« Takaisin kotisivulle

Stumppi - keskustelu

01.01.2012 XML

Kirjoittaja Viesti

Wili

[Avatar]

Rekisteröityi:
04/01/2012 12:02:47
Viestit: 36

Ei kirjautunut

Heipä hei kaikille! Itse olen myös pysynyt savuttomana ruodussa. Jostain syystä kuitenkin tänään on tuntunut hieman hankalammalta olla polttamatta. Selvitty on kyllä tahdonlujuudella, mutta silti oltava erittäin tarkkana. En tiedä alkaako sitä alkuskarppiuden jälkeen jo vähän pään sisällä asioita kääntelemään nurinkurin, vai mistä johtuu tämä tunne?

Joskus aikaisempien lopetusyritysten kohdalla on käynyt juuri niin, että olen repsahtanut viikolla 2-3. Ehkä oma elimistö alkaa tuntemaan olonsa jo liian hyväksi/terveeksi, ja tästä syystä perustelen sekunnin murto-osassa jo polttelun hyvyyttä ;(.

Työpäivät tuntuvat erityisen vaikeille, koska olen rytmittänyt taukoni tupakalla käyden. Nyt loppuu kuitenkin synkistely, ja jatketaan kohti savuttomaa elämää Tsemiä kaikille!


--- Vuosi 2012 alkoi savuttomana ---

Torvinen

[Avatar]

Rekisteröityi:
12/09/2011 08:49:15
Viestit: 74

Ei kirjautunut

komppaan Wiliä, ihan karsee päivä. Ei auta mitkään terveysselitykset yms. Itselleen on vaan selitelly miten sitä ihan yhtä hyvin vois tuprutella. Mitä väliä. Kaikki ketuttaa. Mutta täällä ollaan vielä. Toivoen parempaa huomista... Huoh ;(


2.1.2012 alkoi uusi mukavampi elämä...

"Päätä sinäkin tänään olla hyvällä tuulella,
ja sitten taas huomenna. Siitähän voi tulla tapa."

Melisa

Rekisteröityi:
04/04/2007 14:24:48
Viestit: 5575
Paikkakunta: Espoon etelärannikko

Ei kirjautunut

Ihminen on eri peto selittelee itselleen. On kuin olis piru olkapäällä kertomassa, että ei tuo ny nii kamalaa ois, jos vähän polttelisit. Mut se on on kamalaa, sanoo kokemuksen syvä rintaääni. Muistelen niitä morkkiksia, joita siitä seurasi. No, joku voi nekin selittää toisin päin. Mutta sanon nyt kuitenkin tämän teille, jotka olette alkutaipaleella lopettamassa tupakointia. Ensiksi on fyysiset viekkarit sitten tulee ne psyykkiset. Minun mielestäni tupakointi lopetetaan viime kädessä omilla aivoilla eli asennoitumisella ja omien ajatusten treenauksella. Sisäinen puhe - sitähän me kaikki teemme koko ajan, vaikka emme huomaa. Puhu itsellesi motivoivaan ja kiittävään sävyyn.
Luottakaa itseenne ja vierailkaa joka päivä tai vaikka kahdesti päivässä Stumpissa ja purkakaa sitä tunnelmaanne tänne. Aina on joku joka kuulee ja vastaan. Tsemppiä jatkoon.


Reilun 40 vuoden savutuksen jälkeen viimeinen tupakka 18.8.2005. Ei koskaan enää henkostakaan.

perhonenxo

Rekisteröityi:
01/01/2012 22:49:41
Viestit: 21

Ei kirjautunut

Mullakin tänään oli yllättävän vaikea päivä, parin helpomman jälkeen. Alkoi epäilys hetkeksi heräämään.. Kaikki vaan otti tänään päähän. Sitten illalla sekoitin itselleni pari drinkkiä, koska ajattelin että testataan nyt sitten alta pois miltä tuntuu ottaa alkoholia ilman tupakkaa (se kun huolestuttanut eniten/en ole ikinä juonut elämässäni ilman tupakkaa) Join drinkit ja oudolta tuntui. En liiemmin nauttinut tunteesta, niin tottunut menemään juoman kanssa parvekkeelle ja... Mutta tein sen, ja ilman tupakkaa. Eli yksi asia josta voin olla ylpeä nyt. Ehkä se hauskuus/rentous asiaan liittyen tulee myöhemmin. I hope...jotain "paheita" kai saa sentään ihmisellä olla =D Toivotaan, että tämä tästä pikkuhiljaa käy helpottamaan. Totta on, että kun on positiivisin mielin, on helpompaa, mutta minkäs teet kun ei jokainen päivä ole niin iloiset fiilikset. Tsemppiä kaikille

