Heinäkuu 2015 lopettaja
Täällä taas.
Elämä koetellut (eroja,riitoja,työt loppuivat yms) ja ryhdyin taas kunnolla polttamaan stressiin ja ahdistukseen.Pahensi vain oloja. Nyt elämä jotenkin mallillaan mutta terveys rapissut ja nyt hetki sitten päätin että tämä on se päivä jolloin lopetan. En jaksa enään kitua ja rahaa palaa ilmaan. Lopetan myös kohtuuttoman alkoholin käytön ja makeisten syömisen ja siirryn kunnon elämäntapa remontin pariin. Vahva on päätös. Stumppi kirjaa alan taas lueskelemaan ja harrastamaan enemmän liikuntaa. Tsemppiä muille uusille lopettajille ja muille myös!
Elämä koetellut (eroja,riitoja,työt loppuivat yms) ja ryhdyin taas kunnolla polttamaan stressiin ja ahdistukseen.Pahensi vain oloja. Nyt elämä jotenkin mallillaan mutta terveys rapissut ja nyt hetki sitten päätin että tämä on se päivä jolloin lopetan. En jaksa enään kitua ja rahaa palaa ilmaan. Lopetan myös kohtuuttoman alkoholin käytön ja makeisten syömisen ja siirryn kunnon elämäntapa remontin pariin. Vahva on päätös. Stumppi kirjaa alan taas lueskelemaan ja harrastamaan enemmän liikuntaa. Tsemppiä muille uusille lopettajille ja muille myös!
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.
Viestejä yhteensä
Oma tausta on se klassinen, takana polttamista reilut 25v, tasaisen tappavasti röökiä kului päivässä topan verran ja alkoholin kanssa jopa tuplat :? Iän karttuessa tuli jossain vaiheessa mieleen, että jospa tästä kyykyttävästä tavasta pitäisi pyrkiä joskus jopa eroonkin ikuisen miettimisen sijasta ja kesäkuussa käväisin työterveyslääkäriltä hakemassa itselleni Champix-kuurin lopettamispäätöksen tueksi.
Champixien syömisen aloitin Juhannuksena ja röökiä poltin sen maksimiajan eli kaksi viikkoa. Hirvittävän suuria sivuvaikutuksia ei kaikista peloitteluista huolimatta onneksi tullut, röökin maistumisen suhteen tunnetilat vaihteli päivästä toiseen, välillä ei maistunut ollenkaan ja välillä olisi voinut vetää kaksin käsin... Taustalla varmaan oma alitajunta ja paniikki siitä, että kohta tätä ei saa ollenkaan eli nyt sitten poltetaan, maistui tai ei
Lopetuspäivä oli 2.7. ja kaikista omassa päässä kehrätyistä kauhukuvista huolimatta siitä selvisi hengissä
Nyt on siis takana reilu viikko täysin savutonta elämää ja täytyy myöntää etten olisi vielä puoli vuotta sitten pienessä mielessäkään kuvitellut pystyväni tähän
Tämän palstan kokemuksista lukemisesta on ollut ihan ääretön apu varsinkin niinä hetkinä, kun on tehnyt mieli heittää kaikki hyvät päätökset nurkkaan ja vetäistä se "helpottava" rööki niissä niin totutuissa tilanteissa :-) Ilmeisesti tähän ei ole mitään muuta apua kuin mennä päivä kerrallaan, uskoa itseensä ja luottaa siihen, että päivä päivältä tämä helpottaa? :shock:
Kaikki vinkit ja tsempit ovat enemmän kuin tervetulleita, tämä kun taitaa olla projekti minkä ymmärtäminen ei onnistu kuin niiltä jotka ovat olleet tai ovat samassa tilanteessa
Aiemmat kokeilut tahdonvoiman, sähkötupakan tai laastareiden kanssa on mennyt aina pieleen. Veikkaan että syynä ollut päättämättömyys ja turvautuminen nikotiinituotteisiin.
