Tupakka - ainoa ilo? Suru tupakasta luopumisen jälkeen. Apua!

Harkitsen lopettamista ja haluaisin lopettaa. Hyviä syitä lopettamiseen riittää, oikeasti hyviä. Jatkamiseen syitä on oikeastaan vain yksi, ja se tuntuukin ylitsepääsemättömältä. Tuntuu, että tupakasta luopuminen olisi kuin jättäisi pois ainoan ilonaiheensa. Tämä tuntuisi varmaan jokaisesta tupakoimattomasta ihan järjettömältä ja sitä se varmasti onkin. Mutta kun tupakka muodostaa tuon pienen ja helpon piristyksen ja motivaattorin niin moneen hetkeen. Minulle tämä on loppujen lopuksi se lopettamisen vaikeuden ydinasia: miten saisin itseni uskomaan, että ilo ja nautinto, jonka (muka) saan tupakasta, voisi palautua. Järjellä tajuan ja tiedän, että muita ilonaiheita ja nautintoja on, ja tiedän tämän jopa kokemuksesta (viitisen vuotta polttamatta), mutta tarvitsisin jonkunlaisen aivopesun siihen, että tosiaankin uskaltaisin lähteä noita muita nautintoja tavoittelemaan. Eikä kyse edes ole siitä, että elämässäni ei olisi mitään kivaa tai en osaisi sellaista järjestää. Elämäni on monelta osin ihan kunnossa enkä ole masentunut tms. Se vain, että kun harkitsee lopettamista tai on juuri lopettanut, mikään ei tunnu miltään, olo on suorastaan surullinen, kuin olisi luopunut jostakin todella rakkaasta ja siksi en uskalla edes yrittää. Miten tästä olosta voisi päästä irti? Apua ja kokemuksia!

Viestejä yhteensä

  • Motivaatio lopettamiselle täytyy olla, minulla se oli terveyden(sairauden)tila. Vieroitusoireisiin, mitä nuo sinunkin kuvailemasi jutut ovat, auttaa minun kokemukseni mukaan aika. Täällä palstalla notkuminen on lisäksi suureksi avuksi.
  • Noppapeli, kirjoitat yllä että olit viitisen vuotta polttamatta - mitä tapahtui? Kuinka kauan ehdit polttaa ennen viiden vuoden taukoa ja mikä sai sinut aloittamaan tupakoinnin uudelleen ?
    Tupakoinnin lopettaminen on vaikeaa! Siinähän laittaa itsensä alttiiksi äärimmäisille houkutuksille ja koukutuksille ja kukapa sitä haluaisi luopua elämänsä rakkaudesta noin vaan...
    Vaan siinäpä se juju vissiin sitten piileekin - että uskaltaa päästää irti vanhasta ja astuuu rohkeasti uuteen ja tuntemattomaan. Että uskaltaa antaa periksi, lopettaa taistelu tupakointia vastaan ja alistua täydelliselle savuttomuudelle... 

