Uuden elämän rutiinit hukassa

Teen itsenäistä kirjoitustyötä, jonka aikataulut ja deadlinet sanelen pääsääntöisesti itse. Lopetin tupakoinnin 9 päivää sitten, koska koin, että riippuvuus häiritsi työskentelyäni. Halusin pään selväksi ja ajatukset vapaiksi tupakasta. Olo on fyysisesti ok nyt, mutta masennus, apatia ja varsinkin aloitekyvyttömyys eivät ota laantuakseen.

Meinaa jäädä työt tekemättä, kun päivät kuluu metsiä samoillessa ja happea haukkaillessa.

Miten mä saan taas hommista kiinni, miten luon uudet savuttomat rutiinit tähän unenomaiseksi muuttuneeseen terveeseen elämään. Ei tekis mieli enää luovuttaa. Purkka ei auta, joten en oo sitäkään enää viikkoon jauhanu. Onko niistä lääkityshoidoista apua vireystason nostamisessa, vai vetääkö ne entistä flegummaks?

Tietääkö joku.
«1

Viestejä yhteensä

  • jantskujantsku ETELÄ-KARJALA
    editoi huhtikuu 2007
    Minä en ainakaan ... pirkule tänännkään saanu mitään aikaiseks , eilen tein yhden ! portaan taloon ... tänään purin sen ja tein uudestaan ... huoh ! ehkä sitten joskus ...
  • editoi huhtikuu 2007
    Hei sun heiluvilles' :mrgreen:On se kumma laite toi "päävärkki" kun masennus painaa ihan koko ajan ja keskittymiskyky on 0.
    Pää menee välillä niin kovaa, että kerrankin kuvittelin että päivä alkaa olla pulkassa ja katsoin kelloa niin kaks' tuntia oli vasta mennyt. :evil:
    Ajattelin näiden juttujen olevan Champixin sivuoireita, mutta näyttää olevan ihan nikkis juttuja nämäkin.
  • VeskuVesku Itä-Uusimaa
    editoi huhtikuu 2007
    Näin on. Ihan sitä itseään. Mitenkähän helvetin pitkään tämä oikein kestää ?

    3 viikkoa jo kasassa ja ihan sama meno täälläkin. Joko masentaa tai sitten hatuttaa ja lujaa. Lisäksi jotain ihme paranoian ja paniikkihäiriön tapaista. äärimmäisen ärsyttävää ja saisi loppua mieluiten ihan heti.

    Aloitekyky ja sellainen normaali "reippaus" on tyystin hävinnyt. Tuntuu koko ajan siltä että nukahtaa just. Kuitenkaan ei nukuta. Kunpa nyt saisi käännettyä kelloa 20v taaksepäin hetkeksi ja todettua: "Ei kiitos, vedä ite vaan". Sitten takaisin nykyhetkeen.

    Eivät nämä tuskat minua kuitenkaan saa enää tupakoitsijaksi ryhtymään.
  • editoi huhtikuu 2007
    Joo'o ei uskalla aikoja sanoa, itellä 7 viikkoa kasassa,alku oli helppo, mut
    nyt on alkanu jotenkin ruuti loppumaan.Onkohan se jotenkin toi pää vasta nyt alkanut tajuamaan, että se on neverever,ja nyt tulee toi tunnepuolen hoito vastaan.Mutta silti Tsemppiä ja no smoke! :D
  • jantskujantsku ETELÄ-KARJALA
    editoi huhtikuu 2007
    Ei vaan ymmärrä ... mulla on kohta 5 kk kasassa ja ... toisaalta mä olen vähän outo olemassakin , mutta silti tuntuu että tää on aiheuttanut outoja bugeja matriisiin , mites esa ( agentti Smith) osaa selvittää ...
    Etenkin alussa kun kaikki aistimukset tuli liian isolla volyymillä , tuoksut maut mutta etenkin tuoksut sai kaiken ihan sekaisin , joskus tuntui että oli useammassa paikassa samaan aikaan , ensiks siinä hetkessä ja sitten jossain lapsuudessa jossa oli sen saman tuoksun tuntenut viimeeks ...
    Osa varmaan oli siitä zybanista , mutta kyllä toi cpu:kin varmaan pätki kun nicotiiniä ei ollu ...
    Nyt alkaa fysiikka vissin pelittää paremmin , meinaan fysiikalla siis ihan aivojenkin toimintaa , mutta ... mitä mä turhaan selitän , kyllähän te tiedätte ..
  • EsaEsa Turku
    editoi huhtikuu 2007
    Keskittymisvaikeudet häiritsivät minullakin pahasti. Kesto on yksilöllistä, mutta minulla vasta 3 kk jälkeen alkoi merkittävästi helpottaa ja 4 kk jälkeen ei enää häirinnyt. Useimmilla kesto on huomattavasti lyhyempi.

