Syyllisyys

Stumpin Ilmiöt- osiossa on tällä kertaa aiheena syyllisyys. Tekstiin pääset etusivulta kohdasta Ilmiöt: Syyllisyys.

Mitä ajatuksia aihe herättää Sinussa?

Viestejä yhteensä

  • vkovko
    editoi maaliskuu 2014
    Syyllisyys on tämän asian puitteissa mielestäni turha tunne. Se saattaa pikemminkin vaikeuttaa ja estää koko lopettamisen, näin alustustekstissäkin ymmärtääkseni asia ilmaistaan.
  • editoi maaliskuu 2014
    Tästä aiheesta herää kysymys oikeastaan myös siitä, että minkälainen tupakoinnin vastainen materiaali tai viestintä koetaan syyllistäväksi ja miksi? Kuten vko sanoi, syyllisyyden tunne saattaa jopa estää koko tupakoinnin lopettamisen, joten mielestäni sen tunteen herättämistä olisikin vältettävä savuttomuusviestinnässä ja tupakasta vieroituksessa.
  • editoi maaliskuu 2014
    Hmmm , mitä ajatuksia..
    Sen että kovin omituisia kysymyksiä esitätte.

    Mistä pitäisi tuntea syyllisyyttä ?
    Syyllinen olo kun on joskus polttanut ?
    Syyllinen olo kun ei ekalla kerralla onnistunut lopetuksessa ?

    Ei ollut aikaa moisen miettimiseen , v**** niin ankarasti vieroitusoireet , meni ihan aika niitten kanssa.
    Eikä myöskään kertaakaan tullut syyllinen olo kun luki niitä typeriä varoitustekstejä tupakkiaskin kyljestä ; röökning skadar din hälsä :) .. tai jotain sinnepäin.
    Lähinnä tuli mieleen että kenenköhän duuni sekin on noita " viisauksia" keksiä
  • PeTeR-2015PeTeR-2015 Ylä-Savo
    editoi kesäkuu 2015
    Syyllisyyttä tuntekoot tupakkateollisuus ja savukebrändit. Tokko tuntee, mutta hanuriinsa saisivat tunkee.
  • editoi kesäkuu 2015
    :oops: Tunsin syyllisyyttä varsinkin silloin kun ruokakaupassa oltiin tyttöni kanssa ja hän ruikutti vieressä, että älä äiti ostaa tupakkaa.... Yritä siinä sitten olla, kun jonollinen ihmisiä tuijottaa mua ja ajatukset voi vain lukea kasvoilta, että on siinäkin äiti. Tässä oli yksi hyvä syy lopettaa polttaminen, nimittäin toi mun pieni tyttöni!! :wink:
  • editoi kesäkuu 2015
    Muistatteko sen mainoksen/kampanjan, missä vanhemmat ovat parvekkeella tupakalla ja heitä kuvataan lasin takaa "lapsen silmin"? Vannoin joskus, etten itse samaa tee lapselleni, mutta kuinka ollakkaan poikani on joutunut katselemaan parvekkeella röökaavia vanhempiaan olkkarista juuri niin. Ja voi sitä syyllisyyden määrää! Olin raskausajan polttamatta ja sitten kotiäitinä pikkuhiljaa "aloittelin uudelleen". "Silloin vaan, kun lapsi on päikkäreillä" ja vannoin, etten lapseni nähden ainakaan polttaisi. Viimeiset pari vuotta olen kuitenkin ollut toinen tuon kampanjan vanhemmista ja peittelemättä polttanut lapseni nähden, kunnes viikonloppuna jokin napsahti ja vannon, ettei enää ikinä henkostakaan.
  • vkovko
    editoi kesäkuu 2015
    Minä en syyllistä ketään. Jos joku haluaa välttämättä syyllisyyttä kantaa, se on hänen oikeutensa. Olen itse sitä polvea, kun poltettiin sisätiloissa ja melkein joka paikassa.
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    editoi kesäkuu 2015
    Ei kannata katsoa taaksepäin. Jossain vaiheessa mietin tuota syyllisyyttäkin, kun vielä poltin ja tuli ne varoitukset tupakka-askeihin.
    Toivon, että syyllistämisen sijasta tulisi kannustus lopettamiseen.
    Tupakka, kuten nuuskakin, on kamala koukuttaja. Moni ei omin avuin selviä niistä pois. Stumppi tekee hyvää työtä monin tavoin.
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • editoi tammikuu 2016
    Tuohon syyllisyysasiaan ei saa oikein otetta. Aikojen kuluessa yleinen suhtautuminen on muuttunut todella paljon. Kun 1950 luvun lopulla aloitin polttelun, oli se yleisesti hyväksyttyä ja enemmistö taisi polttaa. Junissakin oli erikseen tupakkaosastot jne. ja erilaissa tapahtumissa pidettiin "tupakkatauko". Ketään ei syyllistetty eikä käsittääkseni kukaan tuntenut syyllisyyttä.

