ja varsinkin - pysyä savuttomana.

Pikkuhiljaa olosi paranee ja tupakoimattomuus auttaa myös moneen muuhun asiaan. Verenkierron paraneminen antaa useimpien kasvoille väriä ja kirkkaammat silmät, vaikka se ei ryppyjä poistakaan Minulle kirurgia myöten koko sairaalahenkilökunta (!) suitsutti sitä, että olin lopettanut ennen tuota polvileikkausta. Missä tahansa operaatiossa, pienessäkin, savuttomuus auttaa paranemista ja estää monia komplikaatioita.

Onnittelen hyvästä päätöksestäsi. Rahan säästö tulee olemaan valtava, joten voit aivan rauhassa käydä lääkärillä, ostaa mahdolliset lääkkeet ja hemmotella itseäsi monin tavoin, hyvällä omalla tunnolla.

Tätä viestiä on muokattu 1 kertaa. Viimeisin päivitys15/02/2010 09:30:30

Kiitoksia ihanat ihmiset kannustuksesta.

Uskomatonta, että 40-vuotta polttaneet ovat päässeet irti paheestaan. Miten jotkut voivat edelleen olla aivan hengissä? Oletko Vesa täysin absolutisti, etkö ole vetänyt edes yhtä haikua? Minulle se piru nyt sitten näytti kyntensä. Oireet tulivat viikon viipeellä. Tupakan hinku alkaa olla lähes sietämätöntä. Leidillä on hermo piukeella, ja ärtymys on aika kivasti kumuloitunut. Vähältä piti, etten aamulla revennyt ja vetänyt paria hatsia, kun mies pössäytti piipustaan makoisat savut. Houkutus oli suuri. Hammasta purren nyt mennään tunti tunnilta, ja mietitään edelleen, tuliko tehtyä kehno päätös. Valitettavasti aivoja ei voi käskyttää. Miten sinulla Savolaiska sujuu?

Kävin päivällä terveyskeskuslääkärillä, joka kirjoitti Champix-reseptin. Vesan heittämä kysymys: ”Miksi ottaisit, jos ilmankin pärjäät?” oli mielessä, kun kysyin, voinko aloittaa Champixin, vasta kun/jos oireet käyvät sietämättömäksi. Kyllä, sanoi lääkäri. Eli nyt jemmaan lääkkeitä aina päivän kerrallaan. Lisään pillerit dosettiin vasta, kun pyörittelen savuketta sormissani. Helpottaa jo sekin, kun tietää, että apu - olkoon vaikka plasebota - on tarvittaessa piirongin laatikossa.

Melissa, onneksi olkoon. Vieläkö näet unta tupakasta? Kun kysyin appiukoltani, vieläkö tekee kymmenen vuoden jälkeen mieli piippua, vastaus oli: niin p*leesti! Olen menossa kevään-kesän kynnyksellä melkoisen suureen leikkaukseen. Savuton sairaala ja uhkaus, että narkoosia ei tule, jos poltat, olivat myös aika toimivia motivaatiotekijöitä.

Tätä viestiä on muokattu 1 kertaa. Viimeisin päivitys16/02/2010 09:30:28

En näe unta savuttelusta. Ylipäätään näin kaksi unta, jossa tupakka oli missään roolissa. Muistaakseni kummassakaan en polttanut, vaan ihmettelin unessakin, miksi joku mulle tupakkaa tarjosi, kun en enää polta. Ja vielä väärää merkkiäkin. Pöyristyttävää, että joku tarjoaa mentholia, en minä sellaista edes polttanut. Toista unta en muista näinkään tarkaan.

Tupakoinnin lopettamisessa on paljolti kyse psyykkisistä asioista - päätöksistä, asenteista ja itsensä briiffauksesta. Olen itseni psyykannut niin, ettei minun enää tarvitse polttaa eikä minun siis tee mielikään. Uskon tähän ajatukseen enkä toisenlaisia nuppiini suostu ottamaan. On helpomi olla, jos mieltää, ettei luovu mistään vaan saa jotain. Saa savuttomuuden, paremman terveyden yms.

