Tupakkakoukku vs päihderiippuvuus?

Minua mietityttää se, ja haluaisia kysyä teiltä mielipiteitä, missä määrin tupakkariippuvuuden voi mielestänne rinnastaa alkoholismiin ja muihin päihdesairauksiin nimenomaan siitä näkökulmasta, että nämä kaikki olisivat eräänlaisia tunne-elämän sairauksia (ei ole pakko tarttua sairaus-sanaan, mutta käytin nyt sitä, kun en muuta keksinyt). Itselläni ei ole omakohtaista kokemusta alkoholismista tms., mutta läheiselläni on ja siksi olen ajatellut aihepiiriä aika paljon ja lukenut siitä. Ja kiinnostaisi myös se, onko joku, jolle esim. AA on tuttu, käyttänyt sieltä oppimiaan ajattelutapoja tupakoinnin lopettamisessa.

Alkaa tuntua, että vaikka tupakka ei ole päihde (vai onko? mieto sellainen, tuottaahan se hyvää oloa), niin riippuvuus siihen aiheuttaisi sitä, että tupakka tulee erilaisissa tilanteissa ihmisen ja hänen tunteittensa väliin "pehmentämään". Ja mitä enemmän tupakkakieltoja tulee ja mitä vähemmän sosiaalisesti hyväksyttyä tupakoinnista tulee, sitä enemmän tulee näkyviin myös se, että tupakka vie ihmistä: kun tupakkaa ei saa yhdistää normaaleihin tilanteisiin elämässä, niin sitä alkaa välttää ennemmin noita tilanteita kuin tupakkaa (kokemusta on). Esim kun salasin tupakoinnin lapsiltani, aloin sitten oikein etsimällä etsiä tilanteita olla yksin, ilman heitä :(

En tiedä sainko ajatukseni esille, mutta kiinnostaisi tietää mielipiteitänne aiheesta. Tätä ajatusta inspiroi myös nuo ketjut, joissa puhutaan vieroitusoireista ja mielenterveydestä. Tupakanpoltto (mihin ihminen sitä tuntee tarvitsevansa) ja sen lopettaminen ovat paljon moniulotteisempia asioita kuin monesti annetaan ymmärtää esim tupakkavalistuksessa ja tämäkin sai minut ajattelemaan muita päihteitä ja niihin syntyviä monenlaisia riippuvuuksia.

Viestejä yhteensä

  • NikolNikol Ouluntienoo
    Kyllä nikotiini taidetaan luokitella ihan päihteeksi. Huume johon ihmiset jäävät koukkuun helpommin kuin alkoholiin.

    Itse en ole koskaan jäänyt alkoholiin kiinni, en ehtinyt kokeilla miten se vie. Lääkäri kielsi teini-iässä alkoholin muutamaksi vuodeksi terveydellisten syiden takia, enkä sitä koskaan oppinut sen jälkeen juomaan. Etenkään koska katselin miten pappa silloin joi itseään hengiltä.

    Nyt tämän ja aikaisemman tupakkalakon kanssa ymmärtää vähän mitä papan päässä liikkui yrittäessään irrottautua viinanpirusta, miten aivot keksivät syitä miksi juoda. En sitten tiedä kuin pahat vieroitusoireet yli 20v juomisen jälkeen saa alkoholista, mutta voisin olettaa niiden olevan kohtuullisen voimakkaat henkisellä puolella.
    Ilman tupakkaa:

  • Näitä kahta riippuvuutta ei voi suoraan rinnastaa. Alkoholismi saattaa suistaa kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle. En ole vielä kuullut, että kukaan olisi polttanut itseään siltojen alle.
  • NikolNikol Ouluntienoo
    Jos pakko olisi kahdesta valita, niin mieluummin tupakka.

    Alkoholiin harvempi jää oikeasti kiinni kuin tupakkaan, mutta viedessään menee koko elämä heti, eikä joskus.
    Ilman tupakkaa:

  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    Noppapeli kirjoitti:
    Minua mietityttää se, ja haluaisia kysyä teiltä mielipiteitä, missä määrin tupakkariippuvuuden voi mielestänne rinnastaa alkoholismiin ja muihin päihdesairauksiin nimenomaan siitä näkökulmasta, että nämä kaikki olisivat eräänlaisia tunne-elämän sairauksia (ei ole pakko tarttua sairaus-sanaan, mutta käytin nyt sitä, kun en muuta keksinyt). Itselläni ei ole omakohtaista kokemusta alkoholismista tms., mutta läheiselläni on ja siksi olen ajatellut aihepiiriä aika paljon ja lukenut siitä. Ja kiinnostaisi myös se, onko joku, jolle esim. AA on tuttu, käyttänyt sieltä oppimiaan ajattelutapoja tupakoinnin lopettamisessa.