Itsellä homma lähti käyntiin Allen Carrin "Stumppaa tähän" kirjalla. Kirja avasi ainakin minulla ajattelemaan tupakkoinin lopettamisen eri näkökulmasta ja suhtautuminen lopettamiseen keveni kummasti. Kannattaa lukea ajatuksella läpi!
Ensimmäiset päivät menneet ihmeen kivuttomasti. Tupakoinnin myötä vähentynyt liikunta otettiin takaisin ja samalla koitetaan syödä terveellisemmin. Näillä keinoilla annan itselleni kuvan siitä, mitä tupakoittamuus mahdollistaa. Toki sitä voi lenkkeillä ja syödä hyvin sauhutellessa, mutta siitä EI NAUTI yhtä paljon.
Aikaista tässä vaiheessa tuuletella voittoa, mutta vaikuttaa todella hyvältä tämän tupakan lopettamisen kanssa.
Tsemppiä kaikille!
Carrin kirja on minulle vielä testaamaton, mutta ilmeisesti se pitää ottaa iltalukemistoon mukaan, kun siitä niin moni on saanut tukea lopetuspäätökseen ja sen jälkeiseen prosessiin.
Liikunnan osalta olen samaa mieltä Ranlan kanssa, helpottaa vieroitusoireita ja saa ainakin toviksi ajatukset pois polttamisesta
Tällä hetkellä pahinta on ehdottomasti korvaavan puuhastelun keksiminen niihin hetkiin, kun normaalisti on kipittänyt pihalle röökille... Voihan pihalle mennä edelleenkin istuskelemaan, varsinkin hyvällä kelillä, mutta jotenkin se vaan tuntuu hirveän oudolta ilman röökiä
Tsemppiä kaikille kohtalotovereille ja pidetään mielessä, että päivä päivältä tämä helpottaa ja suunta on oikea
Alunperin ilmottauduin toukokuussa 2014 lopettaneihin. Puolivuotta meni hyvin savuttomana, sitten tapahtui jotakin. Täällä Stumpissa käynti väheni ja sytytin sen yhden. Sitten yhden päivässä... kaksi päivässä jne jne. Hiljalleen taas miltei askin. Voi PER*!LE että voi ihminen olla tyhmä. Nyt olisi yli vuosi savuttomana.
VAAN!
No nyt viikko ilman tupakkaa takana ja olo ihan ok.
Tsemit kaikille lopettaneille ja ISOT peukut kannustajille ja tsemppareille.
Ja muutama vrk sen jälkeen olikin taas normaali meno tupakoinnin suhteen. Ketutti olla ilman tupakkaa ja savuttelukaan ei tuntunut oikealta vaihtoehdolta. Ärsyttävä tilanne!
Ennen puhuin aina lakoista itselleni (ja muillekin). Turvauduin aina siihen että "mä nyt vaan oon polttamatta jonku aikaa". Eli tavallaan varasin itselleni jo takaporttia että voin palata entiseen tyyliin.
Tuossa tekee mielestäni virheen, koska ainakin itselleni sana lopettaminen on paljon tehokkaampi ja pysyvämpi kuin lakko 8)
Kyllä toi juttu myös mietityttää, että ei sitä yhtäkään tupakkaa voi polttaa vaikka kuinka tekisi mieli. Harmi kun sullä kävi niin, mutta hyvä kun päätit palata takaisin.
Nyt vaan tiukkana ja ei enää röökiä vaikka kuinka tekisi mieli. Itellä tulee kohta 3kk täyteen ja saa kyllä kanssa psyykata välillä itseään että ei enää röökiä.
Ei muuta kun jos tekee mieli niin sitten nettiin ja katselemaan tupakoivien keuhkokuvia ja siitä sitten voi miettiä että haluuko vielä polttaa sitä yhtä röökiä. :shock:
Ei ainakaan mulle kiitos
15.4.2015 Viimeinen tupakka. No more
Kuin myös tervetuloa uudet lopettajat.
Joku tuolla kirjoitti tuosta yhdestä tupakasta viisaasti. Jos toistaa sen teon kuin aikaisemminkin ja odottaa toisenlaista lopputulosta...
Tämän itse kuin melkein kaikki muutkin aikaisemmin lopettaneet tietävät. Yhdestä se lähtee...
Toivotaan että "M" lähtee myös mukaan ja lukee näitä samoja tarinoita jonkun ajan kuluttua :-)
Poltteleva puoliso on lopettamisen suhteen jännä juttu. Joka päivä tulee monta "testiä" ja koettelemusta retkahtaa, mutta toisaalta kerta toisensa jälkeen tulee hyvä mieli ettei enää tupakkaa tarvitse. Varjopuolena tosin se, että tavallaa käy toista sääliksi, kun häneen ei (vielä) ole sama flow iskenyt
Tuo Ranlan kirjoitus toisen lopettamattomuudesta (tai toivottavasti kohta lopettamisesta...) on myös täällä ajankohtainen asia. Toinen polttaa edelleen ja ihmettelee minun luonteen lujuuttani, kun en olekaan ratkennut polttamaan, vaikka olen kipitellyt välilä pihalle seuraksi, itse haukkaamaan happea ja toinen röökille
Kysymys muille kohtalotovereille ja konkareille: onko kellään alkanut lopettamisen jälkeen suupielet halkeilemaan :?: :?: Itselläni on viime viikosta lähtien suupieliin tullut ihan selviä halkeamia ja haukottelu, leveästi hymyily, tomaatin syöminen jne. tuottaa hirveää tuskaa
Tsemppiä meille kaikille tulevaan uuteen savuttomaan viikkoon
Onnea ja voimaa savuttomuuden tielle kaikille uusille savuttomille :thumbup:
Joo eli mä lopetin taas kuin seinään. Ei korvaushoitoja yms. Vitt*ako ne hyödyttää jos siitä nikotiinista eroon on tarkoitus päästä.
Mä olen vähän omien tapojen tyrkyttäjä vaikka tiedän että kaikki dallaa tavallaan. Anteeksi tästä.
Oma lopetus helppoa, koska oma avopuoliso ei polta/ikinä polttanutkaan.
Perhe kahtiajokoinen tupakan suhteen... Vihaajat vihaa. Ja silti ne polttaa. Olen polttajien puolesta. Ei se niistä huonompaa ihmistä tee. Heikompaa ehkä. Itsekin taidan olla. Kahtotaan parin vuoden päästä oliko sitä rankaa vai ei?
Nyt saanut edelliskerran oireet suhteellisen kuriin kovalla fyysisellä reenillä. Silti tuntuu, että mitään ei saisi syödä, ettei turvottaisi. Ihan se ja sama... Kunhan röökit jää pois.
Kohta tulee aika (n.3-6kk) kun luulee jo päässeen eroon tupakasta. Paha virhe! Et ole.
Huijaat itseäsi muillakin ajatuksilla.
ÄLÄ polta vaikka pääsi sisällä joku niin huutaisi.
Ja jälkeenpäin vi*!#taa!
Taas iskee tutut nukkumisvaikeudet ja päiväväsymykset. Alkaa masentaa ja saamattomuus on päivän sana. Istut sohvalla lukemassa Stumppia tunnista toiseen. Mitään et saa aikaiseksi.
Se menee ohi. Ehkä... Ehkä jopa vuodessa? WtF!
No joo mennään päivä kerrallaan ja tsempataan toisiamme.
Ei oikein tiedä pitäisikö asian antaa olla ja katsoa miten tilanne (joskus) etenee? Pitäisinkö itse siitä, että akka paasaisi kokoajan haitoista ja kehuisi kuinka hyvä olo tuli lenkin aikana? En taatusti.
Pirun vaikea tilanne, kun haluaisi että toiminta etenisi jollakin lailla. Kai se ottaa kaikilla oman aikansa, ottihan se minullakin..
Joku tuossa mainitsi, ettei käytä mitään korvaustuotteita. Hattua nostan sinulle, kiva kuulla että muutkin etenee tällä tavalla. Se on mielestäni kuitenkin oikein tapa päästä eroon nikotiinista. Helpoin se ei ole, mutta maalaisjärjellä ajateltuna järkevin.
Vieroitusoireisiin kannatan niinikään fyysistä toimintaa. Laittakaa se kroppa aivan toisenlaisiin kärsimykseen
Endorfiinin erittymisestä nyt puhumattakaan..
Aikaisempia lopetusyrityksiä on takana useampia (nikotiiniapu, cold turkey, hypnoosi...), viimeisin kuuluisan Stumppaa tähän! - kirjan avulla epäonnistui kaksi vuotta sitten. Siitä lähtien on tullut pelko siitä, että minä en oikeasti voi lopettaa KOSKAAN. Että minä en ikinä onnistu :-(
Tahto lopettaa on viimeisen puoli vuotta ollut kova. Uusi mieheni ei polta, ja joutuu nyt katselemaan minua, kävelevää tuhkakuppia. Rakastan juoksemista, mutta keuhkot eivät enää jaksa.
Täytän kohta 30 ja nyt sain korkean kuumeen ja keuhkoputketulehduksen. En ole perjantaista asti pystynyt polttamaan, vaikka olisin halunnut. Lauantaina sitten heräsi ajatus, että tämä tauti on kuin lahja taivaasta, pääsen pahimpien nikkisten yli sen avulla ja voisin ehkä sittenkin lopettaa KOKONAAN (en oikeasti saa tällä hetkellä henkeä juuri lainkaan, röökiä ei voi edes miettiä).
Tiedän että tosipaikka tulee vasta sitten kun olen tervehtynyt. Mutta tänään on neljäs päivä ilman tupakkaa. En ole koskaan uskonut pystyväni siihenkään... :-)
Sairastuminen antaa varmasti hyvän boostin heti lopettamisen alkupäiville. Itsekin huomasin juostessa että jalat kyllä jaksaisi mutta happi perhana loppuu kesken.
Nyt vaan luot itseesi uskoa ja pusket menemään ilman sitä tupakkaa! Puolisokin varmaan tykkää kun rööki ei haise kokoajan ja joka paikassa!
Kiitos!
Vielä kamalampaa ehkä on, että aikaisemmin tuskissani olen tupakoinut mm. keuhkokuumeessa, keuhkoputkentulehduksen aikana, ja kun minulta leikattiin umppari jokunen vuosi sitten aikaisin aamulla, niin illalla silloinen mieheni sai kärrätä minua rullatuolissa sairaalan pihalle tupakalle. Tärisin kivusta kaksin kerroin mutta röökille oli päästävä, sinnikkäästi ulkona pakkasessa käperryin mytyksi rullatuoliin jo tupakoin leikkaushaavan kivusta huolimatta. Hoitajat katsoi perään ja pudisteli päätään.
Kyllä nikotiini ajaa ihmisen hulluksi :shock:
Puolison tupakointia ja lopetuspäätöstä, tai sen puuttumista, olen itsekin miettinyt ja ainakin tällä hetkellä tuntuu, että en jaksa alkaa motkottamaan asiasta, lopettakoon sitten kun lopettaa, tai ei ikinä :roll: Itse koen lopetuspäätöksen olevan täysin ja vain minun asiani ja minun päässä syntynyt. Jos joku toinen olisi tullut missään vaiheessa sanomaan, että lopeta nyt, niin varmaan olisin vetänyt röökiä kaksinkertaisesti ja vannonut etten lopeta koskaan :twisted: :twisted: No joo, ehkä vähän kärjistettyä, mutta ainakaan tällä hetkellä minua ei sen kummemmin ärsytä toisen polttaminen (paitsi se haju), joten saakoon nyt vielä toistaiseksi rauhan poltella ja tietty aina sopivin väliajoin muistan mainita miten ihania tuoksuja&makuja minä olen savuttomuuden myötä löytänyt ja miten urheilu alkaa tuntua ihan erilaiselta kuin ennen
Nostan myös hattua niille lopettajille, jotka tekevät sen täysin luomuna :thumbup: Itselleni tämä on ensimmäinen kerta ja tuntien oman luonteen lujuuteni (eli heikko) päätin jo heti alussa, että kokeilen kaikkea mahdollisia tukimuotoja kunhan en sorru polttamaan.. Champixit siis hankin heti alkuun, seuraavaksi lääkekaappiin ilmaantui nikotiinipurkkaa ja tabletteja, melatoniinia (mahdollisiin nukahtamisvaikeuksiin), närästyslääkettä, ummetuslääkettä, maitohappobakteereja jne. Myöskin olen nykyään onnellinen sähkötupakan omistaja, tosin litkut ovat nikotiinittomia. Eli ihan luomusta en lähtisi omalla kohdallani puhumaan ja voipi olla, että joku kokeneempi ennakoi tämän taktiikan karahtavan kiville jossain vaiheessa, mutta toistaiseksi tämä on minulle toiminut loistavasti, ja Champixien lisäksi muut "mömmöt" ovat jääneet melko pitkälti käyttämättä
Liikunnan osalta on pakko mainita, että eilen tuli käytyä ensimmäistä kertaa juoksemassa lopetuksen jälkeen ja joko kuvittelin tai sitten happi virtasi keuhkoissa ihan eri tavalla ja sitä normaalia "minä en saa happea" fiilistä ei tullut heti muutaman ekan kilsan jälkeen
Olen hyvin kokenut lopettaja. Lopetuskertoja takana varmasti sata(ehkä enemmän).
Nyt olen ollut viikon ilman tupakkaa, 3 vuorokautta ilman nikotiinia. Olo on hyvin, hyvin hermostunut ja täysin masentunut.
Ennuste lopettamiseni onnistumiseta on kehno lopetushistorian perusteella. Jostakin syystä kuitenkin uskon, että nyt tämä onnistuu!
Pyydän teidän apuanne ja tarjoan apuani teille muille samassa veneessä oleville! Me onnistutaan tässä!
Kesäloma loppuu ylihuomenna joten joudun aika rajuun testiin sitten. Onneksi on tullut nyt nämä muutamat nikotiinittomat päivät ennen sitä.
Onko muilla ollut tällaista valtavan alakuloista oloa?
Täällä on vieroitusoireet-ketjussa useampia keskusteluja mielenterveydestä, suosittelen kahlaamaan niitä. Ja voimia sinulle sekä tsemppiä!
Lopettamiskertojen määrällä ei mielestäni ole mitään merkitystä. Tärkeintä on matkan sijasta määränpää , eli se että tupakointi todella joku päivä loppuu :!: Kaikki lähtee siitä, että teet itse päätöksen ja todella uskot itseäsi.
Masennusta ja alakuloisuutta (ennen lopettamistakin) kokeneena toistan itseäni ja kannustan kaikkia liikkumaan, olemaan pihalla ja olemaan kaikinpuolin aktiivinen.
Minulle liikkuminen ja ihmissuhteet ovat se koko paketin kasassa pitävä perusta. Toki tuohon liittyy työkin oleellisena osana, mutta sekin maistuu paljon paremmalta kun itsekin voi kaikinpuolin hvyin.
Eli ei Papillo (ja muutkin) muutakuin leuka pystyyn, hymyä huuleen ja röökit roskikseen :thumbup: