Stumppi - keskustelu

Oikein hieno ote nyt sulla helmi-Elisa!Sä onnistut ihan varmasti!Tsemppiä matkaan ja hei,ei niille työkavereille aina tartte ihan kaikkea kertookaan
Niin ja kiitos kun poikkesit poterossani onnittelukäynnillä.Siellä saa jaaritella,puhua läpiä päähänsä,itkeä ja nauraa..mitä vaan muuta,mutta ei poltella tupakkaa

Ahaa, löysin täältä Helmi-Elisan kokemukset lopettamisesta.
No, kerron hiukan miten mulle kävi aikoinaan. Lopetin nikotiinipurkalla kesällä 2001, kaikki meni hyvin, kunnes uuden vuoden aattona suutuin miehelleni (syystä kyllä) ja pienessä sievässä lainasin tyttären ystävältä tupakkaa juuri kun kello löi puolta yötä. No, ajattelin silloin, että pystyn olemaan taas savutta, mutta jotain hölmöä oli herännyt aivoissani, ja niin viikon kuluttua ostin jo itse tupakkaa ja kuukauden kuluttua poltin kuten ennenkin.
Ei ollut Stumppia silloin enkä löytänyt Tupakka.org:n foorumiakaan. Yksin kärsin sitten tuon morkkiksen. Meni 3,5 vuotta, kunnes uskalsin yrittää uudelleen ja sillä tiellä olen. Lääkkeet eivät olleet silloin vielä niin yleisiä kuin nyt, joten niksapurkalla taas mentiin reilu puoli vuotta.
Olin suurin piirtein sinun iäisesi ja polttanut todella reilu 40 vuotta kans. Kun oikein haluat, tulet sinäkin onnistumaan. Usko itsees ja käy täällä purkautumassa, jos ottaa pannuun ja muutenkin kertomassa kokemuksiasi ja olotilaasi - se helpottaa. Tämä on sellaista itseterapiaa parhaimmillaan, ja saahan sitä palautettakin ajatuksistaan.

Virtaa ja voimia lopetukseesi.

Melisa wrote: Meni 3,5 vuotta, kunnes uskalsin yrittää uudelleen ja sillä tiellä olen.

Kyllä sinä onnistut. Ei voi olla mitenkään kamalan valmistautunut lopettamaan, paras panna silmät kiinni ja hypätä. Ei ehdi pelätä.
Mulla on nyt haasteet painon pudottamisessa ja yleisesti kunnon kohottamisessa ja ylläpidossa.
Kiitos toivotuksesta.

Pisti silmään kommentti jossain poterossa jossa kritisoitiin sitä kuinka täällä stumpissa otetaan repsahtajat avosylin vastaan, hyväksytään repsahdukset. En nyt muista sanamuotoa tarkasti, mutta jotain siihen suuntaan, että pitäisi olla ankarampi eikä niin helposti antaa anteeksi. Kumpi sitten toimii paremmin, tsemppaus uuteen yritykseen vai sättiminen? Luulen, että tsemppaus kuitenkin toimii paremmin, repsahtaja on jo itse sättinyt itseään ihan tarpeeksi ja jos täälläkin tulisi tuutin täydeltä haukkumisia en usko, että se auttaisi kovinkaan paljon. Riippuu tietenkin persoonasta, toiset voivat hyvinkin sisuuntua haukuista ja sen avulla aloittaa uuden yrityksen, mutta omalla kohdallani olin antanut tulla itselleni täysi laidallisen joten se, että joku toinen uskoo minuun toimii paremmin.