Tsemppaa itseäni, me kyllä avitetaan täältä. Suurta leikkausta varten kannattaa ilman muuta tehdä tämä päätös nyt. Älä jätä sitä champixia liian kauaksi aikaa lipaston laatikkoon. Jos vain tuntuu siltä, että kärsimyksen malja voi vuotaa yli, aloita ajoissa kuuri. Pillereiden määrää voi varmaan jossain vaiheessa vähentää tai harventaa, jos ei sitten enää sitä tukea niin paljoa tarvitse.

Hei Sirkos! Vastaus on kyllä: tupakan suhteen olen täysin absolutisti. Pakko. Minun kohdallani eivät haikut tule kyseeseen, koska niillä on taipumusta viedä minut mennessään ja upottaa pitkäksi aikaa. Siksi oli minullakin aluksi vaikeaa, mutta kun alkoi helpottaa, pääsin sisään tuohon Melisan ja monen muun onnistujan kertomaan vapauden tunteeseen: ei ole kyse luopumisesta vaan saamisesta!

Champixista omat kokemukseni ovat hyvät ja ongelmattomat. Kaikilla ei; joillakin on ollut paljonkin ongelmia lääkkeen kanssa. Tosin monelta osin voi olla pikkuisen epäselvää, mitkä tuntemukset liittyvät lääkkeeseen, mitkä taas yleisemmin vieroitukseen. Minulta Champix kuitenkin vei nikotiinin tuskan niin, että pääsin rakentamaan päähäni tuota ajatusmallia vapauden saamisesta. Olin ehkä jopa onnekas, sillä alkujaan minulle kirjoitettiin vain kuuden viikon kuuri ja tarkoitus oli, että käyn rupattelemassa lääkärini kanssa ennen kuin jatkokuuri seuraaville kuudelle viikolle kirjoitetaan. Lääkärini kuitenkin sairastui tässä välissä selkärankareumaan, joten jatkokuuri jäi saamatta ja ”kehityskeskustelu” käymättä.

Nuo piippumiehet ne vasta kovilla ovatkin: he ovat koukussa paitsi tupakkaan myös loputtomaan määrään erilaisia rassausmanöövereja. Joku piippumies sanoikin, että siinä on kyse elämäntavasta eikä tupakoinnista!

Lopettamisen vaiheet näyttävät vaihtelevan melkoisesti. Olen lukenut muidenkin kokemuksia, joissa fyysiset reflat tulevat vasta viipeellä. Ihan vastikään joku oli kokenut niitä jossakin kolmen kk:n paikkeilla. Joissakin tapauksissa tällaisen voinee selittää nikotiinikorvaustuotteista vieroittautumisena - tiedä häntä.

Mutta sinnittele Sirkos! Ei noiden viekkareiden pitäisi sinulla enää tässä vaiheessa olla kovin pitkäkestoisia, joten tsemppiä!

Sinnitellään - kiitoksia Vesa tsempistä. Ilta on mennyt jo helpommin. Oikeastaan aika hyvin, vaikka tetrasykliinikuuri vaatii kolmen tunnin syömätaukoja. Aviksen piippu on nyt saanut porttikiellon kaikkiin muihin paikkoihin, paitsi liesituulettimen alle ja parvekkeelle. Mies oli kauhuissaan ja siirtyi illansuussa mielenosoituksellisesti piipputupakasta viskiin. Helppoahan se on, kun ei tarvitse pelätä repsahdusta.