    Sinä aikana pitää vaan pärjätä sillä mitä on. Mullakin työ on sellaista, ettei kukaan komenna, mutta paljon on pakko saada tehdyksi. Pitää vaan suhtautua niin, että se mikä pitää tehdä, tehdään. Kun keskittyminen on vaikeampaa, pitää pinnistää enemmän, mutta kyllä keskittymään pystyy. Ei ehkä niin kauan kuin normaalisti ja enemmän käy voimille, mutta kuitenkin. Ylimääräistä kannattaa karsia tai jättää myöhempään ajankohtaan sikäli kuin voi.

    Kun keskittymisvaikeudet on lusittu, onkin sitten ihan eri ääni kellossa. Sitten vasta tiedät, mitä keskittyminen on. Tupakoidessahan et kesittynyt mihinkään kuin korkeintaan tunniksi. Sitten oli jo tupakka ainoa mitä mieleen mahtui. Tupakoimattomana rytmität työsi oman tarpeesi mukaan, et tupakan. Tauot voit pitää kun luonteva paikka tulee, et silloin kun nikotiinitaso laskee. Palkinto savuttomuudesta on siis siinäkin suhteessa iso, ja hyvin pian olet jo voiton puolella siinä, kuinka paljon saat aikaan päivän mittaan.

    Jonkin verran apua oli minulle ainakin hapokkaista hedelmämehuista. Etenkin karpaloa sisältävä tuoremehu auttoi. Ja tietenkin liikkuminen ja ulkoilu auttavat aina, mutta siitähän sinulla nyt ei ollut ilmeisesti pulaa. Ja tietenkin riittävä nukkuminen ja terveellinen syöminen.
  • editoi huhtikuu 2007
    Just. "Hyvä" että muillakin on samoja fiiliksiä, etten oo ainoo joka senilöityy lopetettuaan. Pitää nyt vaan alkaa tyynesti testailla kaikkia erilaisia virkoamisvaihtoehtoja. Vaikka olo on kuin avohoitopotilaalla.

    Nyt alkaa ehkä kuitenkin keuhkot jo sallimaan juoksemisen, joten kunnon hikilenkki kokeiluun. Kai sekin jotakin aivoille tekee.

    Ja 15 vuotta polttelua mullakin takana. Tää on varmaan 4. varteenotettava lopetusyritys, ja nyt mä ajattelin onnistua. Vaikka väkisin.
  • jantskujantsku ETELÄ-KARJALA
    editoi huhtikuu 2007
    Kaikkein klassillisin klisee mitä näillä sivuilla voi vastaan tulla - " jos minä olen onnistunut , niin kyllä silloin onnistut sinäkin " ---
    Vitja ... mä todella tarkoitan sitä !!!
    Täältä saa apua, en olis ikuna uskonut sanovani jotain tuollaista , mutta on hyvä että jossain on paikka jossa ei tarvitse selvittää mitään , kärsii vaan tai nauttii ja aina on joku joka tietää minä sä meinaat , koska me kaikki ollaan ihmisiä, kärsimys ilo ja muutkin tunteemme ovat inhimillisä , siis yhteisiä meille kaikille... ihmisille
  • editoi huhtikuu 2007
    ilari kirjoitti:
    Just. "Hyvä" että muillakin on samoja fiiliksiä, etten oo ainoo joka senilöityy lopetettuaan. Pitää nyt vaan alkaa tyynesti testailla kaikkia erilaisia virkoamisvaihtoehtoja. Vaikka olo on kuin avohoitopotilaalla.

    nyt mä ajattelin onnistua. Vaikka väkisin.