Moi Helmi-Elisa!
Samaan asiaan kiinnittyi huomioni kun joku jossain sanoi hyvin tylyyn sävyyn,että ihmetteli miten hyväksyvästi täällä suhtaudutaan lipsahduksiin tai jotain sellaista.Olin vähän kans tyrmistynyt kun niin jyrkästi töksäytti.Ja kun nyt mietitään,että jokainen joka täällä heiluu on ajatellut lopettaa tai jo lopettanut tupakoinnin,niin ei se kyllä mitenkään kannustavaa ole.En tiedä mikä siinä taustalla sitten oli.Ottiko kirjoittajaa pannuun jos/kun joku poltteli tämän tästä ja oli "muka lopettanut"....joku tällainen mulla tuli silloin mieleen kun asiaan törmäsin.Mutta ei tämä nyt mikään tuomioistuin ole vaan vertaistukiverkko.Jos joku ei pääse tupakasta eroon kerralla,kahdella tai viidennellä kerralla, niin se voi olla se kuudes juuri se jossa onnistuu.Eihän elämä niin mene muutenkaan,että aina tietää ja osaa kaikesta kaiken.Ja se on kans totta,että lipsut ja repsut ottaa niin päähän ettei siihen kaipaa kyllä keneltäkään moista suhtautumista.
Eteenpäin sano mummo lumessa Tämmösiä tällä kertaa!Hyvää jatkoa sulle ja

Vaikka olin tehnyt päätöksen ja hain champixit niin kauhean korkea kynnys aloittaa se kuuri. Pyörittelen laatikkoa kädessä melkein joka aamu, mutta... Olen ärtynyt ja turhautunut, tiedän, että se johtuu tästä jahkaamisesta enkä siltikään saa aloitettua. Kauhea epävarmuus ja pelko ettei se onnistu nytkään, että repsahdan kuitenkin jossain vaiheessa koska aina on käynyt niin. Jotenkin tuo ajatus epäonnistumisesta pitää saada käännettyä niin, että onhan minulla yhtä suuri mahdollisuus onnistuakin. Miten ihminen voi olla niin ressukka tällaisen asian edessä, muuten en ole mikään jahkailija ja omasta mielestäni (huom. omasta mielestäni) ihan järkevä ihminen, mutta tämän asian kanssa tunnen olevani ihan "kädetön". Olen lukenut Carrit ja Lehmustot pariin kertaan josko sieltä saisi vahvistusta, mutta ainakaan vielä kumpikaan ei ole kolahtanut tarpeeksi. Ehkä tämä turhautuminen ja painiminen tämän lopettamisen kanssa alkaa kyllästyttään niin paljon, että jossain vaiheessa aika on on kypsä. Hyvää päivänjatkoa.

Hei Helmi-Elisa
Sulla on nyt lopetus päätöstä vaille.Pillerit hommattuna ja pää tekee työtä päivämäärän päättämiseksi.Voi olla,että sekin toimii että lopulta kyllästyt jahkaamiseesi ja päätät.Minusta olet jo niin hyvällä mallilla,että voisit nyt laittaa almanakkaan lopetuspäivän.Itse päätät tietysti onko se huomenna vai ens kuussa.Mitään hyvää aikaahan ei oikestaan olekaan kun lopettaminen on sen verran jännä juttu ja tapamuutos,että sitä siirtää kernaasti eteenpäin.
Tsemppaa itseäsi nyt siihen ,että haluat lopettaa ja muista sellanen asia...että tämä on nyt ihan eri kerta!!!!Aiemmista kerroista varmasti olet saanut hyvää tietoa miten lopettaminen vaikuttaa suhun ja valmiuksia kohdata kiperiäkin tilanteita. En epäile yhtään ettetkö onnistu.Teet päätöksen ja pidät siitä lujasti kiinni.Tulet stumppiin aina kun siltä tuntuu.Mennään yhdessä eteenpäin.Pienin askelin,hetki kerrallaan ja siitä se lähtee.Tule rohkeasti mukaan Voimia päätökseen päivämäärästä

Huoh.. Tutulta kuulostaa.

Itsellänikin on takana lukuisia lopettamisyrityksiä 13 vuoden tupakoinnin ajalta, ja aina ne ovat kaatuneet samaan vanhaan: siihen kuuluisaan yhteen vielä. Luulisi, että täysi-ikäinen ihminen osaisi jo oppia virheistään ja muuttaa omaa toimintaansa, mutta se on se nikotiinipeikko kamalan ovela veikko! Se saa ihmisen kuvittelemaan, että vielä yksi ja viimeinen tupakka parantaa olon, helpottaa stressiä, saa lapset rauhoittumaan, taikoo lisää rahaa tilille, tekee kotityöt tai muuttaa idioottipomon herranenkeliksi.