Melisa, olet viisas nainen, kun peräänkuulutat oikeanlaista attityydiä peliin. On vain kovin vaikeaa saada asennetta kohdalleen. Ajattelen edelleen, että jos käärinliinoissa olisi taskut, mulla olisi varmasti toisessa sytkä ja toisessa toppa Ykköstä. Käyn vieläkin itseni kanssa sisäisiä neuvotteluja, pohdin motiivien aitoutta ja kestävyyttä, tsemppaan, moitin, pieksen, maanittelen, komennan ja lahjon: jos vielä tunnin jaksat, saat kirsikkaleivoksen. Jostain ne endorfiinit on reväistävä, -kele! Ehkä pyristelyn taustalla on edellisvuoden katastrofiin päättyneen lopetusyrityksen aiheuttama frustraatio. On pirun vaikea antaa itselleen anteeksi sitä henkosta, joka häikäilemättä kyykytti jo hieman ylimieliseksi käyneen muka-onnistujan. Itsetunto siinä nollautui ja lopettamishalut olivat pitkään pohjalukemissa. Vaatii nöyryyttä tunnustaa teidän konkareiden edessä: nimeni on sirkos ja olen yhä nikotinisti. Varmasti tuttua tarinaa sinulle Vesa ja monille muillekin, jotka ovat mielestään jättäneet lopulliset jäähyväiset tupakalle.

Olette Vesa ja Melisa varmasti oikeassa myös Champixin suhteen. Vastaanhangoittelu johtuu vain siitä, että kun otan pillerin, tiedän, että se on nyt menoa eikä meininkiä. Lopullinen päätös on tehty, eikä paluuta ole. Näinhän sen pitää tietysti mennäkin. Rehellisesti sanottuna: minulla ei oikeasti enää ole vaihtoehtoja, on pakko aloittaa selviytymisseikkailu. Champix -reseptiini on kirjattu aloituspakkaus ja 2x56 1mg tabletteja. Vesa, olen myös sitä mieltä, että syy-seuraussuhteet menevät iloisesti pyllylleen, kun pohditaan, mikä on Champixin aiheuttamaa ja mikä johtuu vieroitusoireista. Aloitan siis varmuuden maksimoimiseksi Champix -kuurin. Seuraukset ovat toivottavasti positiiviset.

Toisaalta helpottaa, kun pitää mielessä, että ei tässä peruuttamatonta päätöstä olla tekemässä. Aina on portti auki vielä yhdelle tupakalle. Tervetuloa yskä ja vihreä lima. Ahtautuneet keuhkoputket ja tuhoutuneet rakkulat kiittävät kotiinpalaajaa. Piss off! Että tälläistä terapiaa tällä kertaa.

Vilpittömät onnistumistoivotukset sinulle Sirkos.

On syytä sinun kuitenkin mieltää, että minäkin sanon: olen Melisa ja nikotinisti. Se seuraa kuin minua varmaan loppuelämäni, vaikka nykyään hyvinkin taustalla. Sitten se asennekysymys, ei sekään ihan hetkessä onnistu. On käännettävä ajatusmaailmansa joltain osin ympäri. Nimenomaan sen kanssa joutuu tekemään töitä. Champixin pitäisi antaa sulle nyt rauha siihen, että rakennat uuden loistavan imagon - Savuton Sirkos!

Usko ittees, ihan oikeasti. Sinä pystyt tähän kyllä!

Pysy kanavalla...

Kyselit tuolla ylempänä, miten tämä minun projekti sujuu. Löydät hiukan enemmän tietoa tuolta "Taistoon tiellä tumppien" -otsikon alta. Mutta lyhyesti näin 7. päivänä voin edelleen todeta, että hyvin sujuu. Ja se 1,5 vuoden pitkä henkinen valmistautuminen lienee suurin syy. Ei vierotusoireita, ei mielitekoja, ei nikkishyökkäyksiä.

Minä olen aina ollut yltiöpositivisti ja kaikenlaisiin ongelmiin olen suhtautunut aina haasteina, jotka otetaan vastaan ja pyritään selvittämään. Tätä hapetusta pidän myös haasteena, josta on selvittävä. Kuten Melissa tuolla jossain totesi "tupakoinnin lopettaminen on kuin matka, matka omaan itseensä". Ja erityisen mielenkiintoinen matka, matka vapauteen, kun siitä sellaisen onnistuu tekemään. Päivittäin oppii itestään jotain uutta ja sitä uutta opittua ei halua pilata palaamalla entiseen kessun vankilaan.

Minusta tuntuu siltä, kuin olisin seikkailunhaluinen pikku kakara, joka on päässyt aiemmin estettyyn mielenkiintoiseen paikkaan. Ja estottomasti kiittelen itteäni siitä, että lopulta älysin tähän ruveta. Pitkään se kyllä otti!