    Täällä yks senilöitynyt (naurattavan hassu ilmaus :mrgreen: ) ilmoitautuu tähän(kin) klubiin. Avohoito-olo päällä täälläkin.

    Mutta kyllä me virotaan, ennemmin tai myöhemmin. Vaikka väkisin! :D
  • editoi huhtikuu 2007
    Kyllä, näistä vaivoista selvitään. Ja näköjään tällasista keskustelufoorumeista on oikeesti iso apu. Mä en oo koskaan ennen vastaaviin kirjotellutkaan. Täällä huomaa sen, ettei välttämättä olekaan ainoa, joka ah niin tuskaiseti ongelmissaan kieriskelee. Että kiitos teille kaikille. Jo etukäteen.
  • editoi huhtikuu 2007
    Ilari, lopetin reilu pari vuotta sitten erittäin ahkeran sätkänkäärinnän. En huomannut mitään muuta ns. vierotusoiretta kuin tuon etten kolmeen viikkoon pystynyt istumaan paikoillani vaikka olisi pitänyt kirjoittaa opinnäytetöitä. Se oli pelottavaa ja ärsyttävää, mutta meni ohi vielä nopeammin kuin Esa silloin uumoili. Unenomaisuus on erittäin kuvaava sana tuon ajan tunnelmista. Jälkeenpäin vielä muistelet kaiholla näitä aikoja, kun vielä oli jotain jännitystä elämässä :roll: . Kohta se on ohi ja elät tavallista tupakoimattoman elämää.

    Niille joilla viikkojen tai kuukausien kuluttua lopetuksesta tupakoimattomuus olevinaan aiheuttaa jotain huomattavaa haittaa niin suosittelen aktiivisesti kääntämään ajatukset johonkin järkevämpään. Tupakointi lopetetaan, kärsitään sen aivofysiologisten vaikutusten takia jonkun aikaa ja sitten ollaan tyytyväisiä. Elämässä on paljon fiksumpia asioita puntaroitavaksi. Pliiiis!!! :lol:
  • ElinaKMElinaKM Sairaaaaan nopee hämäläinen :)
    editoi huhtikuu 2007
    Itsekin samoissa hommissa, tosin deadlinet ahistelee joka toinen viikko.

    Tuttu tunne...mitään ei saa aikaan. Mulla takara reilu 6kk tupakatta ja nyt vasta rupeaa tämä luovuus palaamaan. Väkisin koitin pakertaa, mutta lopulta armahdin itseni. Tämä nyt tätä ja kun tästä pääsen, alkaa elämä. Siis "normaali" elämä uusine rutiineineen.

    Toimeen tulin vanhoilla teksteillä, onneksi niitä olen kirjoittanut aina jemmaan "pahan päivän" varalle. Tarvetta oli kyllä kuukausille, mutta käytin paljon täytetekstejä.

    Nyt elämä rullaa ja uudet rutiinit tuli ihan itekseen sen kummempia suunnittelematta. Sulle käy ihan varmaan samanlailla. Tsemppiä vaan ja samoile siellä metsissä jos siltä tuntuu :thumbup: elämää se vain on :!:
  • blueblue Kanta-Häme
    editoi toukokuu 2007
    Meinasin revetä parkumaan tätä ketjua lukiessani.

    Olin juuri tulossa paniikissa kirjoittamaan tämänpäiväisestä huomiostani ja mietin minkä otsakkeen alle vuodatukseni sopisi. Ja löysin tämän.
    En tiedä onko tämä vastaus, mutta hemmetinmoinen apu siihen paniikkiin jota äsken koin.


    Ajoin siis juuri takaisin konttorille asiakaskäynniltä. Matka oli reilut 30km, jonka aikana luulin että varmasti tapan itseni siihen hajamielisyyteen.