Mutta eihän se niin ole! Tupakka vain ja ainoastaan pahentaa oloa, saa rypemään itseinhossa ja kaiken lisäksi vie rahat JA hengen! Nyt uskon, että tämä lopetus on se viimeinen. Edellisistä kerroista poiketen en ole antanut itselleni jo etukäteen lupaa polttaa seuraavissa juhlissa, humalassa tai ensimmäisen vastoinkäymisen kohdatessa. Tästä eteenpäin en enää polta, en vaikka mikä tulisi.

Olen kysynyt itseltäni mitä haluan, haluanko polttaa vai en. Ja kun vastaukseni on se, että en todellakaan halua enää koskaan polttaa, haluan olla tupakoimaton, niin se vain tarkoittaa sitten sitä, että yhtäkään en enää sytytä. Ja se minun täytyy hyväksyä.

Savuttomuutta on nyt takana kaksi vuorokautta, ja ajatustyö on vasta alussa, mutta aika hyvä fiilis minulla tästä on.

Täältä stumpista saa niin ihanaa tukea ja vahvistusta omalle asialleen, että taidattekin minusta saada ihan vakiovieraan! Hurjasti tsemppiä kaikille, niin konkareille kuin aloittelijoillekin! Muistetaan vaan se, että itse me se oma savuttomuutemme saadaan aikaan! Omasta itsestä se vain on kiinni.

Evelyn wrote:Se saa ihmisen kuvittelemaan, että vielä yksi ja viimeinen tupakka parantaa olon, helpottaa stressiä, saa lapset rauhoittumaan, taikoo lisää rahaa tilille, tekee kotityöt tai muuttaa idioottipomon herranenkeliksi.

Viime aikoina olen jostain syystä alkanut pitkän tauon jälkeen taas vierailla Stumpissa, tällä hetkellä onneksi kiinnostuneen lukijan eikä niinkään tuen tarvitsijan roolissa. Ilokseni törmäsin tähän joskus heikkona hetkenä aloittamaani ketjuun. Paljon on näköjään väki vaihtunut siitä, kun itse viime vuonna roikuin täällä jatkuvasti hakemassa tsemppiä. Näyttää kuitenkin siltä että moni silloin edelläni ollut esikuva, tsemppari ja konkari on edelleen vahvasti savuttomana, hyvä niin.

Elokuussa minullekin tulee 1,5 vuotta täyteen viimeisestä stumppauksesta. Nyt tuntuu, että savuton identiteetti on jo arkipäivää. En edes muista. milloin viimeksi olisi ollut kunnon tupakan mielitekoa. Alkoholinkaan kanssa asia ei ole ollut ongelma pitkään aikaan. Toki joskus viihteellä on vieläkin hetkellisesti mieli tehnyt, mutta eipä ole tullut mieleenkään viedä asiaa toteutukseen.
Voi miten kaukaiselta ja saavuttamattomalta tällainen tunne tuntuikaan olevan vielä viime juhannuksena...

Poltin kuitenkin paljon ja pitkään, joten ihmeeltä tämä edelleenkin tuntuu, että olen näin hyvällä mallilla. Vaikka lopetus oli omalla kohdallani varsin kivuton (näin ainakin sain itseni vakuuttuneeksi) olin kuitenkin vielä vuosi sitten varsin heikoilla jäillä tähän päivään verrattuna. Nyt alan olla oikeasti vakuuttunut, että en tule koskaan eläissäni enää sytyttämään yhtään tupakkaa. Viime kesänä ei vielä ollut näin vahva olo.

Suurin riski minulle varmaan nyt onkin se, että ajan kuluessa unohdan mistä koukuttavasta addiktiosta on kysymys ja käyn ylimieliseksi, alan kuvitella, että olen jo turvassa.