    4.6.2016 illasta se loppu, ei oo sittemmin ollu tupakille hoppu 
  • Kyllähän siihen tupakkaan ihmeellinen rakkaussuhde on, mutta kyllä sen kanssa voi tehdä bänät, jos oikein haluaa. Aluksi masentaa, itkettää ja elämässä ei tunnu olevan mitään mieltä tahi mukavaa, mutta kyllä se ajan kanssa paremmaksi muuttuu. Kun on valmistautunut ja ennen kaikkea hyväksynyt sen, että ankeaa on, niin se on jo puoli voittoa. Kliseisesti ilmaisten tunti, päivä kerrallaan. Liityhän joukkoon :)
    Viimeinen tupakka 29.6.2016
  • Kiitos - ja koitan liittyä! Olin polttanut ennen tuota pitkää taukoa jo viisitoista vuotta. Itse asiassa se taukohan oli noin seitsemän vuotta. No, pitkä aika kuitenkin. Sitten yhden kerran lähdettiin ulos iltaa viettämään. Oli niin hauskaa ja meno päällä (luetaan: hyvässä nousuhumalassa), että päätin lähteä tupakalle mukaan. Ja ostaa vielä oman askinkin! Josta sitten jäi seuraavaksi viikoksikin aina ihana iltatupakka. Jne :( Mulla usein tupakoinnin nautinto liittyy hyviin hetkiin, ja omaan aikaan (olen pienten lasten yksinhuoltaja), jos on kivaa ja meno päällä, on vaikea olla polttamatta. 
  • Finito kirjoitti:
    Kyllähän siihen tupakkaan ihmeellinen rakkaussuhde on, mutta kyllä sen kanssa voi tehdä bänät, jos oikein haluaa. Aluksi masentaa, itkettää ja elämässä ei tunnu olevan mitään mieltä tahi mukavaa, mutta kyllä se ajan kanssa paremmaksi muuttuu. Kun on valmistautunut ja ennen kaikkea hyväksynyt sen, että ankeaa on, niin se on jo puoli voittoa. Kliseisesti ilmaisten tunti, päivä kerrallaan. Liityhän joukkoon :)
    Kiva kuulla, että muutkin tietävät tämän tunteen, että se en ole vain minä. Ja pitää muistaa, että ohi se menee.
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    Noppepeli, kyllä se tunne on varmaan kaikilla. Kun vuosikymmeniä on kaikissa tilanteissa, joka paikassa ja kaikkiin tunteisiin liittänyt tupakan, on jo pelkkä tapariippuvuuskin lujassa. 
    Olen joskus verrannut tupakkaa rakastettuun, joka sit viime kädessä viekin silta rahat ja terveyden. Orjuuttaa sut ja saa usein häpeämään. Kellastaa hampaas, samentaa ihos - ja mieti miltä hän panee sut haisemaan? Vaatteet ja hiukset jne. Terveys on iso luku sinällään. Voi kestää kauankin, ennenkuin kaikki viat ilmenee, mut sitten voidaankin olla ihmeissään.
    Kun lopettaa polttamisen, siihen ei kuole. Jos ei lopeta, siihen voi kuolla. Ekaksi koittaa puhtauden tunne. Kaikki hajusteetkin ovat oman tuoksuisia, eikä niihin sekoitu tupakka. Vapauden tunne on myös iso, sua ei orjuuteta enää.
    Kun olet ollut pitempään polttamatta, itsetuntosi kohoaa.
    Kannattaa miettiä tarvitsetko kainalo sauvoja alkuun. Ootko miettinyt lääkettä kuten Champix?  Reseptillä sitä saa varmaan ihan t-keskuksesta. Sit on erilaisia nikotiinikorvikkeita, joilla pääsee hyvin alkuun ja niiden avulla tietyt viekkarit vähän vaimenevat. Sit voi lopettaa toki ns. luomuna. 
    Sit voi miettiä sitä, miten tietyistä tilanteista selviää, tai tietyistä ihmisistä. Onko liikunta se, minkä voisit ottaa ohjelmaasi. Varsinkin luonnossa liikkuminen on auttanut monia. Käsillä tekeminen voi auttaa kans, käsityöt tai vaikka siivous.
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • Olen myös pitkään harkinnut lopettamista mutta ne kaikki tilanteet missä on röökiksi vedetty on ollut niin vaikeita ohittaa. Lisäksi olen kärsinyt pitkään polvi- ja selkäongelmista ja vtutukseen vetänyt röökiä (ei varmasti ole ollut hyvästä noille kivuille). Kärsinyt kun vaatteet haisee, autossakin tullu vedettyä. Elokuussa tutustuin mieheen joka ei polta eikä pidä tupakanhajustakaan. Olen ollut polttamatta hänen aikanaan eli vetänyt siis salaa ..... Meillä on ns. etäsuhde. Nyt pääsiäisen olimme matkoilla ja päätinkin että on hyvä aika lopettaa. Nyt olen ollut viikon polttamatta ja ihan luomuna. Tänään ollut vaikea päivä ja tupakka paljon mielessä mutta en halua periksi antaa. Olen melko päättäväinen muija ja ennenkin lopettanut tuosta noin vain. Ollut vuosia polttamatta ja jostain syytä taas aloittanut ..... Nyt en enää halua että tupakka määrää minua ja vie rahat ja terveyden.
  • Hei Päättäväinen! Olet tosi hyvässä alussa. Koita repiä iloa siitä kaikesta, mitä nyt saavutat kun et polta. Miten paljon kivempi on viettää aikaa miehen kanssa, kun ei tarvitse tavallaan haikailla pois hänen luotaan tupakalle. Tsemppiä! Kuulostaa hyvältä, että olet päättäväinen muija. Niin mäkin olen! 
  • Mä olin eilen vuorokauden polttamatta ensimmäisen kerran näinä viitenä vuotena joina olen polttanut. Ennen maksimi on ollut jotain parin tunnin luokkaa (aski menee päivässä). Olin koko päivän todella surullinen. Tuntui kuin ainoa ilo elämästäni olisi viety pois. Ei sitä siinä kohtaa ajatellut terveyden puolesta tehtyä tekoa vaan ainoastaan sitä menetystä. En pysty toiseen päivään. Kunhan kauppa aukeaa, niin tupakkakaupoille.
  • lepuuttaja