    Koko homma alkoi asiakaskäynnillä, kun tuntui etten pystynyt rekisteröimään yhtään asiakkaan sanomaa lausetta. Paniikki herää jo siinä kohtaa; miten saan yhtään kauppaa ikinä jos en pysty selvittämään asiakkaan tarpeita??

    Paluumatkalla aloin ihmettelemään omaa huonomuistisuutta, ajatuskatkoksia, jumituksia...
    Yritin keskittyä ajamiseen, kunnes ajoin valtatien liittymän ohi vain koska en nähnyt kylttiä. Tai niitä kylttejä.
    Sitten käännyn u-käännöksen ja käännynkin vahingossa infoparkille.
    Kerran vielä meinasin kääntyä kys. valtatietä väärään suuntaan.

    Koko matka meni kuin unessa ja luulin tulleeni hulluksi.
    Mitkään ajatukset vaan eivät synny päässä, saati sitten pysy siellä.

    Siksi tämän ketjun näkeminen meinasi saada minut itkemään.



    En olisi osannut kuvitellakaan millaisia oireita lopettaminen toisi vielä 1,5kk lopettamisesta! Siitäkö paha masennukseni ja totaalinen lamaantuminen työssäni johtuikin eikä työstressistä??
    Vaikea uskoa ja varsinkin hyväksyä.
    Voi toivon että paranen pian ettei tarvitse kynsiä syödä kesällä :?
  • blueblue Kanta-Häme
    editoi elokuu 2007
    Mitenkäs ihmiset on masennuksestaan ja keskittymisvaikeuksistaan selvinneet...?

    Täällä pian 5kk savuttomana ja pikkuhiljaa tuo jaksaminen ja keskittymiskyky on alkanut palailla. Toki se, ettei enää ole jatkuvasti hermostunut aiheuttaa edelleen pientä laiskuutta, mutta pienessä ajassa saa nykyään niin paljon enemmän aikaan ihan vain sen takia että nikkikset ei vie sitä keskittymiskykyä.
  • editoi elokuu 2007
    blue kirjoitti:
    Mitenkäs ihmiset on masennuksestaan ja keskittymisvaikeuksistaan selvinneet...?

    Täällä pian 5kk savuttomana ja pikkuhiljaa tuo jaksaminen ja keskittymiskyky on alkanut palailla. Toki se, ettei enää ole jatkuvasti hermostunut aiheuttaa edelleen pientä laiskuutta, mutta pienessä ajassa saa nykyään niin paljon enemmän aikaan ihan vain sen takia että nikkikset ei vie sitä keskittymiskykyä.

    Tuntuu että fiilikset alkaa pikkuhiljaa tasoittua. Mitään kiukkuilua en ole kokenut, mutta tuo vetelyys, masentuneisuus, itkuisuus ja tympäytyneisyys...hohhoh! Mutta nyt loman aikana olen ihan rauhassa parvekkeellakin istunut lueskelemassa ja lintuja katselemassa, eikä ole edes tuntunut että pitäisi polttaa. Laiskuushan ei välttämättä ole mikään pahe, pakkoko sitä on jatkuvasti olla liikkeessä (paitsi tietty töissä). Mutta jos ei kotona huvita siivota tms. niin sitten ei. Ei huvittanut ennenkään!
  • KatjaKatja Helsinki
    editoi elokuu 2007
    Mulla kyllä edelleen hukassa, eli 5 min keskittyy ja sit lähtee ajatus harhailemaan. Laiskuus on myös iskenyt kehiin ja sitä ei aikaisemmin ollut. Ehkä se johtuu myös tuosta nykyisestä ruokavaliosta :( Ja tulenhan mä toisaalta teitä sen vajaat kaks kuukautta perässäkin :)
  • editoi elokuu 2007
    Mä liikutuin,kun katoin Oprahia :D :D :D
  • editoi elokuu 2007
    jatta kirjoitti:
    Mä liikutuin,kun katoin Oprahia :D :D :D

    Ei kuulu minun ohjelmistooni, oliko siellä jotain liikuttavaa? Minulla eilen tuli tippa silmään, kun olin katsomassa Teatteri Pihassa Ässä-rykmentistä kertovaa näytelmää talvisodasta. Ukkini tuossa rykmentissä oli, mutta selvisi kotiin. Kyllä siellä katsomossa nenän niistoja kuului. Oli muuten hienosti toteutettu teatteriesitys kerrostalojen sisäpihalla!
  • editoi elokuu 2007
    Multa on apeus ja ahdistus havinnyt ja saamattomuus kanssa mikä aluksi vaivasi kauheasti,joudun ajelemaan työssäni paljon pyörällä ja ainakin parikymmentä kertaa olen melkeen jäänyt auton alle,kun olen ollut ihan muissa maailmoissa hui! Mutta sitä piti sanoa,että polttaessani olin täysi hermokimppu,aina huutamassa ja karjumassa jostain mitättömästä aiheesta kotona (oikeen hävettää) lapset piti varmaan ihan pimeenä,ja ihan aiheesta.Nykyään todella paljon rauhottunut,taisin olla kauheissa viekkareissa jatkuvasti en vaan sitä itse tajunnut.(poltin aika ketjussa)Voi kun plisin lopettanut vuosia sitten,mutta oikeesti luulin etten koskaan pysty lopettamaan,nyt kuitenkin jo yli 2kk takana.Voi kun mä oon kova jätkä....
  • editoi elokuu 2007
    Hanna1, onittelut 2 kk johdosta. Minä poltin 35 v. täysipäiväisesti ilman katkoja. Sitten kun ajatus alkoi kypsyä, tuntui että eniten pelkäsin sitä itse "lopetusta", en niinkään että mitä sen jälkeen. Mutta ajatus siitä, että se on loppu... apua! Kärytin kuin korsteeni. Sitten parin viikon lopetuksen jälkeen mieheni, joka vielä polttaa, sanoi ettei usko enää minun aloittavan. Tuntui, että se oli lähes kauneinta mitä hän on ikinä minulle sanonut!
  • editoi elokuu 2007
    Aija,poltin itsekin n.30v,ja olin tosi kauhuissani kun lopetuspäivä lähestyi,en oikeen tiennyt mitä mulle siinä tapahtuu.Mun mies ei ole koskaan polttanut ja mun lakkoihin suhtautunut jo pitkän aikaa huvittuneena(kertoi sen eilen) Kun kerroin Champixista sille,että nyt multa loppuu tupakanpoltto,niin se oli ajatellut että joopa joo,niin taas joku tuhottoman kallis lääke josta ei ole mitää apua(zypan ei auttanut mulle ollenkaan),rupesi eilen kehumaan ja ihmetteli ,ettei olisi ihan heti uskonut kaikkien mun lakkojen jälkeen,että nyt se onnistuu,no en ollut itekään siitä kovin vakuuttunut,nyt oon tosi ylpeä itestäni enkä' varmaan ota koskaan henkostakaan,olo on mitä parhain.
  • editoi elokuu 2007
    Hanna1, nythän ei olekaan kyse mistään lakosta, joka joskus päättyy, vaan me ollaan lopetettu! Ja kuten Katja sanoi, lopetusta ei voi lopettaa!!!
  • editoi elokuu 2007
    Aivan,aivan.
  • kitikattikitikatti tampere
    editoi elokuu 2007
    Hanna1 kirjoitti:
    Multa on apeus ja ahdistus havinnyt ja saamattomuus kanssa mikä aluksi vaivasi kauheasti,joudun ajelemaan työssäni paljon pyörällä ja ainakin parikymmentä kertaa olen melkeen jäänyt auton alle,kun olen ollut ihan muissa maailmoissa hui! Mutta sitä piti sanoa,että polttaessani olin täysi hermokimppu,aina huutamassa ja karjumassa jostain mitättömästä aiheesta kotona (oikeen hävettää) lapset piti varmaan ihan pimeenä,ja ihan aiheesta.Nykyään todella paljon rauhottunut,taisin olla kauheissa viekkareissa jatkuvasti en vaan sitä itse tajunnut.(poltin aika ketjussa)Voi kun plisin lopettanut vuosia sitten,mutta oikeesti luulin etten koskaan pysty lopettamaan,nyt kuitenkin jo yli 2kk takana.Voi kun mä oon kova jätkä....

    :thumbup: :thumbup:
  • LäppäLäppä Pk-seutu
    editoi elokuu 2007
    Katja kirjoitti:
    Mulla kyllä edelleen hukassa, eli 5 min keskittyy ja sit lähtee ajatus harhailemaan. Laiskuus on myös iskenyt kehiin ja sitä ei aikaisemmin ollut. Ehkä se johtuu myös tuosta nykyisestä ruokavaliosta :( Ja tulenhan mä toisaalta teitä sen vajaat kaks kuukautta perässäkin :)

    Yhdyn täysin edelliseen puhujaan. Väsyttää ja laiskottaa niin maan perusteellisesti. Tosin minulla oli myös OKT:n rakennutus ja yksi tosi pitkä, vaativa ja jatkuvaa yö- ja viikonlopputyötä vaatinut työprojektikin samanaikaisesti vireillä viime syksystä alkukesään, joten osin väsymys ja laiskotus voi johtua siitä, että olin jo näissä projekteissa ajanut itseni aika loppuun ja olin tosiaan loman ja leon tarpeessa niin henkisesti kuin fyysisestikin (vuoden univelat).

    Laiskottelun makuun kun pääsi lomalla, niin ei jaksaisi vähäisintäkään asiaa tehdä :oops: :oops: :oops: .

    Nyt on kyllä kalenteri tosi täynnä, joten on pakko alkaa tsemppaamaan töissä. Ehkä sitä pirteyttä tulee, kun on pakko. Ja mässytyksen lisäksi vireystilaa tosiaan huonontaa tämä idioottimainen valvominen :cry: . Eli summa summarum: tupakan puute on ainakin tällä erää verottanut pirteyttä, energisyyttä ja keskittymiskykyä, mutta myös muilla seikoilla voi olla osuutta tähän. Lisäksi savuttomuuden edut ovat edelleen ylivertaiset tupakkaorjuuteen verrattuna. Toivon hartaasti, että saisin entisen, aikaansaavan itseni takaisin.
  • KatjaKatja Helsinki
    editoi lokakuu 2007
    :shock: Iski sitten silmään tämä ihan vahingossa ja siinähän se! Taaskaan en ole yksin!!

    Sinnittelen siis kuukauden puolitoista taas ja kahtelen sitten uuestaan :)
  • editoi lokakuu 2007
    No niin. Keväällä en onnistunut. Uusi yritys menossa.

    Nyt takana 32 päivää eikä enää pariin viikkoon ole tehnyt mieli tupakkaa. Nikotiinipurkkaa söin viikon verran. Eli on taas mennyt tähän asti ihan luvattoman helposti. Ja nyt sitten ollaan luisumassa siihen tilanteeseen, että mieli alkaa kaivata selkeitä positiivisia vaikutuksia tupakoimattomuudesta, eli kirkastumista. Ruoka kyllä tuoksuu ja maistuu, luonnossa on ihanainen kävellä, ihon kimmoisuus on ehkä alkanut parantua, en haise, hengittäminen on helpottunut ja muutenkin aurinko paistaa, paitsi mieliala ja keskittymiskyky on sieltä minne ei paista. Nuo em. ihanan ihanaiset asiat tuntuvat mielen suttuisuuden rinnalla riittämättömiltä.

    Tällä kertaa mä valmistauduin kunnolla ja osasin odottaa, että tämä turhautumisen ja jumituksen vaihe iskee, niin että kai mun nyt sitten täytyy tästä yli sinnitellä, vaikka aivot just nyt tuntuukin täysin käyttökelvottomilta.

