| Viestit käyttäjältä: vapaana |
|
Päätöksen tehneet »
50 vuotta - kannattaako enää lopettaa? »
Siirry viestiin
|
Voih Sirkos, jos olisin arvannut että poissaoloni huolestuttaa, niin jo tokkiisa olisin kirjoittanut jotakin! Käyn lukemassa aika useinkin sivuilla (olen siis hyvin tunnollinen!) mutta en aina viitsi/halua/jaksa kirjoittaa tai ei vain ole mitään sanottavaa, kun täällä oikeasti on niin monta hyvin asiansa osaavaa ja kaiken jo kokenutta tsemppaajaa. Mistä suuri kiitos, ilman teitä olisimme varmaan monta kertaa pulassa ja kenties langenneet pahan maailman houkutuksiin
Täytyypä laittaa korvan taa ja muistuttaa sitten kevään tullen tuosta istutushommasta!
Kovat pohdinnat oli kauneuskirurgiasta ja jos tuon kaiken teettäisit niin ties vaikka miehesikin heittäisi parvekkeella kulkemisen kun pitäisi vahtia nuortunutta vaimoaan
Olen myös huomannut parinkin samaan aikaan kanssani lopetuksen aloittaneen puuttuvan joukosta ja totta on, että pähkäillyt olen osaltani sitä kuinka heidän savuttomuutensa etenee. Toivon että hyvin ja eivät vain välitä niin usein kirjoitella.
Jaksakaamme kukin tahoillamme edelleen pitää päätöksestä kiinni, eikä savun savua!
|
|
Päätöksen tehneet »
Älkää tehkö näin »
Siirry viestiin
|
Juu, ei muuta kuin takas ruotuun gissa!
Siitä se lähtee ja nyt sinulla on jo teoriakin hallussa ja tiedät mitä tehdä kun alkaa tekemään mieli... siis tupakkaa: älä sytytä!
Tsemppiä ja näytä mistä gissat on tehty!
|
|
Harkitsijat »
Lopetan 24.3.2010 klo 15.20 »
Siirry viestiin
|
Onnittelut täältäkin Mirjalle!
Samoin onnittelut hyvälle päätökselle savuttomuuden lopetuksen aloitukselle!!
|
|
Päätöksen tehneet »
Älkää tehkö näin »
Siirry viestiin
|
Joo gissa ei muuta kuin ruotuun takaisin! Yksi lipsahdus ei ole niin kamala asia, että pitäisi jättää koko yrittäminen siihen. Sellaista sattuu ja nyt tiedät miltä se tuntuu, joten jatkat sisuuntuneena ilman tupakkaa!
Osaat seuraavan kerran välttää samantapaista tilannetta jos vaikka tikut menevätkin välillä ristiin puolisosi kanssa.
Ei muuta kuin tsemppiä!
|
|
Päätöksen tehneet »
50 vuotta - kannattaako enää lopettaa? »
Siirry viestiin
|
Martti Lutherin kuuluisa lause on: "Jos maailmanloppu tulisi huomenna, istuttaisin tänään omenapuun." Sopii tähän tupakka-asiaankin hyvin, sillä uskon, että aina kannattaa lopettaa.
Varmasti jokaisella meistä pyörii samanlaisia itsesyytöksiä, katumusta ja muita ikäviä tunteita sen vuoksi, että tuli poltettua niin ja niin kauan. Mutta mielestäni on parempi hyväksyä omat tehdyt virheet ja mokat, varsinkaan kun ei niitä tekemättömäksi saa!
Nyt vain katse eteenpäin ja katsomaan mitä kaikkea kivaa savuttomuus voisi tuoda tullessaan!
Mirkku ja Tutetu tuossa kertoivatkin jo hyvistä vaikutuksista, että maltan tuskin odottaa
Vaikka minulla on vain kaksi täyttä viikkoa savuttomuutta takana niin olen huomannut kaikennäköistä mukavaa: hengitys kulkee paremmin, haju- ja makuaistit ovat herkistyneet, vuosien "tunkkainen" olo kropasta on vähentynyt jne. Niin ja rahaakin kuluu vähemmän vaikka toki Champix-lääkkeeseen menee kerralla enemmän vielä.