    Kai sieltä 1980 luvun alkupuolelta alkaen alettiin tupakoijia moittia ainakin meidän työyhteisössä ilman pilaamisesta. Minäkin livahdin aina johonkin missä savut ei häirinneet muita. Vihdoin tuotiin yhteen aulaan koppi, jossa sauhuttelijat kävivät. Siinä oli jonkinlainen hiilikuituinen ilmanpuhdistin.

    Kyllä yleinen mielipide ja info alkoi 1990 luvulla vaikuttaa niin, että minäkin liukenin sätkälle aina vähän salaa ja häpeillen. Polttajien määrä oli myös selvästi vähentynyt. Samaan aikaan tuli runsaasti erilaisia rajoituksia.

    Sitten vuosisadan vaihteessa kun jäin eläkkeelle, ei rajoitukset eikä kanssaihmisten läsnäolo asettaneet paineita, joten voin sauhutella vapaasti. Mikä sitten lie alitajunnassa kolkutellut lopettamiseen kun lopettaminen tapahtui "ennalta aavistamatta". Liekö siinä sittenkin takana syyllisyys tai huonommuuden tunne.

  • editoi tammikuu 2016
    Itse syyllinen, hävettää.

    Voimavarana minulla on vanhat valokuvat. Sieltä löytyy tavoite ja oikean itsensä.



  • editoi tammikuu 2016
    Tyttäreni keksi tuossa viime viikonloppuna tehdä purkin johon kerään tupakasta säästyneet rahat.
    Kun rahaa on kertynyt tarpeeksi niillä kuulemma meidän perhe lähtee loma matkalle.

    Jälkeenpäin tuota miettiessä iski hirveä syyllisyyden tunne. Ne rahat jotka olen laittanut tupakkaan oikeasti nehän ovat meidän perheen yhteisiä rahoja ja se on iso summa mitä olen ilmaan poltellut.

    Nykyisessä tilanteessa taitaakin olla ainut mahdollisuus etelänlomaan säästää nuo "tupakka" rahat.

    Ainakin kaikkeni yritän !

    image

  • BCBC Helsinki
    editoi tammikuu 2016
    Minä vein lapseni tupakkarahoilla Legolandiin. Olin joskus muutamia kuukausia polttamatta ja säästin rahat purkkiin. Nyt olisi taas tarkoitus ryhtyä säästöpuuhiin. Kuukaudessa n. 150 euroa eli kesään mennessä on lomareissu hyvin tienattu :)
    Tämä nyt ei tuohon syyllisyys aiheeseen liity, mutta tuli mieleen, kun kerroit tuosta rahapurkista (säästölippaasta).

    image

  • vkovko
    editoi tammikuu 2016
    Voimia kaikille syyllisyyttä kantaville sen kestämiseen.
  • editoi tammikuu 2016
    Kaikki nämä tuttuja syyllisyydenaiheita tupakoinnista. Mutta kuuluisikohan tämä ajatus myös tänne keskusteluun? (mulla on sitten aina kummallisia ajatuksia :) )
    Eli: Kirjoittelin aiemmin täällä foorumilla, että oon pitänyt ja haluaisin pitää kaikki ystävyyssuhteet ennallaan, myös tupakoitsijoihin. Olen esim. lähtenyt töissä tupakkatauolle mukaan entiseen malliin. Nyt on kuitenkin elämä sen verran muuttunut ja pakkaseen ei huvita lähteä, niin nyt on jotkut kaverit sit ruvennut katsoo vähän pahana/syyttävästi. Okei, ehkä ajatus on vaan mun päässä ja tietenkin olen iloinen ja ylpeä savuttomuudestani. Mutta tunnenko syyllisyyttä, että olen "hylännyt" kaverit?
    Voisin kuvitella, että tällainen ajatus vaikeuttaisi lopetuspäätöstä tai vähentäisi motivaatiota. Tietenkin olemme kaikki yksilöitä ja erilaisia, ja reagoimme/ajattelemme eri tavoin.
    Kirjoitelkaahan kommentteja. :wink:

    image

  • editoi tammikuu 2016
    Siis sinulla on tupakoivia kavereita, jotka ottavat herneen nenään kun et mene heidän kanssa ulos siksi aikaa kun he polttavat sätkän. Näin tuon tekstisi ymmärrän. En tietenkään löisi välejä poikki, mutta jos he ovat todella kavereita, voi heille kertoa asian ihan niin kuin se on tai sitten eivät sellaisia ole. Mitään merkittävää kiistaa ei tällaisesta kannata tehdä eikä kantaa kaunaa. Työyhteisössä pitäisi koittaa säilyttää hyvä ilmapiiri.

    Omassa työelämässäni niin minä kuin muutkin tupakoivat kävivät mahdollisimman nopeasti sätkällä, jotta ehtisivät mukaan toisten kanssa huulenheittoon.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.