| Kirjoittaja |
Viesti |
Tuke
Rekisteröityi: 10/04/2007 11:07:29
Viestit: 36
Ei kirjautunut
|
Mitenkä muut ovat tämän yhdistelmän kanssa eläneet? Itselläni ainakin vaikeimmat tilanteet edellisen epäonnistuneen lopetuksen yhteydessä olivat juuri ne tilanteet, kun kuningas alkoholia otettiin. Nyt ajattelin lähteä lyömään kahta kärpästä, eli ei juopotteluakaan vähään aikaan. Minkälaisia kokemuksia muilla?
|
|
|
nasu
Rekisteröityi: 05/04/2007 00:15:40
Viestit: 107
Paikkakunta: pohjoisessa
Ei kirjautunut
|
Minä yritin vastaavaa edellisellä lopetusyrityksellä. Minulle kävi niin, että kun oli kuukauden ollu tipattomana ja savuttomana, niin eka baarireissu sen jälkeen, ikäänkuin onnittelin itseäni hyvin sujuneesta kuukaudesta sekä savukkeella että alkoholilla. Ja tietäähän sen miten siinä lopulta kävi. Kahden viikon sinnittelyn jälkeen polttelin taas niinku ennen vanhaan.
Nyt päätin, että kun tupakointi loppuu, niin muu elämä jatkuu. En anna tupakan lopetuksen vaikuttaa mitenkään minun elämään. En halua viestittää itelleni, että tupakan mukana lähtee ilo elämästä (kuten esim. ne baarireissut) edes aluksi. Niinpä tuli sitten opeteltua tuo alkoholin ottokin heti alkuun. Ja turhaan minä sitä olin pelännyt. Kalja on vieläkin hyvää... jopa parempaa. Tanssiakin jaksaa ihan erilailla ku ennen. Krapulat on pienentyny/vähentyny hirmupaljon. Ja esim. saunasta voi lähteä terassille oluen kanssa ihan ilman tupakkaakin. Se on aika virkistävää
Joillekin voi toimia paremmin se, että pitää juomataukoa kun lopettaa tupakoinnin, mutta minulle se ei toiminut. (juuri sen itsensä palkitsemis-riskin takia.) Heti vaan juhlimaan ihanaa savuttomuutta
Asiaa kyllä on helpottanut se, että hyvin harvat kaverit polttaa eli savutonta bileseuraa löytyy aina. Ja minä kannan baarissa laukussa nikkisinhalaattoria ainakin kesään asti ihan vaan varmuuden vuoksi.
|
Whether you think you can or think you can't, you're right.
|
|
|
Vesku
Rekisteröityi: 04/04/2007 08:51:00
Viestit: 558
Paikkakunta: Itä-Uusimaa
Ei kirjautunut
|
No mihinpä luulet niiden edellisten(n. 25) tupakkalakkojeni kaatuneen ? Oujee: Viinaan, viiniin, olueen, lonkeroon jne...
Se on kyllä tuskan paikka, saa....na !
Nyt on mennyt aika hyvin. Fisherman´s friendiä ja muuta tiukkaa pastillia vaan kitusiin, niin kyllä se siitä. Konjakin kanssa oli pahinta olla savutta. Viinin kanssa helpointa.
Älä muuten vaan jätä "juopottelua" kokonaan pois vieroitusoireiden ajaksi. Seuraavalla kerralla kun sitten otat alkoa, niin voin luvata että himo on oleva kaamea jos et ole "harjoitellut" selviämistä ilman spaddua.
Kunnon tupakkamiehen on turha haaveilla pelkästä juhlapolttamisesta. Ei onnistu.
|
Joka vuosi yli 200 suomalaista tupakoitsijaa jää auton alle.
Tupakointi lopetettu 4.5.2009.
|
|
|
Tuke
Rekisteröityi: 10/04/2007 11:07:29
Viestit: 36
Ei kirjautunut
|
Juu ei tässä mitään loppuiän raittiuslupausta olla tekemässä. Ajattelin sellaista paria, kolmea viikkoa. Ja saunakalja pitää kyllä olla, vaikka edes ykköstä..
|
|
|
Esa
Rekisteröityi: 03/04/2007 17:23:46
Viestit: 492
Paikkakunta: Turku
Ei kirjautunut
|
Hyvä se on olla viinan kanssa niin varovainen, ettei vaaranna savuttomuutta. Sehän ei ole mikään suuri menetys, jos muutama viikko menee selvinpäin, mutta se on suuri menetys, jos polttaa yhden tupakan.