Kyllä sitä limaa/räkää nousee keuhkoista ja hyvä että nousee! Keuhkot siinä puhdistavat itseään ja vaikka ei keuhkoista enää uusia tulekaan, niin savuttomuuden vaikutukset ovat vain ja ainoastaan myönteisiä.
Välistä minullakin usko horjuu ja mielessä käy että mitä jos nyt kuitenkin yhden polttaisi... oli se niin mukavaa sytyttää tupakka ja kaiken lisäksi tupakansavu tuoksuu (!) nenääni todella hyvältä. Yritän tässä kuitenkin ottaa oppia kaiken ennen minua kokeneilta, enkä lankea houkutukseen. Olen jopa melko varma siitä,että jos polttaisin yhden, en enää välittäisi yrittää uudelleen lopettaa, vaan antaisin periksi. Sen vuoksi kerään hyviä kokemuksia savuttomuudesta, että voisin palauttaa niitä mieleeni silloin kun oma olo on heikoimmillaan...
|
|
Ärsytysosasto »
Tuntuu että kaikki olisi hyvin kun saisi yhden tupakan... »
Siirry viestiin
|
Pepper: mahtaako miestäsi harmittaa se että sinä pystyt lopettamaan ja hän ei....? Tai hän ei ainakaan vielä ole valmis edes yrittämään.
Niinhän ne "hyvät ystävät" ja työkaveritkin tekevät kun joku ilmoittaa lopettaneensa tupakanpolton, ovat heti tarjoamassa tupakkaa vaikkeivät sitä ennen ikinä olisi niin tehneet!
Motiivina lienee kateus siitä että tuo toinen pystyy johonkin mitä ei itse pysty tekemään.
Pidä vaan pääsi äläkä sytytä sitä yhtä!
|
|
Päätöksen tehneet »
Tänään alko..takana 18 v. tupakkia »
Siirry viestiin
|
Toivotan myös Gissalle onnea savuttomalla tiellä!
Jos oikein tiukkaa tekee niin kannattaa ehkä listata paperille niitä tupakoimattomuuden hyviä puolia ja mikäpä ettei ne huonotkin puolet ole hyvä nähdä oikein paperille kirjoitettuna!
Tsemppiä kovasti Usko itseesi, se kantaa hyvin ja pitkälle! (ja ehkä miehesikin innostuu asiasta....)
|
|
Korvaushoidot ja lääkkeet »
Champix ja Nicorette? »
Siirry viestiin
|
Jos poltta yli 40 vuotta niin voidaan varmasti puhua riippuvuudesta! Olen yrittänyt viiden viime vuoden aikana useampaan kertaan lopettaa, inhalaattorin ja purkankin avulla, mutta melkoisen surkeita ovat yritykset olleet.
Champixin aloituspakkauksessa on hyvät ohjeet aloituksen suhteen ja olen tehnyt ohjeiden mukaan. Kun päättää päivän (8-14. pvä lääkkeen aloituksesta) kannattaa siitä pitää kiinni, eikä polta enää yhtään! Vaikka tupakka pyörii ensi alkuun jatkuvasti mielessä, niin päivien myötä pystyy jo keskittymään muuhunkin. Ja ennen kaikkea, kun huomaa ettei sitä tupakkaa todella tarvitse joka tunti polttaa, helpottaa se huomio itsellään oloa! Puhumattakaan siitä että hengitys alkaa kulkemaan paremmin....
Mikään lääke/korvaushoito ei kuitenkaan yksin lopeta tupakointia, vaan kyllä oman pään sisällä täytyy se suurin muutos tapahtua ja täytyy olla halu lopettaa tupakointi ja sen myötä työstää niitä ajatuksia siihen suuntaa, että pystyy lopettamaan!!!
|
|
Korvaushoidot ja lääkkeet »
Champix ja Nicorette? »
Siirry viestiin
|
Käytän Champixia nyt kolme viikkoa ja kaksi niistä savutonta. En ole lainkaan kaivannut nikotiinia missään muodossa, enkä siis käytä mitään korvaavia. Lääke poistaa polttamishalut todella hyvin!