Sitä kuuluisaa "vain yhtä" EN halua omakohtaisesti testata enkä ikinä enää tähän taisteluun joutua. Tämä on ollut hyvä, itsetuntoa kasvattava, enimmäkseen positiivisten kokemusten värittämä sota, mutta ei kuitenkaan helppo. Riippuvuudesta ja vuosikausien tottumuksesta irtautuminen vie voimavaroja ja energiaa ja haluan jatkossa käyttää ne johonkin muuhun. Tämä lopetus on nyt jo nähty

Oikein Hyvää Juhannusta kaikille Stumppilaisille! Voimia ja Tsemppiä jatkoonkin kaikille nykyisille ja konkareille lopettajille!!

Tiinanen, mä oon näiltä sivuilta saanu niin uskomattoman paljon ihanaa tukea ja kannustusta, että ihan sydäntä lämmittää jos jollekin on edes jotain iloa mun kirjoituksista.

Eli kiitos, ja tsemppiä myös sulle ja kaikille muillekin taistoon!!

Hei!

Oli pakko tulla vierailemaan täällä pitkästä aikaa No, tällä kertaa huonojen uutisten varjolla...
Olen ollut pian polttamatta 1 v 8 kk (polttelin n. 6 v melkein, teini-iästä nuoreksi aikuiseksi, josta kehittyi tapa).
No, tänään oikein pyöräilin kioskille ja kävin ostamassa tupakkaa ja poltin puolet :/ Siis, en tiiä mikä minuun on mennyt, ihan hyvin on tähän asti mennyt, mitä nyt tupakkaunia nähnyt yms...mutta tupakka on pyörinyt mielessä jo viikon verran!

Onko kellään muulla, joka on ollut jo hyvän aikaa tupakatta, ollut tämmöistä?

Se tupakka maistui samalle, kun silloin ku aloittelin ja nyt tuli pää kipeäksi...luulen, että jää tähän yhteen repsahdukseen. Mutta ihmeellistä miten se tapa on juurtunut tuonne jonnekkin aivojen syövereihin ja sitä tupakkaa kaipaa aina niissä tilanteissa, millon ennen poltti: terassilla istuessa, ruoan jälkeen, kun lähtee jonnekki...argh, tähän tunteeseen on vain totuttava ilmeisesti...

Mistä näitä ajatuksia oikein tulee? Saunalahdelta varmaankin. Muillakin on siis samoja ongelmia. Kiva, etten ole ainut.
Itse repsahdin yhteen kun partionjohtajakaverini aina pyyntöjeni vastaisesti poltti autossa, tunki tupakkaa taskuuni jne, muutaman kk päästä toiseen, sitten pidin tarkan huolen etten polttanut enempää kuin 1/vko. Mutta syyslomalla mökillä repsahti tyystin kun ei ollut ketään tarjoamassa - piti ostaa oma aski!

Juu, kun ihminen voi olla tyhmä niin se on tyhmä. Reilu kaksi vuotta takana ja nyt lipsuu...

Olen koko ajan ollut tappelematta sitä vastaa, että polttaisin humalassa. Ei ollut mikään ongelma, kun kävin baarissa ehkä kolmen kuukauden välein.

Nyt sitten syksyllä tuli kaikennäköisiä kissan ristiäisiä ja kävin ulkona lähes viikottain. En ole vielä askia itselleni ostanut, mutta ollut kyllä käsi ojossa jos vieressä on joku joka polttaa.

Meillä vielä töissä aloitti uusi tyttö, joka polttaa ja samaan aikaan töistä lähtiessä tulee tosi usein poltettua se yksi ennen autoon kiipeämistä.

Tänään huomasin tallilta lähtiessä, että mulla on NIKAT! Edellisen tupakan polttanut siis eilen neljän aikoihin iltapäivällä. Sain tapella itteni kanssa koko automatkan siitä ajanko kiskan kautta kotiin. Voitin tämän erän ja tulin suoraan kotiin, mutta pelkään pahoin että se tie jossain vaiheessa kutsuu...