perhonenxo

Rekisteröityi:
01/01/2012 22:49:41
Viestit: 21

Ei kirjautunut

ps. Melisalle kiitos, sinun tekstisi auttoi minua tänään

ExTerva

Rekisteröityi:
13/01/2012 04:27:37
Viestit: 1
Paikkakunta: Oulu

Ei kirjautunut

Kyllä nyt loppui käryyttely, tiistaina tuli sähkörööki postiin ja sen jälkeen en ole kesua polttanut, eikä ole edes tehnyt mieli!! Mahtava keksintö! En ois koskaan uskonut pääseväni (siirtynyt) tervasätkistä näin helpolla eroon! No ei riemuita vielä koska nikotiiniriippuvuus on ja pysyy myös sähkömallissa... Jep mut onhan tämä paljon paljon terveellsempää, sanoi verorahojen puolesta pelkäävät ministerit mitä tahansa (sanoohan sen jo terve järkikin, tupakan 4000 myrkkyä vs e-savukkeen max. 3 . Mut pää-asia on se, että mä en enää röökaa ja alan valmistautuun parempaan ja tervattomampaan elämään ottakaa tekin lopettajakumppanit harkintaan tää sähköversio, kyl tää aina purkat pieksää


[Email]

Torvinen

[Avatar]

Rekisteröityi:
12/09/2011 08:49:15
Viestit: 74

Ei kirjautunut

Melisalle kiitos hyvistä sanoista. Kyllähän tuon tietää itsekkin, että ajatuksilla on suuri merkitys ja pitäis tsempata itseään ja muistuttaa kaikesta hyvästä

Mutta sitten kun aivot sanoo toisin, kun muutenkin on vähän v...tus päällä...

Kun tietäis/opettelis hyvän keinon esim. rentoutua silloin hetkessä kun iskee sellainen kamottava ärsytys, jolloin on ollut niin helppoa paiskata ovi kiinni ja lähteä hermosauhuille

Mutta kyllä olen tyytyväinen itseeni, että vielä täällä tarvotaan terveellistä loppuelämää kohti. Välillä tyvenessä ja välillä tuiskussa....

HYVIÄ FIILIKSIÄ KAIKILLE TEILLE !


2.1.2012 alkoi uusi mukavampi elämä...

"Päätä sinäkin tänään olla hyvällä tuulella,
ja sitten taas huomenna. Siitähän voi tulla tapa."

Röpö

[Avatar]

Rekisteröityi:
29/12/2011 12:34:25
Viestit: 11
Paikkakunta: Vantaa

Ei kirjautunut

Mukavaa savutonta päivää kaikille. Viime sunnuntain lipsahduksen jälkeen tuntuu hyvältä ja ilman tupakkaa pysytty eli tänä vuonna 11 täysin savutonta päivää. Välillä vähän vänkyräolo mutta ihmeen nopeasti se kääntynyt positiiviseen mukavaan olotilaan. Nautin jo erilailla tuoksuista ja ruokakin alkaa maistumaan ihan erilaiselta, kaikkia ihania makuja. Tämä viikonloppu nautitaan, en ole järjestänyt mitään viikonloppuohjelmaa. Ihan oleskelua, ulkoilua, tv:n tuijotusta ja päiväunia.

Torvinen

[Avatar]

Rekisteröityi:
12/09/2011 08:49:15
Viestit: 74

Ei kirjautunut

Hyvä Röpö

Itselläkin tänään parempi fiilis kuin eilen.
Päättäväisenä ja luottavaisena siis eteenpäin.


2.1.2012 alkoi uusi mukavampi elämä...

"Päätä sinäkin tänään olla hyvällä tuulella,
ja sitten taas huomenna. Siitähän voi tulla tapa."

pulloharja

[Avatar]

Rekisteröityi:
01/01/2012 17:54:50
Viestit: 38
Paikkakunta: Lpr

Ei kirjautunut

Pari vaikeaa päivää täälläkin, ja täynnä tilanteita ja asioita joita aiemmassa elämässä olisi "helpotettu" (lähinnä kuviteltu helpotettavan) tupakalla. Noh, kunnialla on selvitty, syötyä on ehkä sitten tullut vähän enemmän kuin aiemmin Tosin vaaka ei näyttänyt tänään enempää kuin ennen jouluakaan, joten ei oo nämä pari viikkoa ainakaan vielä tuoneet edes turvotusta.

Tosiaan fyysiset viekkarit alkaa helpottaa, nikotiinipurkan syönti on ihan minimissä (2-3 päivässä aiemman 5-10 sijaan), mutta ne psyykkiset viekkarit on kyllä pahempia kuin alussa. Tai sitten se on tän elämäntilanteen syytä. Onneksi olen unilääkkeillä saanut nukuttua viikon nyt paremmin kuin puoleen vuoteen yhteensä, eli olo on sen puoleen virkeämpi.

