kohta 5 vuotta ilman ja yhä vaikeaa

Siis onko minussa jotain vikana vai löytyykö oikeasti kohtalotovereita:

Poltin 15 vuotta noin askin päivässä. Lopetin raskauden vuoksi kohta 5 vuotta sitten. Yhtään tupakkaa en ole sen jälkeen maistanut. Mutta ei mene oikeasti melkein yhtään päivää tai ainakaan yhtään viikkoa, jolloin ei tekisi mieli polttaa. Osaan yhä kuvitella itseni polttamassa ja nauttimassa savukkeesta ja siitä hyvästä olosta, jonka siitä sain. Olen kateellinen niille, jotka voivat silloin tällöin polttaa ja olla taas pitkään polttamatta ilman vaikeuksia.

Nykyään ne tilanteet, joissa ennen poltin, niin yleensä pistän jotain ruokaa/purkaa/makeista suuhuni, enkä saa siitä tietysti samanlaista tyydytystä. Vain paksumman olon. Tupakoidessa nimittäin tuntui, että ahdistus tai jännittyneisyys katosi tupakkaan. Nyt se ei "katoa" mihinkään.

En ole kuitenkaan polttanut. En halua antaa periksi, koska tiedän yhden tupakan vievän seuraavaan. Enkä erityisesti pidä tupakan hajun tarttumisesta vaatteisiin tai stumpeilla luontoa roskaamisesta. Ja tilannetta on tietysti helpottanut se, ettei esim. baareissa saa enää vapaasti tupakoida.

Mutta milloin tästä "himosta" pääsee pois? Vai onko niin, että joillekin jää tupakoinnista joku pysyvä muistijälki (kuten alkoholisteilla) ja jokainen päivä on taistelua?

Olisi kiva kuulla, löytyykö edes yhtä kohtalotoveria, jonka tekee yhä vuosien jälkeen mieli tupakkaa.

Viestejä yhteensä

  • editoi toukokuu 2011
    No, täällä ois yks, kohtalontoveri nimittäin.
    Lopetin 14.2. 2010 ja tutulta kuulosti ajatuksesi ja probleemasi :roll: :!:
    Mä kans tilanteissa missä ennen poltin syön jotain....Mut nykyään yleensä Mynthonia ja sitä menee monta rasiaa viikossa :!: Tunnen ihteni vähän tyhmäksi "turvautuessani" pastilliin mut ei ilman osaa olla. Henkinen koukku on näköjään kova, "huokaus" mut niinkuin sanoit en halua repsahtaa , se oin kauheempi asia kuin tää henkinen kärvistely.
    Ja pastillit tekevät vatsavaivoja jos niitä liikaa syö..... :roll:

    Niin ja tunnetupakointi, hermosavut ja v....tus-savut....Ilman niitä eläminen :cry:
  • editoi toukokuu 2011
    Hei Heluna!
    Parempihan se on mynthonii mättää kun myrkkykäärettä tai korvaavia.
    Monethan ovat alkaneet tavallisen purkan suurkuluttajiksi kun ovat lopettaneet.

    Tsemppiä!
    :thumbup: :thumbup: :thumbup:
  • editoi toukokuu 2011
    Unohtui kertoa et myös nään hyvin usein tupakoitsemisunia, jotka ovat painajaismaisia...
    Luulen sen johtuvan just siitä et en ole sinut lopettamisen kanssa.

