Stumppi - keskustelu

Noh... Mä olen repsahtanut nyt heinäkuussa 20 vuoden polttelun jälkeen, kun takana on n.5 kertaa tupakattomia jaksoja. Pisin 6 päivää. Purkkaa mulla on mutta parin purupussin +muiden tarvikkeiden verran olen nyt taas pahasti koukussa. Pari ekaa päivää on tosi enkelimäinen olo. Sit jokin mielenmyllerrys tai psyykkinen vastoinkäyminen saa tarttumaan uudelleen sätkiin.

Mä poltan nyt vaikkei edes maistu. Tulin tänne stumppiin ja olo on valoisampi. Kukaan ei syytä eikä tuomitse eikä sillä tavalla tee olosta hankalampaa. Itse tässä olen suurin ja ankarin tuomarini. Voisko uskosta olla apua?


Olen tavannut muutaman kerran ammattilaista ja todella helpottavaa saada osakseen ymmärrystä ja tukea kun lähipiiri on sättimässä ja se ei ole toiminut.


20.10.2011 Kannustusta olen saanut rakkaudellisessa hengessä eli sillai tilanne on muuttunut. Harmi että kamppailen taas vähentämisen kanssa, mutta jostain on jatkettava.

Tätä viestiä on muokattu 2 kertaa. Viimeisin päivitys 20/10/2011 14:21:53

Silverfloor et varmaan oo ainoa,joka yrittää päästä inhottavasta myrkkykääröstä erilleen. Täällähän meitä repsahtaneita ja lipsahtaneita on. Ja kaikilla tarkoitus lopettaa tupakoiminen. Uudestaan kirjoittaan tänne vaan.

Kuules Silverfloor, ei tosiaan täällä tuomita ketään, jokainen onnistuu omalla tavallaan ja omalla aikataulullaan.
Uutta yritystä vaan, hyvä päätös oli tulla takaisin Tavoitteet meillä kaikilla on ihan sama eli IRTI myrkkykääröstä ja toinen tärkeä tavoitteemme on toistemme TUKEMINEN ja TSEMPPAAMINEN

Oon lueskellut täällä näitä vanhoja ketjuja läpi ja täähän on ihan huippu. Herättää ajatuksia, todentotta. Sitä luuli olevansa niin ainutlaatuisen omalla tavallaan koukussa, mutta itseasiassa nikotinisti taitaakin olla aika samanlainen iästä ja mistään riippumatta. Vau

Se nyt on vaan niin, kuten tossa ekalla sivulla eräs ihminen mainitsi jotain siihen suuntaan, että samalla tavalla on riippuvainen koko ikänsä tupakasta niin kuin on riippuvuus millä tahansa muullakin päihteellä.

Surua on yritetty lievittää tupakalla, mutta surut ja huolet ei lähde kuin käsittelemällä mielessä ja tunteiden osalta.

Noh...minähän tässä olen muka paras puhuja, kun tiedän, miten vaikeaa tää on. Tänään on kolmas päätös tänä vuonna eli vähentäminen olis tarkoituksena. Aiemmin olen "lopettanut" kertaheitolla Nicorette-purkan avulla, mutta ei luonnannu.

Silverfloor, itsekkin olen monet kerrat yrittänyt nikotiinipurkkaa ja laastaria, inhalaattoria jne kaikkia samaan aikaankin

tällä kertaa olen tupakasta pääsyt aika kivuitta. 5kk söin nikotiinipurkkaa( jonka ekalla kerralla vuosia sitten koin minulle ei soveltuvaksi tuotteeksi, omassa päässä se vika silloin oli)
nyt ollut kolmisen viikkoa ilman nikotiinipurkkaakin.
mutta tähän tilanteeseen että pääsin tein 5kk aivotyöskentelyä itseni kanssa. kävin tilanteita läpi missä olen repsahtanut ja miksi, mitä olis voinnu tehdä toisin.
mitä teen tällä kertaa jos meinaan repsahtaa/koen tilanteen muka ylitse pääsemättömäksi jne.
tupakointi alkoi kuvottamaan minua, sillä ei ollut mitään annettavaa vaan päin vastoin tupakka orjuutti ja juoksutti mua.

lyhyessä yksinkertaisuudessaan voisin sanoa että aivopesin itseni

Tsemppii ja voimia sulle silverfloor ja kaikki muutkin. Kyl se savuttomuus siintä lähtee rullamaan kun sen aika on.

Minä lopetin edellisen kerran tupakanpolton helmikuussa 2009. Söin kolmena päivänä nikotiinipurkkaa, jonka jälkeen lopetin purkan käytön. Ensimmäiset kuukaudet savuitta menivät helposti.