Tsemppiä kaikille! Kohta 2 viikkoa takana


Hyvinvoinnin vuosi 2012 - viimeinen episodi elämäntaparemontista edessä, eli savuttomana 1.1.2012 alkaen.

Wili

[Avatar]

Rekisteröityi:
04/01/2012 12:02:47
Viestit: 36

Ei kirjautunut

JEE! KAKSI viikkoa täynnä siitä, kun viimeksi ravitsin kroppaani nikotiinilla! Tuntuu erittäin hyvältä! Tsemppiä kaikille!


--- Vuosi 2012 alkoi savuttomana ---

-Elisa-

[Avatar]

Rekisteröityi:
26/12/2010 18:06:58
Viestit: 96
Paikkakunta: Helsinki

Ei kirjautunut

Joo, onnea meille kaikille!

Mulla oli illalla vähän orpo olo, varmaan jotakin lopetukseen liittyvää.Söin appelsiineja ja ne tuntuivat auttaneen.Tänä aamuna ajattelin, etten taida sängystä noustakaan.Puolelta päivin nousin ja söin taas appelsiineja aivan älyttömästi.Sitten pitkä lenkki raikkaassa säässä.Nyt tuntuu taas hyvältä

Torvinen

[Avatar]

Rekisteröityi:
12/09/2011 08:49:15
Viestit: 74

Ei kirjautunut

Hienoa Pulloharja ja Wili - kaksi viikkoa teillä täyttyi hiukan aiemmin kuin mulla (tänään).
Ja Elisalle onnea ja paljon iloa appelsiineista Noi appelsiinit on paljon terveellisempiä kun mun Drakula-pastillit

Olo on ihan hyvä ja onnellinen!
(suurin hämäännystä aiheuttava asia on pelko siitä, että retkahtaako huomenna, 1 kk:n päästä, vuoden päästä vai eikö ollenkaan??? Milloin tää psykologinen puoli alkaa helpottamaan? Voiko tää tällä kerralla onnistua?)

Viime yönä vetelin tupakkaa ihan urakalla...onneksi aamulla herätessäni totesin sen olleen vain unta.

Ihan kuin iho olisi jo paremmassa kunnossa ja energiaakin hieman enemmän? Voisko näin nopeasti vaikuttaa? Miten muilla...millaisia iloisia asioita ootte huomanneet tapahtuneen?

Jatketaan samaan hyvään malliin


2.1.2012 alkoi uusi mukavampi elämä...

"Päätä sinäkin tänään olla hyvällä tuulella,
ja sitten taas huomenna. Siitähän voi tulla tapa."

Timothy

Rekisteröityi:
28/11/2011 20:47:11
Viestit: 28
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Ei kirjautunut

Torvinen wrote:

Olo on ihan hyvä ja onnellinen!
(suurin hämäännystä aiheuttava asia on pelko siitä, että retkahtaako huomenna, 1 kk:n päästä, vuoden päästä vai eikö ollenkaan??? Milloin tää psykologinen puoli alkaa helpottamaan? Voiko tää tällä kerralla onnistua?)

Ihan kuin iho olisi jo paremmassa kunnossa ja energiaakin hieman enemmän? Voisko näin nopeasti vaikuttaa? [color=darkred]Miten muilla...millaisia iloisia asioita ootte huomanneet tapahtuneen?


Jatketaan samaan hyvään malliin


Moikka!

Tuo psykologinen puoli helpottaa kun teet itsellesi lopullisesti selväksi sen, ettet oikeasti tule tarvitsemaan tupakkaa ikinä koskaan tai missään tilanteessa. Olethan pärjännyt ilman jo ennenkuin ylipäätään aloititkaan polttamaan. Sisäistä myös se, ettet joudu luopumaan yhtään mistään ja elämäsi tulee olemaan ihan yhtä sisältörikasta kuin ennenkin vaikka et poltakkaan.

Se olet sinä joka hallitsee elämääsi, eikä mikään pötkylä. Eikö niin ?

Mukavaa alkanutta viikkoa


Se oli siinä. 30.10.2011--->

Torvinen

[Avatar]

Rekisteröityi:
12/09/2011 08:49:15
Viestit: 74

Ei kirjautunut

Kiitos Timothy
Olet aivan oikeassa. Kiitos siis muistutuksesta.

Kyllähän se järki tuon asian sanoo kun sitä ajattelee...mutta sitten ne toisenlaiset pirulaisajatukset kun hiipivät taustalta, niin kyllä ärsyttää.

Tässähän sitä opetellaan samalla näköjään kaikenlaisia muitakin taitoja


2.1.2012 alkoi uusi mukavampi elämä...

"Päätä sinäkin tänään olla hyvällä tuulella,
ja sitten taas huomenna. Siitähän voi tulla tapa."

Siirry: