Stumppi - keskustelu

Pyörittelen tupakointia tai sen lopettamista hyvin vahvasti mielessä.
Keksin järkeviä syitä miksi lopettaa mutta jotka eivät niinkään liikuta tällä hetkellä, esim terveys, tai syitä mitkä ovat myös itselle tärkeitä, hajuttomuus, iho, rahanmenon lopettaminen, paikat missä tupakointi vaikeaa jne.
Tiedostan siis kaikki vaarat, tiedän mitä hyvää saisin jos olen polttamatta.

MUTTA silti. Aina kun tupakalle pääsen, mietin kuinka mahtavaa se on. Rakastan sitä tunnetta kun savun imee syvälle, rakastan sitä että taukoni voin viettää tupakalla. Rakastan sitä, että saan kaikki ideani kaikkeen mahdolliseen juuri silloin kun poltan. Suurimmaksi osaksi siis rakastan tupakanpolttoa. Enkä haluaisi luopua siitä. Tuntuu kammottavalta ajatella, että joku päivä vain lopettaisin, enkä muka koskaan enää polttaisi. Mitä ihmettä sen jälkeen tekisin? Okei, liikkuisin, söisin, kutoisin tai mitä vaan. Mutta kun se ei vain ole sama asia.

Mitä siis tehdä, jos motivaatio ei ole kohdallaan, mutta sinänsä olisi tarpeellista lopettaa?

Miten saan ajattelemaan itseni, että jees haluan lopettaa, polttaminen on kamalaa eikä kiinnosta sitä enää tehdä koskaan?

Varsinkin, kun KAIKKI perustelut on mielessä eikä silti paljon nappaa tai hetkauta.

Sulla taitaa tuo motivaatio lopettaa olla melkein nolla,joten yhtenä vaihtoehtona näkisin että googletat allen carr.Ja tilaisit/lukisit hänen kirjansa tupakoinnista ja ehkä saat jotain ajattelemisen arvoista ja ehkä pientä motivaatiota.
Kirja on halpa ja helposti luettava vaikka ei muuten olisi luku miehiä.
Itse olen nyt osittain (suureksi) jo viikon polttamatta ja iso kipinä tuli tuosta kirjasta.

Jotainhan sun päässäs on pyörinyt, kun tänne asti olet kuitenkin tullut motivaatiosi puutetta harmittelemaan. Jos olet vielä kovin nuori, ei ehkä terveydelliset seikat ole kovin painavia - vielä. Jos ei ole pikkurahan puutetta, ei oikein rahakaan auta motivaatioon. Sitten ovat nämä hygieeniset seikat kuten haju hiuksissa ja vaatteissa, ruman väriset hampaat, hengitys haisee yms... vaan jos ei nämäkään pure, ehkä sulla vaan ei sitten ole oikea aika lopettaa. Kyllä se niin pitkälle omasta itsestä lähtee se päätös, muut ei voi sitä tehdä. Jos jonkun painostuksesta lopettaa, se saattaa romuttua hyvinkin nopeasti. Koska oman itsensä kanssa tämän asian joutuu moneen kertaan pohtimaan lopettamisen kuluessa, sopii kyllä motivaation olevan kohdallaan. Kun keksit miksi lopetat, selvität kyllä itsellesi samalla myös miten sen teet.
Onnea pohdinnoillesi.

Niin, sehän tässä vähän mättääkin, että olisin kyllä iloinen jos en haluaisi tupakoida, silloin voisi olla helppoa lopettaa.

Ongelma vaan on, että siinä mielessä haluan, ettei se ole vielä liian suureksi häiriöksi elämässä, mutta mikä pahinta, se ei itsessään ole minulle epämiellyttävää, päinvastoin.


Musta olis kiva, jos olisi rahaa enemmän, ei haisisi tupakalle, eikä olis satunnaisia ongelmia missä polttaa.
Kuitenkin, kun mietin koko loppuelämän ilman sitä nautintoa minkä tupakoinnista saan, tuntuu se liian isolta hinnalta.


En tiedä, teen varmaan itseni tosi epäselväksi, mä vaan odottelen sitä tunnetta mikä lopettaneilla tuntuu olevan, ettei se ole edes kivaa.
Toivoisin toki, että se tulisi jo pian.

Ihan lyhykäisesti sanottuna; älä suotta mieti asiaa. Rööki vaan huuleen hulmuamaan!