    tuosta ajatusmallista on ensin päästävä irti. Lopettaminen on käytännössä mahdotonta, jos ajattelet luopuvasi jostain. Todellisuudessa lopettaja ei luovu yhtikäs mistään - sinä saat itse asiassa paljon enemmän. Mutta oikeaa hetkeä pitää kytätä ja oikea motivaatio löytää.

    Kolme tärkeintä prinsiippiä itselläni olivat kääntää ajatukset näin:
    1) minä en ole katkera tupakoijille siitä, että he saavat tupakoida. Kyllä minäkin saan tupakoida, jos niin valitsen. Sen sijaan tupakoijat voivat olla katkeria minulle siitä, että minun ei tarvitse tupakoida.
    2) en ajattele aikaa / laske suoritusta. Tavoitteeni on pysyvä elämänmuutos, jossa minä hallitsen & kontrolloin elämääni eikä tupakka hallitse minua
    3) En ajattele koko tulevaisuutta ja 5 vuotta eteenpäin vaan lopetan päiväksi kerrallaan.
  • peterra

    Kyllä, minun olisi pitänyt olla iloinen siitä, että pystyin olemaan kokonaisen vuorokauden polttamatta. Mutta se oli mahdotonta siinä surullisen tunteen keskellä.

    On totta, että tunnen joutuvani luopumaan jostain. Ja se jokin asia on nautinto. Minulla on lääkitys, joka laskee dopamiinitasoja ja tupakka tuntuu olevan ainoa asia, joka nostaa dopamiinitasoa. Näin ollen se on ainoa asia, josta saan jonkunlaista nautintoa. Pitäisi siis keksiä jokin muu asia, josta saisin mielihyvää edes jossain määrin. Liikunnasta en ole koskaan saanut hyvänolontunnetta, joten sitä on turha minulle mainostaa.

    Tällä hetkellä tupakka tosiaan hallitsee minua eikä päinvastoin. Olen turhaan yrittänyt lopettaa kymmeniä kertoja, mutta pystynyt siihen vain pariksi tunniksi kerrallaan.
  • Oletko kokeillut jutella asiasta ihan lääkärin kanssa? Lopettamiseen on runsaasti vaihtoehtoja ja tapoja lopettaa on yhtä monta kuin ihmisiä. Ei ole yhtä oikeaa tai väärää tapaa lopettaa ja niin kauan kuin yrittää niin on oikeasti myös mahdollisuus onnistua.

    Itselläni oli monen monta kertaa aivan vastaava olo, kun lopetin. Masentuneisuus ja se, että ei ole elämässä mitään sisältöä. Jonkinlainen masennus kuuluu jopa asiaan, kun lopettelee. Semmoinen käsittämätön alakulo, josta ei vaan meinaan löytää mitään tietä pois. Nousetko yöllä polttamaan?

    Toisaalta sinulle voisi olla vaihtoehto ihan vähentämällä lähteä lopettelemaan eikä laittaa niin absoluuttista "en polta enää koskaan" -ajattelua. Vaikeita juttuhan nämä on ja tosiaan lopettajia on niin monenlaisia. Joka tapauksessa siitä ajatuksesta, että ihan oikeasti luopuu jostain täytyy päästä eroon, koska lopettaminen ajatuksella, että jättää ikään kuin jotain tekemättä / luopuu jostain on ihan mahdoton ja kukaan ei jaksa sitä.
  • Mulla on itseasiassa Champix-kuuri menossa , mutta se ei tunnu auttavan yhtään. Yhtälailla tekee mieli tupakkaa kuin ennenkin. Sillä tässä tunteekin itsensä niin luuseriksi kun ei edes lääkityksellä saa lopetettua.