Olen polttanut yli 40 vuotta, joten melkoisen piinttynyt polttelija olen ollut ja ne tavat istuvat tiukemmassa kuin nikotiini....
Tsempit sinulle omassa projektissasi!
|
|
Harkitsijat »
Tänään iski järki halolla !!!!!! »
Siirry viestiin
|
Pepper: käytän Champixia nyt kolmen viikon ajan ja olen ollut tyytyväinen siihen. Mitään pahoja sivuoireita ei ole tullut, pientä vatsankipristelyä iltaisin. Tupakoinnin lopettaminen oli helppoa, eikä mitään halua polttamiseen ole.
Se on kuitenkin hyvin yksilöllistä miten reagoi lääkkeisiin.
Champix on kehitelty varta vasten tupakoinnin lopetukseen ja Zypan on enempi mielialalääke, jolla huomattiin olevan hyvä vaikutus myös tupakan suhteen.
On hyvä lueskella Stumpin sivuilta lisätietoa sekä lääkkeistä, että muista lopettamistavoista ja sen jälkeen päättää tavan lopettamiseen.
Ambrolle ja gissalle tsemppiä lopettamisen aloittamiseen! Jokainen sytyttämätön tupakka on pieni askel eteenpäin!
|
|
Päätöksen tehneet »
50 vuotta - kannattaako enää lopettaa? »
Siirry viestiin
|
Sirkos kirjoittaa taas asiaa, kuten aina. Niin totta se, että kannattaa ainakin lopettaa hyvissä ajoin tupakointi ennen eläkkeelle siirtymistä. Työssä käyvillä sentään kuluu aikaa siihen työntekoonkin, mutta mitäs teet eläkkeellä ollessa? Aloitat aamun jo sängyssä päin ihmettelemällä mitähän sitä tänään tekisi... Ja päivä jatkuu samaa rataa, että ei hyvä. Jää liikaa aikaa miettiä tupakkaa ja vaikka niitä ajatuksia kuinka yrittäisi ohjata muihin suuntiin, niin ei paljon auta.
Minulle on luojan lykky, että noita lääkkeitä on olemassa ja meinaan myös käyttää niitä niin pitkään, että varmasti olen "kuivilla"! Tulihan tuota luomuakin kokeiltua, ei yhden vaan kymmenen kertaa ja yhtä monta kertaa sytytin sen "vain yhden".
Kävin aamulla vaa'alla ja joulusta on pari kiloa tullut lisää. En silti meinaa repiä pelihousuja niiden kilojen takia, vaan jatkan napostellen etiäpäin
Sirkosin juttuja on mukavaa lukea, eikä ole väliä pysytäänkö niissä vain tupakassa. Tupakan pois jättäminen vaikuttaa kuitenkin lopettajan koko elämiseen ja olemiseen, joten täälläkin on yksi innokas lukijasi!
Kiitos muuten luottamuksesta, jota osoitit minulle tuossa muutama päivä sitten! Se että joku uskoo jopa minun selättävän tupakan on hieno juttu ja tuntuu mukavalta. Teen asioita varman päälle ja mietin jo tulevaa mökkikautta noin huhtikuun lopussa. Mökillä on niin monta paikkaa jossa on mukava istuskella, katsella ja.... poltella Että mietintää riittää siinä suhteessa kuinka teen nuo kaksi ensimmäistä ilman kolmatta!
Hyvää viikonloppua ja paljon ulkoilua raittiissa ilmassa! Säiden haltija on tosissaan hemmotellut meitä täällä pohjoisessa.
|
|
Päätöksen tehneet »
Huomenna....!!!! »
Siirry viestiin
|
Paljon onnea matkaan Tyttelille!