Sitten joku päivä kun olet valmis niin syyt&motivaatiot löytyvät ja myös tämä mesta johon on aina tervetullut takaisin.

Just juu... sanon ihan suoraan, että lopettaminen ei ole helppoa edes silloin, kun on motivaatiotakin. Aika vahvaakin motivaatiota. Taistelua riittää silloinkin, lähes kaikilla. Riippuvuus on vahva juttu nimittäin. Eli, odottele kunnes sulle tulee se tunne, että oikeasti haluat olla loppuelämäsi savutta. Nyt se kuulostaa sinulta kauhealta, apua!!! en saisi koskaan enää polttaa. Mutta sinähän saat.. nyt siis ja koko ajan. Joskus olet sitten valmis hyväksymään myös tuon ehdottomuuden. Niinkus vanhat englantilaiset sen jo aikoinaan sanoi; kakkua ei voi syödä ja säästää.

Kerää motivaatiosi kuitenkin mieluusti vielä silloin kun ei ole ihan pakko lopettaa, eli ennenkuin lääkäri sanoo, et nyt niinkuin olis parempi, että....

Tsemppiä mietiskelyysi.

Jepulis, olet kuitenkin miettinyt lopettamista ja jopa tullut näille Stumpin sivuille lukemaan toisten kirjoituksia. Kysymys kuuluukin: mikä sai sinut tulemaan tänne? Mikä pani sinut pohtimaan koko asiaa?

Lopettaminen on lähdettävä aina itsestä ja omasta halusta, muuten se ei onnistu. Ja kuten Melisa jo sanoi, parempi ennemmin kuin että lääkäri ehtii sanoa nuo maagiset, kamalat sanansa...

Jatka mietintää kun kerran olet jo pyörittelemässä ajatusta lopettamisesta!

Minä tein tätä viimeisintä (ja lopullista) lopetusta vaikka kuin kauan, Aina päätin, että lopetan silloin ja tällöin ja vuodenvaihteessa ja tuolloin vaan ei - koskaan ei "motivaatio" ollut kohdallaan ja lopetusta piti tämän takia lykätä. Varmaan ainakin pari vuotta vierähti puuttuvaa motivaatiota ihmetellessä..
Lopulta tulin siihen tulokseen, että motivaatiota ei taida koskaan tullakaan, ei ainakaan ajoissa. Isäni kuoli varsin nuorella iällä keuhkosyöpään, joten esimerkki oli lähellä.

Näin ollen päätin, että en jää odottelemaan motivaatiota vaan lopetan ja piste. Jos menee pieleen niin sitten menee. Menetettävää ei ollut, koska poltin joka tapauksessa. Itsekin kuvittelin että lopettamalla "menetän" jotain hienoa elämästäni, koskaan en enää saa NAUTTIA tupakan ihmeellisestä nautinnosta jne jne... Kaikkea se huumeriippuvuus saa ihmisen ajattelemaan

Olin aivan hermoraunio lopetuspäivään saakka, mutta kun tupakat lensi roskiin, mieli rauhoittui sillä kertaa. Champix loivensi alkua loistavasti, Carrista ja Stumpista sain henkistä tukea. Sitten motivaatio nousi päivä päivältä kohisemalla ja jossain vaiheessa tuli lopulta myös se oivallus, jota olin niin odottanut: mikä surkea orja ja addikti olin ollut, ja miten vapaata elämä on,kun ei enää kipristele koukussa samalla koko ajan huonoa omatuntoa kantaen. Tämä oivallus oli minusta se tärkein asia lopetuksessa, toki sitten tukena kaikki muut faktat jotka jokainen tietää: terveys, raha, ulkonäkö jne.

Ensi kuussa on kaksi savutonta vuotta takana ja uskon että tupakointi on nyt oikeesti loppu mun kohdalla. Kertaakaan ei ole ollut lähelläkään repsahtaa ja nyt kynnys on kyllä jo todella korkea. Toisaalta satunnaiset erittäin harvoin tulevat mieliteot helposti ohitettavissa. Ei tämä nyt niin helppoa ole ollut, että tekisi monta kertaa mieli kokeilla, mutta moninverroin helpompaa kuin etukäteen kuvittelin. Sanoisin että melkeinpä se lopetuksen odottelu oli rankempaa kuin sen jälkeinen aika.