    Mä pistän fraasit reppuun ja pusken eteenpäin kuin mummo hangessa. Terveisiä kaikille ja "kyllä tämä tästä, kaks päivää kerrallaan, huomenna olen jo ylpeä tästäkin savuttomasta hetkestä, puolen vuoden päästä osaan jo taas keskittyä, keskittymiskyky ei ole poissa siksi että en enää polta vaan siksi että poltin joskus, lippu korkealle, läpi harmaan kiven jne.".

    Tekipä hyvää kiukutella. Ja kyllä tämä tällä kertaa on ihan eri pohjalla kuin viimeksi.. Nää oireilut (varsinkin tää henkinen kyvyttömyys) on sen verran pärsiistä, että nyt pitää kerralla kärsiä loppuun asti, ettei tarvitse taas muutaman kuukauden päästä uudelleen ruikuttaa samoista asioista.
  • editoi lokakuu 2007
    33 päivää. Edelleen tuskainen olo. Vaaraa repsahdukseen ei ole, koska tiedän ettei tää tästä polttamalla helpotu. Ja mä tavallaan perustelin nuo järjellä selitettävät asiat itselleni jo ennen lopettamista. Nyt vaan alko hikoiluttaa ja päähänkin jomottaa. Hetkittäin tuntuu kuin mulle ois tullu joku kaihi tai sellainen. Välillä en oikein näe tarkasti ja tulee jotakin ihmeen huimauksia. Ja niskassa on ihmettä kihelmöintiä.

    Tuntuu jotenkin epikseltä, että kun on kiltisti sinnitellyt ne ekat viikot, niin nyt iskee oireilu, pahempana kuin aikaisemmin.

    Toisaalta helpottaa vähän, kun on jotakin fyysisiäkin oireita taas, mutta toisaalta alkaa mietityttää, että onko mun päässä jokin muukin kuin tupakan aiheuttama masennuksen siemen. Että alkaako se vasta nyt päästä oikeuksiinsa kun nikotiini ja häkä ei enää toimi loiventajana.

    Huomenna päivä 34.
  • Tanya_2Tanya_2 Kanta-Häme
    editoi lokakuu 2007
    Ilari: Miksi sinä tuskailet? Unohda jo koko tupakka - jolla ei ole meille mitään annettavaa (paitsi loputon kierre myrkkykääryleestä toiseen). Eteenpäin raikkaana ja terveempänä. Ja huom! Iloisin mielin! :wink:
  • editoi lokakuu 2007
    Joo. Ehkä mun pitäis alkaa suhtautua jo tähän lopettamiseen silleen rennon letkeesti ja kaivaa hymiöt tiskiin. C'moon ja jihuu *poksauttaa shamppanjapullon, vetää vappunaamarin päähän, ottaa itseään niskasta kiinni ja antaa potkun perseelle*.

    Onhan se naurettavaa, että "ei enää niin kovin nuori" mies lamautuu ja vaipuu masennukseen jostakin niin mitättömästä asiasta kuin 20 vuotta jatkuneen tupakoinnin lopettamisesta. Mutta jotenkin musta tuntuu, että mä en voi feikata tätä alakuloa joksikin muuksi juuri nyt. Ja ehkä mä kuulun siihen koulukuntaan, joiden mielestä suru on surtava sen sijaan että sen lakaisisi maton alle.

    Mä tiedän, että tää ei oo nyt mitään hilpeetä läppää, mutta mua kuitenkin helpottaa, kun mä voin välillä täällä vähän avautua. Tarkoitus ei ole naljailla tai lietsoa tappiomielialaa, vaikka näköjään taas tähänkin tekstiin hiipii joku ihme sarkasmin sävy.

    Ensimmäiset neljä viikkoa vaan meni niin kivuttomasti, että nyt ottaa koville kun ottaa niin koville. Ehkä ongelma mulle tässä on just se, että mä tiedän, että nyt pitäis jo pystyä olemaan reipas ja iloisemmalla mielellä. Ei vaan vielä pysty. Ehkä jo huomenna ei olekaan näin hapokasta.

    Ja hyvä, että tällainen palsta on olemassa, vaikka se kiitollisuus ei nyt vielä niin hirveen pahasti esille näistä mun löpinöistä paistakaan. :?
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.