minskin repsahdus. Help me!
En vaan millään kehtais tulla tänne tunnustamaan tätä. Lopetin joulukuussa 2014 ja purin tuntemuksia tänne silloin nickillä minski. Mua ei jostain syystä päästetty enää kirjautumaan tuolla tunnuksella, joten näillä mennään. Tosin koenkin olevani täysin eri ihminen kuin silloin 
anyway...
Tunnustus tulee siis tässä: retkahdin tupakoimaan! Noin pari viikkoa sitten. Juuri kun kerkesi tulla 1,5v täyteen. En ymmärrä ihan täysin mitä tässä nyt on tapahtunut! Reilun vuoden ajan näin vain painajaisia siitä kuinka olen alkanu uudestaan polttamaan, ja aamulla herännyt superkiitollisena siitä, että se olikin vain unta.
Jokin kuitenkin muuttui joitakin viikkoja sitten. Huomasin, että suhtautumiseni tupakkaan alkoi muuttua positiivisemmaksi, ja aloin jopa kahdehtimaan tupakoitsijoita. Kun ensimmäiseb röökin sytytin, olin tietoinen, ettei se tule jäämään siihen yhteen. Sen olin takonut syvälle päähäni silloin lopettaessa. Voisi siis sanoa, että aloitin tietoisestu tupakoimaan uudelleen.
On ollut juu kyllä hirmuisen erittäin rankkoja aikoja, viime talvesta tähän päivään asti. Ei se silti selitä kokonaan sitä, miksi näin kävi. Muutuinko liian itsevarmaksi riippuvuuteni suhteen? Mitä ihmettä tapahtui? Tupakka tuntuu antavan voimaa ja energiaa tän kaiken keskellä. Fyysisesti tietysti pahentaa olotilaa, mutta psyykkisesti.
Onko kellään vastaavia kokemuksia? Jotain, joka auttais ymmärtämään tätä tilannetta ja tekemään uuden lopettamispäätöksen? : (((
anyway...Tunnustus tulee siis tässä: retkahdin tupakoimaan! Noin pari viikkoa sitten. Juuri kun kerkesi tulla 1,5v täyteen. En ymmärrä ihan täysin mitä tässä nyt on tapahtunut! Reilun vuoden ajan näin vain painajaisia siitä kuinka olen alkanu uudestaan polttamaan, ja aamulla herännyt superkiitollisena siitä, että se olikin vain unta.
Jokin kuitenkin muuttui joitakin viikkoja sitten. Huomasin, että suhtautumiseni tupakkaan alkoi muuttua positiivisemmaksi, ja aloin jopa kahdehtimaan tupakoitsijoita. Kun ensimmäiseb röökin sytytin, olin tietoinen, ettei se tule jäämään siihen yhteen. Sen olin takonut syvälle päähäni silloin lopettaessa. Voisi siis sanoa, että aloitin tietoisestu tupakoimaan uudelleen.
On ollut juu kyllä hirmuisen erittäin rankkoja aikoja, viime talvesta tähän päivään asti. Ei se silti selitä kokonaan sitä, miksi näin kävi. Muutuinko liian itsevarmaksi riippuvuuteni suhteen? Mitä ihmettä tapahtui? Tupakka tuntuu antavan voimaa ja energiaa tän kaiken keskellä. Fyysisesti tietysti pahentaa olotilaa, mutta psyykkisesti.
Onko kellään vastaavia kokemuksia? Jotain, joka auttais ymmärtämään tätä tilannetta ja tekemään uuden lopettamispäätöksen? : (((
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.
Viestejä yhteensä
Nikotinisti on nikotinisti, vaikka ei poltakaan. Tie aktiivipolttajaksi on lyhyt, jos sille antaa periksi.
Savuttomana pysyminen on yksi kertaista ja sillee helppoa, ei sytytä koskaan sitä ensimmäistäkään.
Mutta et sinä tätä halunnut varmaan kuulla. Vaikea on sanoa, mikä muu auttais kuin uuslopetus.
Ihmisen päänuppi on kummallinen ja joskus melkoisen manipuloiva. Tiesit sytyttäessäsi ekan, et mihin se johtaa. Kuitenkaan tuona hetkenä et varmaan ajatellut sen pitemmälle.
Nyt sit on aika ajatella. Ilmeisesti sulla on ollut jotain stressiä. Voisko joku muu asia auttaa sua käsittelemään asioita kuin tupakka?
En muista miten aikaisemmin lopetit, mut yritä samoja keinoja uudelleen.
Ootko saanut motivaatiota lopettamiseen kerättyä, vai onko se mietintäasteella? Ilman sitä ei kannata.
Pysy kanavalla.
mutta: vaikka se on kivaa, se on tyhmintä mitä ihminen voi housut jalassa tehdä, kuten joku viisas on sanonut. Se vaarantaa vakavasti oman ja lähellä olevien terveyden, vie rahat, saa ihmisen häpeämään itseään, nolottaa ja vtuttaa.
Poltin melkein 50 vuotta. Jos tupakointi olisi vaaratonta, haluaisin polttaa edelleen. Toki rahallakin on merkitystä, eläkeläiselle, mutta tupakkaanhan olisi aina rahaa, sehän tiedetään. Mutta haluanko tuhota keuhkoni ja kuolla tukehtumalla? Vai riutua syöpään? Haluanko ennenaikaiseen hautaan vain siksi, että on niin kivaa vedellä henkosia ja lievittää itse auheuttamaansa tupakantuskaa?
minun vastaukseni nyt ja toivoakseni aina on että en tahdo. Tahdon olla terve, tahdon olla edes lapsenlapsilleni hyvä esimerkki, en halua vetää enää ikinä tervaa ja muita myrkkyjä vapaaehtoisesti keuhkoihini. Mieti Sofiah, mitä snä aikuisten oikeasti tahdot? Tahdotko todellakn polttaa?
Mä olen joskus miettinyt tuota loppuelämän riutumista. Eihän sitä tiedä vielä, miten kukin riutuu, mutta ajattelin yrittää pysytellä mahdollisimman terveenä, koska silloin en ole niin toisten ihmisten varassa ja säilyy itsemääräämisoikeus.
Ei ole samantekevää missä kunnossa vanhenemme.
Kuulostaa masentavalta, mut ei ollut tarkoitus se, vaan nimenomaan hyvän kunnon ylläpito, yksi tärkeä askel on savuttomuus.
Ja mummikin palannut maisemiin! Long time no see