Olen myös Champixin käyttäjä ja tänään on 11 pvä savutonta elämää. Oli oikeastaan helppo jättää polttamatta, sillä lääke todellakin vei halut siihen. Eikä kannata edes lähteä siihen, että kokeeksi sytyttää yhden että miltä maistuu...
Ne tupakointitavat ovat sitten eri juttu. Ainakin minulle on juuri niiden kanssa vaikeuksia päästä irti. Usein tulee mieleen, että kun teen tämän asian niin menen tupakalle. Sitten vasta muistan että enpäs menekään ja seurauksena on jotenkin tyhjä tunne. Sitten täytyy vain harhauttaa ajatukset muualle. Varsinaista nikotiinin himoa ei ole!
Lenkkeily raittiissa ilmassa tekee hyvää ja ennenkaikkea sen huomaaminen, kuinka hengitys kulkee päivä päivältä helpommin! Siitä tunteesta nautin eniten ja teen päivittäin pitkiä lenkkejä....
Kannattaa miettiä mitä tehdä polttamisen sijasta. Ja miettiä sitäkin, mitä sitten kun toiset polttaa.... mitä enemmän ajatustyötä asian parissa tekee, sitä paremmin saa itsensä uskomaan sekä siihen että savuttomuus kannattaa, että siihen että Sinä pystyt lopettamaan tupakoinnin! Oma tahto on paras tuki, mutta näiltä sivuilta saa myös hyvää kannustusta niihin heikkoihin hetkiin
Tsemppiä toivotan!
|
|
Päätöksen tehneet »
Seikun seikkailut :) »
Siirry viestiin
|
Onnea Seikun seikkailuun, josta toivon mukaan selviät hyvin päämäärääsi!
Minulla on nyt 11päivä savuttomana menossa ja jääkaapin ovessa Helin (hengityselinliitto) tekemä lista siitä, kuinka joka päivä hengityksessä tapahtuu muutoksia parempaan suuntaan.... ja katson sitä listaa mielelläni
Tsemppiä ja voimia koitokseesi!
|
|
Ärsytysosasto »
Väärin lopetettu! »
Siirry viestiin
|
En usko että kukaan voi lopettaa "väärin" tupakointia, mutta kun ihmiset ovat erilaisia, lopettaminenkin on erilaista. Jokainen hakee varmasti itselleen sen parhaimman tavan ja usein kokeiltuaan ensin jo muutaman kerran sitä. Sitä paitsi, riippuu ihmisestä millaisia vierotusoireet ovat, toisilla vaikeat, toisilla vähän vähemmän vaikeat ja osa on niitä, jotka eivät edes myönnä potevansa vierotusoireista!
Mielestäni ei kannata verrata itseä muihin, vaan keskittyä omaan itseensä ja siihen että itse pääsee kaikesta tupakkaan liittyvästä eroon!
Joten kovasti tsemppiä sinulle ja uskoa siihen että jossakin vaiheessa tupakka unohtuu ja voit nauttia vapaudestasi!
|
|
Korvaushoidot ja lääkkeet »
Champixin avulla lopetus »
Siirry viestiin
|
Lääke on tosiaan vain apu, mutta se suurimman ja vaikeimman työn joutuu varmasti tekemään tapojen kanssa.
Käytän myös Champixia ja viikon olen ollut polttamatta. Yllättävänkin helppoa tuo osa, mutta päässä tupakka silti pyörii, aluksi kaiken aikaa, sitten silloin tällöin. Ja kun unohtaa koko asian, huomaakin ajattelevansa tyyliin: kunhan teen tuon ja tuon homman niin menen tupakalle! Se ajatus tulee vanhasta muistista, vaikkei edes mitään mielitekoa polttamiseen ole! Sitten tulee jotenkin tyhjä olo ja melkein tekeekin mieli mennä, ihan vanhasta tottumuksesta... Minulla on yli 40 vuotta elämää tupakan kanssa, joten ei sellainen "suhde" noin vain katkea
Mutta periksi ei anneta, eihän!
Hyvää ja savutonta alkavaa viikkoa kaikille!
|