    Jos herään yöllä, niin melko varmasti käyn tupakallakin. Mutta harvemmin heräilen yöllä. Aamulla se on kuitenkin ensimmäinen asia jonka teen.

    Monet ovat sanoneet mulle, ,että vähennä. Mutta kun en pysty. Se on se aski päivässä eikä mahda mitään.
  • Champix-kuuri ei toimi kaikilla. Ja tupakoinnin lopettaminen on jokaiselle täysin henkilökohtainen kokemus. Vertaistuki tekee hyvää, koska lähes jokaiselle löytyy sielunkumppaneita, joilla on ollut yhtä vaikeaa. Mikään lopettamismenettely tupakoinnissa ei ole varma ja kaikilla on ns. "plus" + "miinus".

    Itse kutsun sitä oppimisprosessiksi, jossa tupakoija hiljalleen opettelee takaisin yhteiskuntakelpoiseksi. Tupakoija on aina tupakoija - eikä se asiantila koskaan muutu. Ensin täytyy pystyä myöntämään itselleen se, mitä sinäkin täällä teet eli se, että minulla on ongelma. Kun myöntää itselleen, että tupakka vie ja minä vikisen niin silloin on otettu jo se eka steppi kohti lopettamista.

    Minä sanoisin sinulle, että jätä Champix pois, jos se ei auta sinua ja rupea miettimään muita tekniikoita. Ja ennen lopettamista ainakin itseäni auttoi merkittävästi, kun tein tupakoinnista ensin ihan täysin tietoista. Jokaisella ihmisellä siihen tupakkaan liittyy kasa henkilökohtaisia kokemuksia, joita kukaan muu ei voi ymmärtää. Tupakoinnilla on ikään kuin "merkityksiä" aivoissa. Tupakointi on seuraus - se ei ole syy.

    Yksi tapa tietoistaa tupakointia on se, että ottaa mukaansa vihkon ja kynän ja kirjoittaa jokaisen tupakan ylös. Aika + paikka + tilanne. Aika tylsää sekin on, kun yrittää kehitellä "syytä" paperille ja kirjoittaa sen, miksi juuri tuo tupakka oli poltettava, jonka äsken poltti, mutta itseäni se auttoi. Kun näki sen tapansa konkreettisesti paperilla ja alkoi hahmottaa niitä syy-seuraus -yhteyksiä niin alkoikin ymmärtää, että tupakointi ei ollutkaan minkään asian itsetarkoitus. Kun tämän ymmärsin - lopettaminen helpottui.

    Mutta monta kertaa olen minäkin lopettanut ja monta kertaa olen aloittanut uudestaan. Pidän itseäni keskivaikeana tapauksena, koska minä olen aina sortunut uudestaan, vaikka olisinkin ollut jo kuukausia polttamatta. Siksi sanonkin aina, että toivon & uskallan uskoa, että jokainen lopetuskerta on viimeinen, mutta ikinä sitä ei voi itselleen luvata.
  • Minun mielestäni tämä otsikko on sama asia kuin kohdassa vieroitusoireet, jossa käsitellään masennusta. En kokenut mitään surua, vaan se oli määrittelemätön masennustila, josta en selvinnyt kuin ajan myötä. 
  • vko kirjoitti:
    Minun mielestäni tämä otsikko on sama asia kuin kohdassa vieroitusoireet, jossa käsitellään masennusta. En kokenut mitään surua, vaan se oli määrittelemätön masennustila, josta en selvinnyt kuin ajan myötä. 
    Minä olen potenut vakavaa masennusta jo pitkään, mutta tupakattomuuden aiheuttama suru oli jotain aivan muuta.

    Mutta hyvä, että selvisit masennustilastasi.
  • Tosi hyviä pohdintoja tässä ketjussa. Mua auttaa suuresti tupakointiin ja siihen riippuvuuteen liittyvä pohdinta. Tuo on mm hyvä pointti, että ei ole syytä olla kateellinen tai katkera niille, jotka vielä polttavat. Tuttu tunne sekin...
  • Juksu66Juksu66 Helsinki yms.
    editoi kesäkuu 2017
    Ajatuksia herättävä aihe ja todella hyvää pohdintaa.

