Stumppi - keskustelu

Kerronpas myös omia kokemuksianikin. Kotoa ja äidiltäni saan kyllä hyvin kannustusta, mutta töissä on sellaisia, jotka ei lopettamiseeni usko, kun ovat nähneet vuosien aikana kuinka riippuvainen tupakista olen ollut. Tänäänkin työkaveri pihalla naureskeli ja kiusallaan kyseli taas, että onko lakko pitänyt, kun ohi kävelin. Sanoin siihen pää pystyssä, että muistaakseni viimeksi jo sanoin, että olen lopettanut, joten mistään lakostahan ei silloin ole kyse, vai mitä ja annoin vielä leveän hymyn päälle...heh, työkaveri oli sen jälkeen hiljaa...

Minun elämä pääasiassa pyörii koti ja työakselilla, joten ystävien tapaamiset on paljon harvemmin tapahtuvia.

Uskon, että jokainen sauhuttelija, joka kyselee savuttomuuden pitämisestä, potee jollakin tavalla omantunnon tuskia tai kateutta, koska osa heistä haluaisi itsekin lopettaa, mutta ei vain saa sitä aikaiseksi.

Jee Piiku, hyvin klaarasit homman kotiin
Siis tarkotin episodia työkaverin kans.
Mä kans olen joillekkin sanonut et olen LOPETTANUT, ei lakko
Pakko onnistua, ja ekalla kerralla( liian optimististä ) Tarkotan sitä et luulen etten jaksa alottaa uudelleen ihan alusta
14.2 lopetin

Mun kaverit myös noita jotka manaa koko ajan, että en tuu onnistumaan. Mutta katotaan ku oon ollu vuosii ilman tupakkaa ja ne tuskastelee lopettamisen kanssa.

Tätä viestiä on muokattu 1 kertaa. Viimeisin päivitys22/05/2010 16:25:09

Tää onkin tämmöinen vanhempi viestiketju, mutta vastailen silti tähän. Mulla kanssa tyrkyttelystä kokemusta nyt viimeiseltä parilta viikolta josta 5 päivää olen ollut täysin ilman tupakkaa.
En ole puhunut kellekkään lopettamisesta ja jos on kysytty, niin olen sanonut toki tällöin. En ole lopettamistani viittinyt huudella, mitä se kellekkään kuuluu? Jos joku utelee niin kaipa sen voi mainita siinä missä sen hetkisen ilman alankin, mutta en jaksa tehdä tupakointini lopettamisesta jotain vuosisadan draamaohjelmaa itselleni tai muille.
Olen yrittänyt aiemminkin lopettaa ja tunnen tyrkyttäjäkaverini joten turvallisemmaksi itselleni olen kokenut vastauksen kysyttäessä, että "sori, mut kävin just" tai "sori, mut nyt ei ehdi". Jopa "Ei tee nyt mieli" tehoo tyrkkyihin paremmin, eikä tule vinkumista ja mankumista eikä väkipakkohoukuttelua, joka iskee heti kiinni siinä vaiheessa, kun ilmoitat virallisesti, että "olen lopettanut". Olen itse ollut tämmöinen tyrkky, jos nyt ihan totta puhutaan ja tyrkky ajattelee vain itseensä. Siitä tupakalla käymisessä yksi hohtopiirre on se tupakka kaveri, ja jos tupakkakaveri lopettaa tupakoinnin, niin yksin tupakointi on helkkarin tylsää. Siksi tupakkakaveri pitää saada uudelleen polttamaan jotta tupakoitsijalla olisi taas hauskaa seuraa tupakkakopissa.

Ehkä mä olen jo "vanhempi" ihminen, kohta 40 v.. Mun ikäluokassani on about 50-50 tupakoivia ja tupakoimattomia ja me aletaan olla siinä iässä että jos joku haluaa polttaa niin se on sitten sen oma asia, siihen ei puututa ja päinvastoin.. Eli näitä kavereita jotka houkuttaa takaisin tupakoimaan ei juurikaan ole. Se on täysin omassa päässä jos tuntuu että pitää sytyttää savuke voidakseen jatkaa juttua tupakoivan ystävän kanssa, kun tämän täytyy mennä ulos.

Kyllä minä voin uskoakseni mennä mukaan ulos, kuunnella ystävääni ja auttaa parhaan taitoni mukaan huomoiden sympatian taidon puutteeeni (mä olenkin aina ollut se järjen ääni)...