Alkoholilla ja tupakalla on kemiallinen yhteys. Alkoholi nopeuttaa nikotiinin poistumista elimistöstä. Siksi nikotinistille tulee niin kova tupakanhimo juodessaan. Minä ainakin poltin melkein ketjussa kun kittasin. Tämä yhteys häviää kun nikotiini häviää. Jos elimistössä ei ole nikotiinia, alkoholi ei fyysisesti lisää nikotiininhimoa. Voitettavana on kuitenkin psykologisella puolella vahva ehdollistuma. Kun on tottunut, että juodessa tekee mieli tupakkaa, niin silloin tekee nikotiinittakin. Siksi on hyvä totutella tarpeeksi varovasti. Ei kaatokännejä alkuun eikä sellaisessa paikassa mistä saa tupakkaa. Tottumuksen myötä on sitten helpompi pitää tolkku vaikeammissakin paikoissa.
|
En polta tupakkaa samasta syystä kuin en syö multaa - mitäpä iloa minulle siitä olisi?
|
|
|
heinola
Rekisteröityi: 10/04/2007 14:30:24
Viestit: 148
Ei kirjautunut
|
Mä tulin juuri Irlannista, jossa oli savuttomat baarit, ja vaikka olen aina vastustanut tupakointikieltoja, niin täytyy sanoa että kokemus avasi silmäni. Vaatteet ei haissut, eikä röökiäkään tehnyt entiseen malliin mieli. Pohjois-Irlannin puolella ei tupakointikieltoa ravintoloissa ollut, ja sen huomasi heti.
Seuralla on tietenkin refloihin suora yhteys. Helpompi kännäillä jos kukaan ei polta kuin että kaikki polttaisivat. Kylmää päätä se joka tapauksessa vaatii.
|
"Kerran luulin olevani väärässä, erehdyin."
|
|
|
hoitsu vm-68
Rekisteröityi: 03/04/2007 17:54:37
Viestit: 450
Ei kirjautunut
|
asenteella vaan etten polta oli tilanne mikä hyvänsä, en oo välttäny millään lailla mitään tilanteita
|
|
|
Heps
Rekisteröityi: 04/04/2007 00:12:11
Viestit: 159
Ei kirjautunut
|
Mäkin oon menny heti paikalla, päätä pahkaa, juoksujalkaa, pää kolmantena jalkana ja tukka putkella kaikkiin "pahoihin" tilanteisiin ja syöny ja juonu kaikkea minkä kanssa tupakka erityisesti "kuului". Mulla on helpompi olla baarissa polttamatta kuin vaikka kotona viinilasin kanssa. Tsemppiä, miten sitten teetkin
Tätä viestiä on muokattu 1 kertaa. Viimeisin päivitys10/04/2007 17:53:08
|
31.3.2007 "lopetin", 30.4. sytytin
|
|
|
justine
Rekisteröityi: 03/04/2007 17:07:23
Viestit: 1661
Paikkakunta: treen:lähistö
Ei kirjautunut
|
mä olin melko pitkään ennenkuin uskalsin ottaa mitään alkoholipitoista,mut eiköhän nääkin oo yksilötason juttuja,toinen tyyli sopii toiselle ja toinen toiselle.tsemppiä!
|
"Älä kutsu ketään teidän joukossanne tyhmäksi, sillä me totisesti emme ole viisaita emmekä tyhmiä. Olemme vihreitä lehtiä elämän puussa ja elämä itse on suurempi kaikkea viisautta ja varmasti kaiken tyhmyyden yläpuolella." sanoi joku fiksu jossain...
|
|
|
maukka
Rekisteröityi: 10/04/2007 15:12:32
Viestit: 290
Ei kirjautunut
|
En ole absolutisti,mutta jostakin syystä tupakoinnin loputtua kaljottelukin on vähentynyt.Joskus muutama olut, tai pari kolme konjakkia hyvässä seurassa.Entisellä foorumilla kirjoitin siitä, kun jotkut hekuttivat, esim. tulevia pikkujoulujaja sitä kestääkö siellä savuttomuus. Varsinkin savuttomuuden alkuvaiheessa mielestäni täytyy olla hyvinkin tarkka.Viini virtaa ja on hyvä tunnelma,saattaa johtaa siihen vanhaan fraasiin:kyllä mä nyt yhden pystyn polttamaan.Lopun kaikki tietävätkin. Ne on kuin paita ja peppu, ne kuuluvat yhteen.Suosittelen varovaisuutta.Kova krapula ja siihen vielä tupakasta aiheutettu morkkis,yleensä pakotie on siirtyminen takaisin tupakoivien puolelle.Kyllä pinet aina terää tekee, mutta tarkkana kannattaa olla.