    Itselläni oli myös samankaltaisia ajatuksia kuin lepuuttajalla, että tupakka on se taukojen ilon lähde, keksittymisapu ja rentouttaja. Ja siksi siitä on todella vaikea "luopua", ikään kuin en "saisi" enää polttaa. Vihdoin tajusin ja sisäistin, että minähän oikeasti saan polttaa milloin haluan, kuten olen tehnytkin, polttanut yli ison askin päivässä. Avainsana oli sitten tuo haluan. Kun totesi, ettei haluaisi enää polttaa, tuo ongelma ikään kuin ratkesi - poltan sitten vapaasti jos minä itse oikeasti haluan - mutta vain jos ITSE haluan, ei silloin kun nikotiiniriippuvuus saa minut kuvittelemaan että haluan tai tarvitsen tupakkaa. No, jää nähtäväksi, toimikko tämä ajatusmalli, kullakinhan on omansa ja mikä toimii yhdelle ei toimi toiselle. Löysin tämän ajatusmallin täältä Stumpista, niiden lukuisten ihmisten kirjoituksista ja aatoksista, jotka ovat käyneet tätä tietä ennen minua ja painiskelleet samojen asioiden parissa ja löytäneet tämän omala kohdallani äärimmäisen tärkeäksi muodostuneen ajatusmallin. On erittäin hienoa, että jaatte kokemuksianne ja ajatuksianne julkisesti - niistä todella saa motivaatiota ja ideoita omaan lähestymistapaan, nöyrä kiitokseni siitä!

    Tänä lyhyenä aikana olen yllättäin huomannut, että tupakointi on kohdallani itse asiassa latistanut elämän. Ilman lupaani ja aikomustani. Jos se auttoi hankalina hetkinä - tai niin luulin - niin se vei (varasti) pois ne hyvätkin, oikeasti ja todella. Luulin, että tupakka tuo niitä hyviä hetkiä, mutta kohdallani näin ei ilmeisesti ollutkaan. Tänä lyhyenä aikana kun olen ollut polttamatta, olen alkanut tuntea iloa asioista, jotka tupakointiaikana ohitin vailla mitään tuntemusta. Kaikki oli samaa harmaata savupilveä. vailla laaksoa, kukkulaa. Nyt havaitsen asioita aivan eri tavalla. Kuulemma (muutkin ovat huomanneet) hymyilen ja nauran helpommin. Koen elämäni itse asiassa kirkastuneen, odotuksieni vastaisesti. Tunnen ja koen asioita voimakkaammin. Olen kiinnostuneempi ja jotenkin huomiokykyisempi. Nyt siis koen paljon enemmän ja useammin myös niitä hyviä, mukavia tuntemuksia. Tämä taas tuntuu laskevan yleistä stressitasoa, mikä auttaa sitten selviämään niistä vähemmän mukavista tuntemuksista, harmistuksista ja ärsyttävyyksistä...joita niin ikään koen enemmän. Eli homma voi mennä näinkin, ainakin tällä hetkellä - en siis halua polttaa nyt, vaikka vapaasti saankin. Tunne vahvistui, kun muutamasta ensimmäisestä päivästä pääsi yli ja positiiviset vaikutukset alkoivat tuntua ja balanssi on pysynyt positiivisen puolella. Vaikeuksista huolimatta.

    Tsemppiä lopetteleville, lopettamista harkitseville ja lopettaneille!
  • onse kyllä kumma, itsekin tässä lopettamisen ohella ihmettelin tuota tunnetta että ei oikein kiinnosta tehdä mitään tai mennä mihinkään, sitten rupesin muistelemaan aikaa kun poltin ja mentiin kavereiden kans esim vaikka kalaan, jos tupakit vaan sattui unohtumaan kotia niin pilallahan se reissu oli. nyt on välillä jokasen asian kanssa sama tunne, eilenkin pohdin kun ystävä pyysi autonkyytiin kartsalle pyöriin nii ei millään napannut ja aloin siinä miettiin miksi ei nappaa kun yleensä ei mitään ongelmia olla ystävien kanssa, no tajusin että siinähän se oli ku olen lopettanut tupakoinnin nii se on paha tapa polttaa autosta ja samalla rupatella kaverin kanssa, on se tupakkaa vaan paha tapa. nyt olen ruvennut ottan itseä niskasta kiinni ja sanonut itselle että ei sitä tupakkia sinne tarvitse että se olisi kivempaa/hauskempaa ja jälkeen päin on kyllä huomannut että mieliala kohoaa toisinku se että alkaa välttelemään asioita. tämmönen avautuminen multa tänne  :p
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.