Niin oletkin, Iita. Ja nyt sun järjen ääni on ajanut sut tänne Stumppiin Mistä olen henkilökohtaisesti kovin iloinen.

Mä koin sellaisen homman, että kun jätin polttamisen, myös monet jutut jäivät työpaikan tupakkapaikalla kuulematta. Sellaiset, joita ei kuullut muualla. Ns. epävirallinen organisaatio kokoontuu tupakkipaikoilla. Ja oli porukkaa, joihin ei muuten omissa töissään törmännyt. Monet tupakoivat kysyivätkin joskus sitten yllättäen minut nähdessään, et missä sä olet ollut, kun sua ei ole näkynyt. No, enhän mä missään ollut ollut, mutta kun en polttanut, eivät koskaan nähneet. En kyllä kadu lopettamistani tästäkään huolimatta. Ehkä ne eivät sitten kaikkiaan olleetkaan niin tärkeitä juttuja...hyvin tultu toimeen ilmankin

Lopettamisen alkuvaiheissa ei kannata edes yrittää kieltää nikotiiniriippuvuuttaan, vaan pyrkiä valmistamaan kehoa kohtaamaan savutonta elämää, eli popsi vaan mömmöjä ja hemohessejä aina tarpeen vaatiessa.

Ainakin imeskelytabuilla tuppaa olemaan sellainen taipumus, että elimistö kyllästyy vastaanottamaan aikanaan niitä nikotiiniannoksiakin, jolloin kannattaa pienentää vaikuttavan aineen annoskokoa.

Tupakanpolton lopettaminen on oma ja yksityinen henkinen taistelu viekkudemonejaan vastaan, siihen ei sivullisilla juuri ole sanomista, paitsi väistellä puukkoja ja pilkkakirveitä jos päivät on turhan hirveitä...toki valistuneita ystäviä tarvitaan tukena, huolehtimaan siitä, ettei elämä mene aivan överiksi pelkän lopettamisaikeen takia, mutta omakohtaisen itsetutkiskelun paikka muuten savuttomuus ainakin ensivuosinaan on, nauttikaamme jokaisista nikkiksistä ja vieroitusoireista, niistä jokainen nikkispiru vetelee viimeisiään, siksi viekut ovat toisinaan kiusallisen vahvoja.

Tätä viestiä on muokattu 1 kertaa. Viimeisin päivitys05/01/2011 00:13:58

Piiku wrote:Kerronpas myös omia kokemuksianikin. Kotoa ja äidiltäni saan kyllä hyvin kannustusta, mutta töissä on sellaisia, jotka ei lopettamiseeni usko, kun ovat nähneet vuosien aikana kuinka riippuvainen tupakista olen ollut. Tänäänkin työkaveri pihalla naureskeli ja kiusallaan kyseli taas, että onko lakko pitänyt, kun ohi kävelin. Sanoin siihen pää pystyssä, että muistaakseni viimeksi jo sanoin, että olen lopettanut, joten mistään lakostahan ei silloin ole kyse, vai mitä ja annoin vielä leveän hymyn päälle...heh, työkaveri oli sen jälkeen hiljaa...

Minun elämä pääasiassa pyörii koti ja työakselilla, joten ystävien tapaamiset on paljon harvemmin tapahtuvia.

Uskon, että jokainen sauhuttelija, joka kyselee savuttomuuden pitämisestä, potee jollakin tavalla omantunnon tuskia tai kateutta, koska osa heistä haluaisi itsekin lopettaa, mutta ei vain saa sitä aikaiseksi.

PeTeR 2011 wrote:
.....
Tupakanpolton lopettaminen on oma ja yksityinen henkinen taistelu viekkudemonejaan vastaan, siihen ei sivullisilla juuri ole sanomista, paitsi väistellä puukkoja ja pilkkakirveitä jos päivät on turhan hirveitä...toki valistuneita ystäviä tarvitaan tukena, huolehtimaan siitä, ettei elämä mene aivan överiksi pelkän lopettamisaikeen takia, mutta omakohtaisen itsetutkiskelun paikka muuten savuttomuus ainakin ensivuosinaan on, nauttikaamme jokaisista nikkiksistä ja vieroitusoireista, niistä jokainen nikkispiru vetelee viimeisiään, siksi viekut ovat toisinaan kiusallisen vahvoja.

Mua ärsyttää ihan suunnattomasti kun jollekin puhuu tästä lopettamisen vaikeudesta, niin kommentit ovat joiltain luokkaa "Se on ihan helppoa, muuta kuin päättää lopettaa!"