Onnittelut, Sirkos, lopettamisesta. Meitä on paljon, jotka ovat kauan polttaneet ja pystyneet lopettamaan. Minäkin sauhusin yli 45 vuotta, ennenkuin vapun aattona viime vuonna lopetin.Ensi viikolla tulee siis 10 kuukautta täyteen ilman savun savua. Vaikeaa oli alussa ja aamukahvin jälkeen, kun isäntä lähti tupakalle, siirryin minä tänne Stumppiin.Joka ikinen aamu. Tästä tuli addiktio, mutta nyt olen parantumassa siitäkin.
Minä ihan oikeasti tein surutyötä, kun jouduin vanhan ystävän hylkäämään, vaikkakin omasta halusta.Mielessäni pidin tupakan hautajaisetkin. Alakulo asian tiimoilta kesti monta viikkoa, vaikka äkkiä alkoi myönteisiä vaikutuksia ilmetä.Kolmen viikon kuluttua kysyi tyttäreni, että miten ihmeessä olen niin hehkeä. Kysyi siis minulta, 67 vuotiaalta harmaanaamalta!
Ja se ilo, kun voi lenkkeillä ilman hengästymistä!
Kiusauksia tulee, kun johonkin tiettyyn hommaan on aina kuulunut tuumaustupakka, aloitustupakka, taukotupakka ja lopetustupakka, mutta näistä voi oppia pois. Kiusaukset käyvät yhä harvemmiksi.
Olin vähällä luovttaa, kun mieheni sairastui parantumattomasti, mutta sitten ajattelin, että tupakoimattomana jaksan hoitaa häntä paljon paremmin ja pysyn kenties itse terveempänä.
Tsemppiä sinulle. Tupakoimattomuus kannattaa.

Hieno kertomus Aronia (se kait sinä olit ennen?)
Minulla on vähän sellainen hytinä, että me kypsät naiset ja varmaan miehetkin lopetamme aika mieluusti lopullisesti. Onkohan tuo vähän kärjistetysti sanottu Mutta itseni kohdalla ajattelin niin, että jos en nyt pysty lopettamaan tupakanpolttoa lopullisesti, saanko/osaanko/jaksanko enää uutta kertaa käydä tätä kaikkea läpi. Moni täällä lopettanut ystäväni on pysynyt savuttomana jo niin pitkään, että ajattelen sitä jo lopullisena savuttomuutena. Siis tuollaiset 5-7 vuotta.

Aronia, olen pahoillani miehesi sairastumisesta. Olemme samanikäisiä, joten luulen tietäväni, miten syvästi monivuotista kumppania kohdannut onnettomuus voi koskettaa myös sinua. Voimia teille molemmille. Hattua nostan sinulle, kun näinkin tiukan paikan selvitit ilman tupakkaa. Jos sinä pystyt, miksen myös minä...

Jännä juttu miten me lopettajat muistamme tupakin hautajaispäivän - kuten Aronia sen ilmaisee - tasan tarkalleen, ehkä paremmin kuin hääpäivän! Samoin noviisi laskee alussa ensin tunteja sitten vuorokausia, sen sijaan te vanhat heittelette ilmaan kuukausia ja vuosia kuin tyhjää vain. Mulla on 9. päivä loppumaisillaan - luojan kiitos. Ei tämä niin helppoa ole. Te vanhat ette enää muista. Olet kyllä niin vakuuttava Aronia, että ainakin tahdon uskoa, että kiusaajan käynnit harvenevat aikaa myöden. Hiljainen surutyö olisi kaikille osapuolille tässäkin huushollissa ok, mutta minä olen huono tekemään surutyötä. Kun himo iskee, täältä sinkoutuu ilmoille pahat perkeleet ärrää pitkästi päräytellen, sillai kieltä alahampaitten taakse painaen. Senkin uskon, että Stumppiin voi tulla paha addiktio. Tiettävästi kirjoittaminen on hyvää itseterapiaa, ja vertaisimmeisten onnistumiset/epäonnistumiset/uudelleen nousut vasta terapeuttisia ovatkin. Parasta kuitenkin on kannustus.