    Mut kun sanotaan et riippuvuus on pahempi kun Heroiinilla niin oisko meillä konkareilla ( oonko mä konkari\ :?: ) "lupa" kärvistellä vaikka koko loppuikä tai kauan.... :?:

    Olen kyllä itsestäni ylpeä , ja varsinkin kun tää vain kestää ja kestää....
  • aika hankalaa on kyllä elämä jos vuosia tupakka pyörii mielessä ja on siinä ja siinä polttaako.. toki on hienoa et jaksaa taistella himoa ja tapaa vastaan, mutta luulen et jossakin vaiheessa voi alkaa yläkerrassa piiputtaa :shock: :shock: . Olisko mahdollista et tupakoinnin tilalle ei ole tullut mitään ns. korvaavaa toimintaa tai tosiaan ei vaan ole motivaatia tarpeeksi hyvä... :? :? Itse en kuitenkaan ala kärvistelee vuositolkulla vaikka elämä tupakointiin lyhenee niin on se kuitenkin ainut kertainen ja jokatapauksessa liian lyhyt hukattavaksi !!! TOKI en ala nyt heti luovuttamaan sillä vakaa aikomus on päästä eroon tupakasta :thumbup: :thumbup:
  • editoi toukokuu 2011
    No, mulla ei ole "siinäjasiinä" poltanko vai en.
    En siinä mielessä joudu taistelemaan. Yks paha tilanne oli kun olin 8 kk: tta polttamati ja ei ollut silloin korvaavat käytössä. No, otimpa Alkoa ja meinasin hyppiä seinille!

    Mä kaipaan itse tupakointitilannetta :roll: ...
    En nyt jatkuvaan mut kuitenkin.
    Ja mun elo ei ole onnellista , joten en tiedä johtuuko osaltaan myös siitä.
  • vapaanavapaana Lappi
    editoi toukokuu 2011
    Heluna veitpä jalat suustani. Olen ollut nyt vuoden ja kaksi kuukautta savuttomana, mutta eipä ole vielä päivääkään mennyt etten muistaisi... jopa useamman kerran päivässä. Eikä se ole varsinaisesti kaipuuta nikotiiniin, vaan siihen kun mennään tupakalle, otetaan se askista ja sytytetään.... Ne tavat, ne tavat, niitä minun on ikävä, ei muuta. Koskaan en ole vielä ollut tilanteessa että oikeasti olisin halunnut polttaa saadakseni nikotiinia, vain ja ainoastaan se vanha tuttu tapa :roll:
    Ja kyllä minulla on sijaistoimintoja vaikka muille jakaa, ne eivät vaan ole sama asia kuin se yksi!
    Että jos tilanne on vielä viiden vuoden kuluttua sama, niin eipä hyvältä kuulosta!
    No ehkä ei kannata kirvestä kuitenkaan kaivoon heittää, vaan toivoa on pidettävä yllä.
    Niin ja muuten: tupakan savu tuoksuu tosi hyvälle :oops:
  • KatjaKatja Helsinki
    editoi toukokuu 2011
    En pahemmin enää täällä lueskele, saatika kommentoi, mutta koska itselläni on tänään suuri päivä oli tähän pakko tulla kirjoittamaan.
    Itselläni meni pitkälti toista vuotta ennenkuin osasin päästää röökistä irti. Siihen saakka elämä oli "kitumista" vaikka en tietenkään sitä joka hetki ajatellut, mutta joka ikinen päivä oli mielessä.
    Siinä vaiheessa kun tajusin, että rööki koukuttaa mua niin kauan kun kuvittelen mielessäni että joku kaunis päivä poltan ja nautin siitä, tietoisesti aloin tekemään töitä päästääkseni irti. Sen jälkeenkin tuli hetkiä jolloin teki mieli, mutta ne harvenivat ja harvenivat, kunnes nyt viimeisen vuoden aikana on ollut vain muutama kerta sellainen, että on käynyt mielessä, että mitä jos sitä maistaisi. En usko että koskaan pääsen kokonaan eroon, mutta elämä on tänään hurjan paljon parempaa mitä se oli polttaessa. Tsemppiä!!
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    editoi toukokuu 2011
    Katja kyllä aika hyvin kuvasi tuota luopumisen prosessia. Yksi näkökulma on siinä tuo omien ajatusmallien ja asenteiden muuttaminen. Niin kauan kuin ajattelee koko ajan "olevansa ilman", niin kauan sitä enempi kaihoaa. Jos mietit, ettei elämä ole oikein minkään arvoista ilman tupakkaa, olet sillä tiellä todella. Asenteiden muuttaminen vaatii tietoista ponnistelua irti vanhentuneista toiminta- ja ajatusmalleista. Sen eteen kannattaa tehdä työtä, että joku päivä sen todella huomaa: elämä on todella hienoa ilman tupakkaa!
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • editoi toukokuu 2011
    Olipa kiva kun löytyi saman ongelman kans pyöriviä :!: Itse ajattelin et mussa on jotain todella pielessä :roll: ....En minäkään kaipaa ( ONNEKSI )tarvitse/kaipaa nikotiiniä vaan just sitä istahtamista jne. Itse lohduttaudun sillä etten onneks ole nikotiinistä riippuvainen , eli yks probleema on kuitenkin takana päin.