Hain nyt haulla ikivanhan ketjun "Mistä saisi motivaatiota" (http://forum.stumppi.fi/posts/list/1836.page#91933 ), ja palasi mieleen niin elävästi nuo tuoaikaiset fiilikset..
Ja mitä tällä nyt tahdon sanoa on se, että nähtävästi me ihmiset ollaan tässäkin suhteessa erilaisia. Jos minä olisin jäänyt odottelemaan halua ja motivaatiota, polttaisin varmaan tänä päivänäkin. Kannattaa siis miettiä vaihtoehtona ihan kylmää kalkkunaakin, jos tuntuu että sopiva lopetuspäivä ei vaan ikinä koita. Apukeinoja toki kannattaa hyödyntää, niitä on kyllä tarjolla.
Onnea päätöksen tekoon..

Oletko perehtynyt siihen, mitä teet itsellesi tupakoidessasi?

Tupakkateollisuus tekee kaikkensa, jotta saisi ihmiset orjikseen. Tupakka ei ole pelkkää tupakkaa, vaan valmistajat lisäävät savukkeisiin aineita, jotka voimistavat tupakan addiktoivaa vaikutusta. Tupakka sisältää noin 4000 erilaista ainetta, monet myrkkyjä, jopa karsinogeenejä.
Miksi haluat imeä niitä itseesi?
Mitä haluat elämältäsi, mitä tavoittelet?

Palkinto voi olla kohentunut kunto ja itsetunto, helpompi elämä vapaana tupakan orjuudesta, kun tupakanhimo ei enää määrää tekemisiä ja haluamisia vaan sinulla on mahdollisuus itse valita.

Tiina, hieno juttu jonka laitoit tänne. Onnittelut toki siitä, että olet päässyt irti tupakasta. Itsellä 2 kk takana ja usko kova, että tässä ollaan todella linjalla never again. Onko hyviä vihjeitä/ohjeita tlle vuodelle. Tavoite on että 2011 on savuton. Enää alle 360 päivää?

Pakko alkuun mainita, en siis missään nimessä halunnut aliarvioida vaikeutta lopettaa tupakointi, vaikka koko sydämestään sitä haluaisikin.

Kai mut ajaa tätä miettimään ihan ne ristiriitaiset fiilikset.

Sekin, että tuntuu kun lukee tai kuuntelee entisten tupakoitsijoiden juttuja, että se halu lopettamiseen oli niin selkeä.
Ensimmäistä kertaa tuntuu, että tässä keskustelussa tuli muutakin näkökulmaa.

Ehkäpä se pointti onkin, että haluaisin saada vain sen halun lopettaa. Sen että en pidä tupakointia mielekkäänä.
Tai vaihtoehtoisesti kuulla juuri sen, että ehkä sitä halua ei tule nyt, vaan se tulee kun on lopettanut.

Mun on vaan hirmu vaikea saada itseäni niskasta kiinni asioissa joihin motivaatio ei ole tarpeeksi kova.
Usein se nautinto menee faktojen edelle, kuten tässäkin.

Ääh, niin sekavaa niin sekavaa. Haluaisin kai vain, että tupakointi itsessään, se kun sitä poltan siinä hetkessä olisi ihan perseestä, ei vaan kaikki siinä ohella, kuten se terveys, iho, haju, rahat.

Kyllähän siellä siis toki joku halu siihen lopettamiseen on. Kai mä vaan (tekosyillä?) haen sitä, että kun se on niin kivaa siinä hetkessä ja mietin positiivisia puolia (Joita ei ehkä olekaan)

Pyörittelen mietteitä mm. siitä, etten voisi lopettaa ilman että tupakat olisi käsillä tai tulee paniikki.

Tai siitä, että miten olisi parasta siivota kotona tupakasta muistuttava ja sen hajut. Etten joutuisi siivoamaan niitä polttamatta (?!) tai etten polttaisi lisää jo siivotessani.


Suurin motivoiva tekijä tällä hetkellä on 3kk päästä tuleva pitkä matka toiseen maahan, rahaa tarvis eikä siellä tupakanpolttelu olosuhteet taida olla samat. Mutta,sanon aina että kerkeehän sitä. Sitten menen tupakalle, ja haikeana mietin sitä hetkeä kun en enää niin voisi tehdä..


Oon aika säälittävän huono itsekurini kanssa tässä asiassa.

Kiitos Jukka! Eipä kai sitä sen kummempaa vinkkiä ole kuin että jatkaa samalla asenteella eteenpäin katsomatta taakse. Sitä takaporttia ("saas nyt nähdä kestääkö tällä kertaa.. jne..) ei saa jättää mieleen vaan tehdä itselle selväksi että tämä nyt on tässä. Sitä juhlaa, merkkipäivää, merkkipaalua ym ei kerta kaikkiaan tule, jossa tupakointi olisi oikeutettua.

Toki tässä helpottaa kovasti se, kun oikeasti oivaltaa ja sisäistää sen totuuden, että tupakoinnin lopettamisessa ei menetä yhtään mitään vaan SAA niin paljon uutta hyvää elämään. Jos on koko ajan sellainen tunne, että elämä on ilotonta ja kurjaa ilman tupakkaa niin eihän sitä kauaa jaksa.

Tässä oivalluksessa minulla toimi järjestelmällinen itsensä aivopesu. Luin joka ilta pätkän Carrin kirjaa ja toki myös Stumppia. Vaikka kirja onkin hieman paatoksella tehty, en antanut sen häiritä vaan jankkasin ja tankkasin, kunnes sanoma meni perille.

Nykyään tunnen itseni NIIN ylpeäksi ja onnelliseksi kun näen esim. kadulla sen tupakoivan ihmisen, joka haisee pahalle ja levittää sitä ympärilleen. Tai kun jossain savuttomassa tilaisuudessa tupakoijat alkaa hermostuneina pälyilemään sopivaa paikkaa ja aikaa seuraaville sauhuille. Ja se jatkuva taskujen harominen ja varmistelu: onko tupakkaa, onko tulta, pärjäänkö huomiseen, onko käytävä kioskilla?? Minun kohdallani tuo koukku on ohi, eikä ole ikävä

Ehkä suurin riski tässä vaiheessa ja jatkossa piilee siinä, jos tämän addiktion luontee unohtaa ja alkaa kuvitella oikeasti päässeensä niin irti, että on vara alkaa kokeilemaan sitä kuuluisaa "vain yhtä". Silläpä on hyvä käydä aika ajoin täällä Stumpissa muistuttelemassa itselle, miten tähän oikein on tultu.

Jepulis, joo tiedän ehkä mitä tarkoitat. Minä puljasin nimittäin todella todella kauan, jopa vuosia sitä lopetusta. Järjen tasolla halu oli olemassa, mutta se halu vaan ei yltänyt jollakin tapaa tunnetasolle. Juurikin koska kuvittelin, että kaikki hauskuus on sitten mennyttä elämästä. Päätöstä vaikeutti varmaan sekin, että tupakka ei ollut vielä aiheuttanut minulle itselleni mitään vakavampia ongelmia. Fyysinen kunto oli hyvä, jaksoin harrastaa liikuntaa jne. Mutta silti rehellinen sairastumisen pelko oli se, joka minua ahdisti niin, että lopulta oli pakko vaan yrittää halusi tai ei.

Halusin kertoa omasta kokemuksestani sen takia, koska kuten sanoin aiemmin, motivaatiota odottamalla tupakoisin luultavasti vieläkin. Että näinkin päin se voi mennä.

Tsemppiä Jukalle, Jepulikselle ja kaikille muillekin savuttomuuteen johtavalla tiellä

Kun ensimmäisen kerran "lopetin", en todellakaan halunnut sitä, olí vain pakko. Retkahdushan siitä sitten seurasi.
Toisella kerralla ajattelin että nyt oikeastaan haluaisin lopettaa ja olla niin kauan polttamatta että voisin sitten tulla sattunnaistupakoitsijaksi. No kivillehän sekin karahti.

Nyt tein tätä viimeistä ja toivottavati lopullista lopetuksen aloitusta melkein puolitoista vuotta. Halu päästä röökistä lopullisesti on aivan mieletön. Enää en haikaile tupakan perään, himo toki on välillä aivan tolkuton.

Eli tämä vuodatus oikeastaan siksi, että pikkuhiljainen itsensä aivopesukin saattaa tuottaa tuloksia.

Minä kanssa mietin pitkään lopettamista, -taisi mennä pari vuotta sen jälkeen kun olin saanut lääkäriltä KAT- diagnoosin.
Olin kateellinen niille, joiden ei ollut pakko lopettaa tupakointia vaan tekivät sen omasta halusta!

Mulla oli vaan usko ja toivo siitä että kun olen tarpeeksi kauan polttamatta, niin halu tupakointiin katoaa, - ja näin uskallan oikeastaan jo sanoakin. Kuten huomaat, meitä on moneksi.