|
|
|
ELina
Rekisteröityi: 04/04/2007 19:49:52
Viestit: 47
Paikkakunta: Jyväskylä
Ei kirjautunut
|
Kaljottelin ensimmäisen kerran n.5 viikkoa lopettamisen jälkeen, ja vetäsin yllättäen kaameet kaatokännit Olin jo tupakka käessä menossa partsille, mut en löytäny sytkäriä ja onneks rakas veljeni ehti hätiin... seuraava kertakaan ei ollut paljon parempi, kaverit palautti ruotuun ennen kuin ehdin tehdä mitään tyhmää...
Sitten se tupakanhimo vain omituisesti katosi!(?) Viime kerralla ei tehnyt ollenkaan mieli! Tosin olen mie miettiny koko kaljottelun lopettamista, kun se jotenkin vaan alko savuttomuuden myötä tuntua niin tyhmältä.
Onko kukaan muu huomannu että viuna nousis päähän paremmin?
|
15.1.2007 ->
|
|
|
Sade_2
Rekisteröityi: 03/04/2007 23:20:53
Viestit: 690
Paikkakunta: Uusimaa
Ei kirjautunut
|
Varmaan riippuu hirveästi ihmisestä... Jotkut kaipaa tupakan automaattisesti heti kun näkevät viinilasin, jotkut taas pitävät juomista ja tupakoimista ihan eri asioina...
Itse voin sanoa, että vaikka oli tapana polttaa kun join jotakin, silti pidin nämä kaksi asiaa erossa toisistaan omalla tavalla... Oon polttanut myös töissä ja oikeastaan aina kun vaan on ollut mahdollisuus, mutten koskaan juonut keskellä viikkoa, eli viinipulloa meillä avattiin aina perjantaisin tai lauantaisin, ei koskaan silloin kun olisi ollut seuraavana päivänä työpäivä. Sen takia ehkä pystyn suht hyvin juomaan muutama lasilliinen viiniä ilman sitä että jotenkin kaipaisin tupakkaa. Tottakai välillä tulee sellainen tunne että "nyt maistuis röökki" mutta sitten kun ajattelen niin oikeasti se ei varmaan maistuisi edes hyvälle ja minähän en polta....
Taas sellaisilla jotka ottavat reipaasti viinaa viikonloppuna, voi tulla repsahduksia automaattisesti kun ehkä "unohtavat" etteivät he enää polta...
Eli varmaan hyvin yksilöllistä tämäkin juttu....
|
*12.10.2008*
|
|
|
Sade_2
Rekisteröityi: 03/04/2007 23:20:53
Viestit: 690
Paikkakunta: Uusimaa
Ei kirjautunut
|
ELina wrote: Onko kukaan muu huomannu että viuna nousis päähän paremmin?
hmmmm.... mielenkiintoinen havainto, mä itse ajattelin juuri samaa asiaa ja ainakin täytyy todeta, että viini on nyt ihan eri (paremman) makuinen kuin ennen
Siitä päähän nousemisesta en osaa vielä sanoa, täytyy ottaa vähän lisää (no ei nyt sentään mitään kaatokännejä täällä harrasteta)
|
*12.10.2008*
|
|
|
enna
Rekisteröityi: 04/04/2007 12:56:23
Viestit: 167
Ei kirjautunut
|
ite oon kova ollut ottaan ja polttaan ja koska en ajatellut lopettaa koko bailu elämääni, olen nyt ottanut, ja olen ollut silti polttamatta kohta 6 viikkoa, ja voin sanoa että jokaisesta bileillasta olen ylpeä , etten ole polttanut....
|
|
|
amelia
Rekisteröityi: 03/04/2007 18:36:36
Viestit: 25
Ei kirjautunut
|
Mun ottaminen on vähentynyt pikku hiljaa iän myötä. Ei vaan kiinnosta enää. Nyt kun lopetin tupakoinnin varoin ottamasta, koska mulla on aiemmin tapahtunut sortumiset nimenomaan alkoholin vaikutuksen alaisena. Tällä kertaa otin vasta n. kuuden viikon kohdalla ja selvisin hyvin. Otan lasillisen silloin tällöin ja se riittää. Kait tämäkin on yksilöllistä
|
|
|