    Alkaa tuntua, että vaikka tupakka ei ole päihde (vai onko? mieto sellainen, tuottaahan se hyvää oloa), niin riippuvuus siihen aiheuttaisi sitä, että tupakka tulee erilaisissa tilanteissa ihmisen ja hänen tunteittensa väliin "pehmentämään". 
    Komppaan vko:ta siinä, etteivät alkoholi ja tupakka ole vertailukelpoisia. Tupakka ei suista yhteiskunnan ulkopuolelle niin kuin alkoholi. Sairasvuoteelle ja hautaan kylläkin. 

    Tiedän täällä Stumpissa olleen henkilön, joka ensin luopui alkoholista juuri tuon AA:n avulla. Hän käytti samaa metodia tupakan lopettamisen kanssa. En muista tarkkaan niitä 12 askelta, joita AA:ssa noudatetaan, mutta uskoisin niiden hyvinkin olevan pätevää kamaa tupakoinnin lopettamisessakin, ainakin joltain osin.

    Sellainen ajatus tuli mieleeni tuosta Noppapelin kirjoituksesta,  että onko tupakka päihde, kun se tuottaa hyvää oloa.  Tässä on jännä paradoksi, jos näin nyt uskaltaa todeta. Tupakka ei tuota hyvää oloa - oikeasti. Ei siis samoin kuin alkoholi, jonka vaikutuksen tuntee nopeasti, rentouttava ja mieltä vapauttava tunne. Sitä ei tarvitse harjoitella juurikaan. Jos muistaa millaista oli ekojen tupakoiden polttaminen, harva voi todeta sen tuottaneen hyvää oloa. Pyörrytti, yskitti jne. Sinnikkäästi me vain opettelimme tuon taidon. Sen jälkeen tupakan hyvää oloa tuottava juttu onkin se, että se poistaa vieroitusoireita, joita tupakoitsija useimmiten saa jonkin ajan kuluttua edellisestä tupakasta. Se tuottaa sen koukun. Virallisesti aivoihin syntyviä reseptoreita jne. Niistä asioista voi lukea sit erikseen.Tupakoitsijan on pakko polttaa. Tästä pakosta me lopettaneet opettelemme eroon.
    Riippuvuus on totta, useimmiten tupakoitsija polttaa joka päivä aamusta iltaan tietyn rytminsä mukaisesti. Jos alkoholia käyttää, harva kuitenkaan juo joka päivä aamusta ilmaan. Alkoholistit ehkä, mutta kohtuukäyttäjät ovat viikkojakin ilman tai kuukausiakin.

    Tupakka ja alkoholi vaikuttavat aivojen kautta. Myös lopettaminen on aivojen totuttautumista olemaan ilman. Toisilla hyvinkin vaikea juttu. Siksi monet joutuvat jumppaamaan aivojaan ja ajatusmaailmaansa useita kertoja lopettaessaan tupakointia. Onneksi nykyään ympäristöpaineet tekevät tupakoinnista vaikeampaa, myös terveysvalistus saa monet miettimään lopettamista.

    Siitä olen Noppapelin kanssa samaa mieltä, että lopettamisen ongelma on moniulotteinen ja jokaiselle tavallaan erilainen, mutta myös samanlainen.



    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • Tosi hyvin kirjoitettu Melisa :)

    Minusta myöskään ei voi rinnastaa alkoholismia ja nikotiiniriippuvuutta. 
    Monesti tuli elvisteltyä (ts. valehdeltua itselle) että "ei minun ole pakko polttaa, minä haluan polttaa." Höpöjää. Eiköhän lähes jokainen tupakoitsija halua lopettaa, mutta kun se lopettaminen pelottaa. Kun on pakko polttaa kun on riippuvuus, jonka juurikin jokaisella tupakalla pitää yllä ja aiheuttaa. Pakosta luopuminen pelottaa.
    Minä pidän nikotiiniriippuvuutta huumeriippuvuutena. Näin minä sen koen.
    5.8.2016 savuttomuus, elämäntapamuutos numero 1.
    8.8.2017 painonhallinta, elämäntapamuutos numero 2.
  • Olipa hyvä vanha ketju törmätä. Hyvin kuvattu Melisa!!! 