No mulle EI ole helppoa. Ei käy mitenkään sormia napsauttamalla suit sait. Joillekin on toki helpompaa kuin toisille, mutta me kaikki lopettajat ollaan erilaisia. Ja riippuvuutta on erilaista ja jokainen kokee ne vieroitusoireet, sekä fyysiset että psyykkiset, erilailla.

Toisaalta lopettamisen helppous on paljolti itsestä kiinni. Mikäli koko ajan haaveilee yhdestä pummitupakasta, on tasan varmaa, että vaikeaa tulee olemaan, mutta jos kykenee painamaan riippuvuuden toisarvoiseksi, voi hetkittäin huokaista helpotuksesta. Lopettamisen ja savuttomuuden helppous perustuu myös kohonneeseen itsetuntoon, mitä pahemmista nikkisoireista selviää, sitä suurempi voittajafiilis on jälkeenpäin. Mikäli lopettaminen onnistuu kerralla lipsumatta, vieroitusoireista ei välttämättä kehkeydy ylitsepääsemättömiä laisinkaan, mutta meille kaikille tulee jossakin vaiheessa se valinnan tilanne, että koska lopettaminen oli niin helppoa, kyllä mulla on varaa palkita itseä yhdellä savukkeella ja siinä vaiheessa valinta ei olekaan helppoa, tilanne saattaa kääntyä ihan sattumalta sekunnin murto-osassa päälaelleen vaikka mitenkä vakaumuksellinen olisi savuttomuuden periaate. Ainakin itse pitemmän päälle pelkään niitä helppoja päiviä tästä arvaamattomuudesta johtuen kivoja nikkisoireisia horrospäiviä enemmän.

Olet oikeassa PeTeR 2011. Itsellä kävi niin, että poltin 18 vuotta ja lopetin onnituneesti ja olin muutaman vuoden polttamatta. Sitten kerran humalassa ajattelin että kyllähän mä nyt yhden voin polttaa kun olen juhlimassa kaverin varpajaisissa ja siihen kuuluu pikkusikarit mieheen. Seuraavana päivänä oli jo oma aski ja homma lähti samantien käyntiin täydellä teholla. Nyt olen epäonnistunut viisi-kuusi kertaa lopettamisessa, edelleen juuri tuon ihme ajatuksen "kyllä mä voin yhden vetästä" takia. Nyt olen valmistautunut hyvin ja toinen savuton viikko alkoi juuri. Kop, kop, kop. Joskus on hakattava päätä seinään kauan ennenkuin oikenee. Koitan nimimerkin PeTeR 2011 neuvojen mukaan nyt nautiskella KUNNON nikkiksistä estottomasti. Tsemppiä kaikille.

Niin kavereista sen verran että minuun ei usko enää kukaan Ja pakko sanoo en paljo ihmettele.. kuka sitä jaksaa vuosikausii tsempata et jee oot taas jättäny pari kessua vetämättä. Mä nyt en ota siitä paineita, muille ei suurestikkaan kuulu poltanko vai en joten herttasen yhentekevää mitä pyörittävät päässään.. No sen verran korvat luimus kuite et nyt en ole kellekkään tuulettanu lakkoa käpsyttelen täs vaan muina miehinä ja katon miten menee.

Ei anneta muiden vaikuttaa iloomme jälleen yhdestä tupakoimattomasta päivästä

mulla nykyää aika sama kun Massilla, et eipä ketää kiinnosta se lopettaako vai eikö pahemmin ku sata kertaa lopettan ja aina narahtannu uudestaan.
ei sen puoleen nykyinen työporukka ei kyl edes ole tietonen monesta lopetus kerrast mut kaikki ne polttaa ja itse kun olin viikon varmaa polttamatta nii olivat sillä asenteella et ei kannata lopettaa jne jne. kateellisia vaan.

Stumppiin mut ajoi nimenomaan tarve saada jotain tukea päätökselle, on ollut ihana (vaikka tietysti myös kurja) huomata, että muut kamppailevat samojen ongelmien kanssa. Parhaat ystäväni polttavat, ja tietäähän sen omasta muististakin, kuin lopettaja on polttajalle ahdistava olio. Puoliso taas on ihan savuton, kannustaa kovin, mutta ei ehkä ymmärrä koukkuuntuneen kummallisia tunteita ja ajatuksia. Vanhemmat ovat ehkä vaikein pala, polttavat ketjussa ja vielä sisällä... ei ehkä tule kotipuolessa taas hetkeen käytyä. En kestänyt sitä katkua edes polttavana.