Olet oikeassa Melisa. Mahdollisuudet ja tilaisuudet eivät toistu loputtomiin. Sitä paitsi lopettaminen on tälle eukolle kuin al-Qaida: se herättää kauhua stressiä jo ennen suoritusta. Niin nytkin. Kun päätös vihdoin oli valmis, kauhukerroinkin putosi monta pykälää. Ei tule keuhkoista enää normikalua, ei, mutta jos tupakka jää, pystyn ehkä lisähappetta hautajaisiini asti huohottelemaan.


"... moni ystäväni pysynyt savuttomana tuollaiset 5-7 vuotta." ja "miten ihmeessä olen niin hehkeä." Näitä täydellisiä lauseita makustelen ja nautiskelen illalla uniajatuksena.

Takapakkia...
Unohdin mainita lääkärille Marevan -lääkityksestä. Tarkkana poikana se oli sanellessa huomannut varfariinin ja soitti tänään: "Jospa aloitettaisiin Champix vasta kun Marevanit ovat lopussa." Eli noin pari viikkoa etiäpäin on vielä elettävä ilman apuja. Tätä vapautusliikettä on nyt kestänyt kymmenkunta päivää. Fyysisiä oireita ei edelleenkään ole ilmaantunut, mielitekoja kylläkin. Yksi pidäkkeetön raivari on saatu. Sekin osin aiheellinen. Avis on ominut tv:n parhaat katseluajat muistuttaen hurskaasti, että olympiakisat käydään vain kerran neljässä vuodessa, mutta suurin pudottaja -kisa joka vuosi.

"Lipsahduksen välttää siivoamalla kaikki tupakat pois nurkista." Olen eri mieltä: se joka ei tapa, vahvistaa. En välttele houkutuksia. Kaikille tämä selviytymisstrategia ei tietenkään sovi. Positiivisen vahvistamisen juju on yksinkertainen. Mitä useammin kohtaan ärsykkeen (mieliteko, näkö- tai hajuhavainto tupakasta jne) ja saan palkkion sanomalla kiitos ei, sen helpommin reaktio sammuu. Työpöydällä on avattu aski ja sytkä, samoin käsiveskassa ja autossa. Ja kaappiin jäi kartongin verran irtoaskeja, kun tuli tehdyksi aika hätäinen lopettamispäätös. En välttele kapakkaa/ saunakaljoja. Systeemi toimi edellisyrityksessä hyvin. Kun repsahdin, en ottanut savuketta omasta taskusta, vaan pummasin kaverilta. Fyi fan! Minä en voi repsahtamatta polttaa edes kaverin jämää. Nollatoleranssi - ja sillä siisti.

Saldo 13. päivä, toistaiseksi ilman korvaustuotteita
*+* Olen voittanut itseni jo satoja kertoja. Muutoshalukkuutta ja sisäistä motivaatiota löytyy edelleen.
*+* Ensimmäistä kertaa vuosiin nukuin paljain jaloin [Lammasnahkatossuja ei tule ikävä].
*-* Paino noussut 3.5 kg, ruokahalu lähentelee ahmimishäiriötä [Jos trendi jatkuu, aloitan tupakoinnin!].
*-* Keuhkot ovat kipeämmät nyt kuin tupakoidessa. [Ihmettelen. Ei irtoa lima, ei lohkea yskä.]
*-* Auto ja kaikki vaatteeni haisevat pahalta kuin rankkitynnyri. [Tupakan savu tuoksuu edelleen hyvältä.]
*-* Aamulla herätessä jumalattoman raakaa tupakanhimoa ja jyhkeä, onneksi ohimenevä masari.
*-* Saavutetuista eduista ei näköjään luovuta. Katala asuinkumppani ei sitten suostunutkaan piiputtelemaan liesituulettimeen, eikä menemään parvekkeelle, eikä kannusta savuttomuuttani. Piipputupakansavu koettelee ja ottaa välillä rajusti hermoon.
*?* Taidan rikkoa keskusteluetikettiä. Pitkät jorinat kuulunevat blogipuolelle.