    Aloittajalle: mä luulen että ymmärsin mitä tarkoitit. Addiktiota psykologisena ilmiönä? Itse olen ajattelut ihan samaa. Varsin kokonaisvaltainen, tarkoituksellinen, omilla tavoillaan itsetuhoinen, addiktiokaava josta irrottautuminen tuottaa toisiaan muistuttavia "kasvuprosesseja" riippumatta siitä mihin addiktio liittyy syömiseen, päihteisiin jne. Jokaisessa omat sävynsä (ruuasta ei voi irrottautua kokonaan, viina/kovat huumeet voi viedä kaiken mennessään, röökikin voi tappaa, jne. ) mutta se psykologinen taipumus addiktoitua on kohdattava, käytävä läpi, jotta irrottautuminen on pysyvää. Kuulin joskus että on olemassa käsite "kuiva alkoholisti" joka tarkoitti että ei juo muttei ole myöskään toipunut. 

    Kun mietin sitä kun itse retkahdin uudelleen polttamaan vuosien tauon jälkeen, en todellakaan ollut "toipunut" polttamisesta, en muista käyneeni läpi yhtään mitään lopettamisen jälkeen, vaan vain lopetin. Nyt on ihan eri tilanne ja tunnistan ihan selvästi toisenlaisen tarpeen, itsereflektointiin hienosti ilmaistuna kun ei muuta sanaa tullut mieleen. Itsensä peilaamiseksi tätä kai voisi kutsua, kun käy keskustelua itsensä kanssa muiden vertaisten lisäksi. 
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    editoi lokakuu 2017
    Jotkut sanovat lopettamista projektiksi. Itse määrittelisin sen prosessiksi, jatkuvaksi. Vaikka itsekin ollut polttamatta jo tusinan vuosia, olen varmaan loppuelämäni savuton nikotinisti. Sitä se 40 vuoden harjoittelu teettää. Henkostakaan en itselleni salli - ja miksi sallisinkaan?

    Olen joskus kuvannut lopettamista matkaksi. Matkaksi myös omaan itseensä. Ajan myötä tulee työstettyä omia ajatuksiaan ja asenteitaan sekä miettimään, mitä teen lopettamisen jälkeen. Miten elämäni muuttuu. Sillä se kyllä muuttuu.

    Stmppilaiset on tässä prosessissa hyvää matkaseuraa. Olemme samassa junassa kaikki  :) 
    Hyvää matkaa kaikille.

    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • Joo...kyllähän se on ihan jotenkin...käsittämätöntä miten sitä alkaa vasta nyt tajuta minkälaisen huumeen kanssa sitä todella on tekemisissä... kun olin viikon tuossa 3 vkoa sit polttamatta ja sit viikon savuttomuuden jälkeen menin aamulla polttamaan yhden tupakan...niin ei hitto miten se ”nousi päähän”..siis ihan niinku joku vahvempikin huume
    ...tai...niistä ei ole kyllä kokemusta :D ..
    Ja vaikka olen polttanut jo n. 17 vuotta niin enpä muista tuollaista ”nousua” koskaan tapahtuneen. HUI :| .
    Muuuutta...eipä tuokaan minua NIIIIIN paljon säikäyttänyt että olisin kokonaan ilman ollut ko. Tapauksen jälkeen.....
    Huh...Tupakka on kyllä kertakaikkiaan pelottava kääryle... niin jotenkin...salakavala ... muka ystävä... saatanan pirulainen....eeeeettä..eipä mulla tässä muuta sit ollukkaan ;)
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko

    Tupakka on "ystävä", joka vie rahat ja terveyden, saa sinut haisemaan pahalta mm. vaatteet ja hiukset. Kellastuttaa hampaat ja sormet ja...
    Kun tupakasta pääsee eroon, tulee voitajaolo - sen takaan.

    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.