    :oops: Ja minustakin tupakan SAVU haisee hyvälle mut iholla ja vaatteissa pahalle :shock:

    Nyt pitäis sitte käydä asennemuutoksen kimppuun, juu.....
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    editoi lokakuu 2011
    Löysin tämän ketjun ja luin sen nopeasti läpi. Tuli mieleen kaikenlaista mm. se että jos heroiini jättä muistijäjen aivoihin, niin varmaan myös nikotiini. Sen verran helposti vanha polttaja sortuu sen yhden tupakan jälkeen. Siksi ei kannata sen perään haikailla. Kuulin jostakin ihmisestä, joka 10 vuoden savuttomuuden jälkeen päätti kokeilla - siitä lähti polttaminen uudelleen. Nämä pelottavat tarinat mielessäni en aio koskaan kokeilla. Vaikka tupakansavun haju saattaa tuntua hyvältä, haistakaapa joskus tuhkakuppia :x
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • Marianne54Marianne54 Helsinki
    editoi lokakuu 2011
    Huuu, olette sanoneet ääneen sen mitä minäkin pelkään. Ettei tunne itseään koskaan ehjäksi enää.

    Olen tässä 12 päivän savuttomuuden aikana mietiskellyt, että olen jättänyt hyvästit parhaalle ystävälleni. Kuka minua lohdutti, kun nuorena oli vaikeaa? Kuka rauhoitti vaikean avioeron aikoihin? Kuka helpotti aina vähäksi aikaa työstressiä?

    Sanoin siis hyvästi tupakalle. Viisas tupakkaterapeuttini sanoi että näitäkin hyvästejä pitää uskaltaa surra. Ja niin tässä pikkuhiljaa teenkin. Tupakantuska muuttuu aina välillä suruksi.

    Samaan aikaan voi tiedostaa että paras ystävä oli aika kaksinaamainen. Samalla kun sain lohtua, se iski puukkoa selkään myrkyttämällä kropan. Tuloksena 38 vuoden sauhuttelusta on yksi isompi vaiva ja monta pientä kremppaa. Onneksi ei henki lähtenyt.

    Jäähyväisten surun keskellä kerkeän jo iloita kremppojen lievittymisellä - jo 12 päivän savuttomuuden aikana.

    Odotan mielenkiinnolla jatkoa.

  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    editoi lokakuu 2011
    Varmasti ihminen voi tuntea itsensä ehjäksi savuttomanakin. Alussa mieli on vähän repaleinen ja ihminen ei ehkä usko, että siitä toivutaan taas iloiseksi omaksi itsekseen. Mutta kyllä se vaan tapahtuu, me kasvatamme uuden imagon, sen savuttoman. Voi olla, että jollain tavalla tunnemme itsemme muuttuneen, mutta vakuutan, että hyvään suuntaa. Totta tuo, että surutyö on varmaan tehtävä, naisena sanoisin, että jätämme tuon inhottavan ja petollisen kaverin. Se vei, terveyden, haju-, maksu- ja tuntoaisitakin. Tämän jälkeen olemme aina vahvempia, raikkaampia ja tmän vakuutuan: Itsetunto nousee kohisten. Minä onnistuin lopettamaan.
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • editoi lokakuu 2011
    Hei pilvikuu, harvemmin enää täällä pistäydyn, mutta avauksesi on tosi tärkeästä aiheesta.
    Kyllä tunnen välillä vieläkin -yli kuusi vuotta tupakoimatta henkostakaan- mielihalua tupakkaan. Noina hetkinä ajattelen näitä positiivisia vaikutuksia mitä tupakoimattomuus on tuonut, kuten sen että sain terveyteni takaisin. Ennen kärsin joka aamuisista yskän kohtauksista, ja pitkin päivää pientä köhää. Flunssat katosivat lähes kokonaan. Aiemmin olin harvase kuukausi "flunssassa", mitkä nyt jälkeenpäin olivatkin tupakasta johtuvia. Silloin en itse uskonut tupakalla olevan siihen mitään syytä...hassua :lol:
    Joka vuosi tekee mieleni mennä Pariisiin, mutten vielä ole sinne asti päässyt, eli vois ajatella kaikkea muutakin mitä tekee mieli mitä ei voi saada ;)
    Tupakin tuskaan ei kuole, mutta tupakkaan voi...

  • eerobeerob Espoo
    editoi tammikuu 2012
    Hei, mulla tuli tänään 4v tupakoimattomana ja voin sanoa että ajan mittaan on helpottanut olla ilman,
    alku oli vaikea ja pari vuotta kärvistelin tätä menetystä.

    -Vielä välillä haikailen tupakan perään, en sille mitään voi.
    Kuitenkaan en halua enkä meinaa enää kokeilla - turmio siitä tulisi...
  • EsaEsa Turku
    editoi kesäkuu 2012
    Avain on sen ymmärtäminen, ettei tupakka koskaan antanut mitään. Ei oikeasti. Se on harhaa. Tupakka tuntuu rauhoittavan, koska polttaminen lievittää tupakan aiheuttamaa hermostumista. Mutta oikeasti on paljon rauhallisempi koko ajan, kun ei polta ollenkaan. Tupakan tarjoama lohtu ei ole peräisin tupakasta vaan omasta itsestä. Että istahtaa hetkeksi kaikessa rauhassa yksikseen. Siihen ei tarvita tupakkaa. Kaikki positiiviset mielikuvat tupakasta ovat virheellisiä. Osa tupakkatehtaiden mielikuvamarkkinoinnin tahallaan luomia, osa muiden tupakoijien kanssa yhdessä kehitettyjä, loput omassa mielessä syntyneitä, kun pitää harhauttaa itsensä huomaamasta riippuvuuskierteessä elämisen mielettömyyttä. Ne mielikuvat ovat syvällä ja tiukassa, mutta kun tietää niiden olevan virheellisiä, niistä häviää ajan myötä voima.

    Ei tupakka ole jotain mistä luovutaan. Se on jotain mistä vapaudutaan. Sen tajuaminen ei vaan ole ihan helppoa. Mutta se on mahdollista.
  • editoi kesäkuu 2012
    Esa kirjoitti:
    Ei tupakka ole jotain mistä luovutaan. Se on jotain mistä vapaudutaan. Sen tajuaminen ei vaan ole ihan helppoa. Mutta se on mahdollista.

    Hienosti sanottu :-)
  • editoi kesäkuu 2012
    Esa kirjoitti:
    Tupakka tuntuu rauhoittavan, koska polttaminen lievittää tupakan aiheuttamaa hermostumista.

    Tämä on Esa niin totta!
  • editoi huhtikuu 2013
    Hyvä aloitus. Olen ollut poltamatta kohta 8 vuotta eikä mielitekoja ole tullut, mutta minulla on toinenkin "mielihalu" josta olen vapautunut, tupakan lisäksi. Minussa on olemassa syitä miksi olen jäänyt koukkuun asioihin.
    On päässyt topakasti polulleen kun tuo esille asioita kuten pilvikuu hienosti toi.
    Mikä asia tai tunne on siellä takana kun mieli huutaa lohduttajaa tai ajatus vaatii katkaisua?
    Pelko, kuolemanpelko, paniikkikohtauksen tyyppistä, kiihtymystä, vihaa .. Näitä kun itselleen selvittää niin pääsee taas itsensä kanssa pikkumatkat eteenpäin. Syihin löytyy sitten konsteja kun ne ensin ( hissukseen ) selviävät.
    Muistakaahan siskot ja veljet, että elämä ei ole pakomatka, vaan löytöretki ,)
    Voimia!

    Pikkuteemu

  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    editoi huhtikuu 2013
    Hyvä pikkuteemu, että nostit tämänkin poteron taas näkyville.
    Niin moni täällä Stumpissa taaskärvistleee ja uhkaa sortua polttamaan uudestaan.
    Tämä savuttomuus on elämän mittainen matka, löytöretki, sanos pikkuteemu :lol: Se on nimenomaan myös matka omaan itseen, joutuu pohtimaan omia ajatuksia, tunteita, asenteita ja tapoja.
    Kun ymmärtää asiat, on helpompi myös olla. Ja helpompi on olla, kun kerralla sanoo ison EIN. Kun voi olla miettimättä, arpomatta ja tekemästä kauppoja itsensä kanssa siitä yhdestä tupakasta, yhdestä illasta tai yhdestä viikonlopusta, jolloin muka voisi polttaa. Mutta - eihän savuton ihminen polta!

    Kaikille toivotan positiivista ja savutonta meiltä ja kevättä
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • editoi tammikuu 2014
    Meni itsellänikin 3 :tta vuotta ennenkuin rauhoittui pahin tuska.
    Nyt on aivan sama vaikka joku polttaisi samassa huoneessakin

    Nm. Esa mietteet aiheesta ovat hienoja
  • TommyTommy Espoo
    editoi helmikuu 2014
    Joskus tulee hetkiä, jolloin tupakkaa tekee mieli. Mutta mulla auttaa ajatus siitä, etten ole menettänyt mitään lopettaessani, vaan vapautunut jostakin. Jos tupakkaa tekee edelleen mieli, voisi itsensä uudelleen psyykkaaminen auttaa. Lukekaa syöpäkertomuksia, lääketieteellisiä tutkimuksia tupakoinnin haitoista... tarkkailkaa tupakoivia kavereitanne; keltaisia kynsiä ja hampaita, kalvakkaa ihoa, väsymystä, haisevia vaatteita... Kaupassa kassalla ajatelkaa loppusummaan askin tai parin hinta... Sillä vuosien jälkeen kyse ei ole enää vieroitusoireista, vaan ongelma löytyy vain ja ainoastaan korvien välistä. Haittapuolien opiskelun lisäksi perehtykää toki uudestaan myös positiivisiin vaikutuksiin, kuten parempaan maku- ja hajuaistiin, parempaan uneen, helpompaan hengitykseen yms. jne... Jos jäätte vain haikailemaan sitä että olisi kiva puhallella savurenkaita kahvikupin äärellä, on kyseessä kyllä aika railakas itsepetos kokonaisuutta ajatellen. Tupakointi ei pyöri mielessä siksi että näette tupakoinnista unia, vaan nimenomaan näette niitä unia siksi että ajattelette asiaa liikaa, ja väärästä näkökulmasta.

    Emme ole todellakaan menettäneet yhtään mitään, vaan vapautuneet voimakasta riippuvuutta ja vakavia sairauksia aiheuttavasta myrkystä. Onneksi ei tarvitse enää tupakoida, olemme henkisesti vahvempia kuin tupakkateollisuuden paskiaiset jotka haluavat rahamme, täysin piittaamatta siitä että joudumme heidän tuotteidensa takia ennenaikaiseen hautaan.

    Tsemppiä kaikille!
    Viimeiset savut 24.5.2012
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.