Ensimmäinen "vain yksi" tupakka syttyi elokuussa. Lähdin lomalle miehen kanssa. Jostain typerästä syystä olin päättänyt polttaa tupakkaa lomallani. Ensimmäisen tupakan poltin matkalla lomakohteeseen ja voin pahoin noin 1,5h sen jälkeen (siis oksensin ja päätä särki). Tupakka maistui aivan hirvittävälle ja olo oli aivan sairaalloinen.

Pari päivää meni ilman tupakkaa, kun ajattelin, että pakkohan sen on maistua kun selvästi muistin että olen nauttinut tupakasta ja siideristä.. Poltin taas ja kärsin taas seurauksista... Järkyttävät pahoinvoinnit meinasi pilata loppuillan.

Reissun jälkeen taas palasin savuttomaan elämään. Tupakka oli niin järkyttävän pahaa, eikä mieleeni tullut lainkaan että siihen voisin vielä palata- siis tupakointiin.

Mutta kuinkas kävikään. Loka-marraskuussa jäin kesälomalle. Lomailin ystävien luona, jotka polttivat PALJON tupakkaa ja lopulta sitten jotenkin ajauduin sinne tupakalle itsekin.
Olin ihan varma, että loman jälkeen pystyisin tupakoinnin lopettamaan. Ei tullut mieleenikään, että jatkaisin sillä tupakasta tuli edelleen huono olo.

Mutta...
Niin siinä kävi.
Lomalta jäi vielä tupakkaa tähteeksi. Ajattelin, että poltan askin loppuun ja lopetan sitten. Yritinkin olla polttamatta jonkin aikaa, ehkä päiviä, kunnes jollain verukkeella päädyin sitten kauppaan ostamaan sitä tupakkaa.

Siitä se sitten taas lähti se tupakanpoltto ja jatkui aikalailla tasan 2 vuotta, kun viikko sitten päädyin taas lopettamaan.

Tällä kertaa aion onnistua, vaikka välillä se nikotiinin sieltä huutelee ja houkuttelee.
Mitään korvaushoitoa en ole käyttänyt.

Se on aivan käsittämätöntä tuo, miten sitkeästi sitä ihminen koukuttaa itsensä tupakkaan. Minäkin maistoin uudestaan ja uudestaan, vaikka olo oli aivan hirveä, siis AIVAN KAMMOTTAVA, kun pitkästä aikaa poltin sen tupakan.
Silti jatkoin. Ja ehkä juuri siksi kuvittelin,etten jäisi koukkuun...

Nyt olen viisaampi. Tällä kertaa samanlaista hairahtusta en enää tee!

Silmu kiitos kirjoituksestasi. Oli todella hyvä kirjoitus siitä, miten käsittömättömistä se hulluus tulee takaisin! Se on aivan uskomatonta!

Mulle kävi kanssa sama juttu. En olisi koskaan uskonut, että jäin siihen uudestaan kiinni. Nyt oikein selvästi huomaan miten kierosti koko homma meni ja kuinka älyttömilla tavoilla koitin valehdella itselleni, etten ole koukussa.

Kyllä mä nyt tajuaan, ettei ole yhtä tupakkaa. Piti kantapäänkautta se kokea.

Eka päivä ilman tupakkaa, mieliala onnellinen, helpottunut. TSemppiä!

Balleriina wrote:Minulla on lopettamisyrityksiä ollut ja ei ole kestäneet kuin surkeat pari päivää. Nyt olen ollut 7viikkoa polttamatta ja en enää aloita ikinä. Päätin jo silloin vieroitusoireiden alussa, että tämä on tasan varmana viimeinen kerta kun tämän kahlaan läpi ja lopetan. Se pitää edelleen paikkansa. Alussa päätin myös, että voin ihan hyvin vaikka itkeä ja lyödä nyrkkiä seinään jos sellaiset olot tulee, mutta sytytä en enää, en ikinä.

Se on tässä ollut se punainen lanka. Aiemmat kerrat oli aina sitä taistelua, että polta yks, yks vaan, ihan hyvin voi yksi vaan, maista mille se maistuu, maista miten pahalle, yksi vain ei enempää.

No yksi johti joka ikinen kerta siihen, että olin taas tupakoitsija, masentunut ja hyvin pettynyt tupakoitsija. Nyt en edes päästä tollaista ajatusta päähäni, en polta IKINÄ elämässäni sitä yhtä, enkä edes yhtiä savuja.

Lisäksi lopettaminen vaatii alussa ainakin juuri sitä itsensä psyykkausta, pohjatyöt on tehtävä ja ns. aivopestävä itseään. On nähtävä mitä se tupakka on ja luovuttava siitä valheellisesta surkeasta myytistä, että tupakka olisi kenenkään kaveri, koska se ei sitä ole.

Kyllä se siitä