Maaliskuu 2018 lopettaneet

Moi. En löytänyt maaliskuun lopetus ketjua vuodelle 2018, joten ajattelin sellaisen luoda.

Ite lopetin vähäksi aikaa helmikuussa, mutta jäi sen verran lyhyeksi että aloitin uudestaan.

Tänään uudestaan ja paremmalla menestyksellä.

Terveyttä, hyvinvointia ja pitkää ikää kaikille lopettaneet ja sitä harkitseville!!!
«13456789

Viestejä yhteensä

  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    No niin! Jonkun se on tehtävä, hyvä avaus. Tsemppiä tähän rupeamaan. Kun hyvin harjoittelit niin nyt onnistuu.
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • Nomundeeros , toivon todella että tällä kertaa onnistut :)

    Itse olen vuoden alusta asti ollut ”lopettamassa”..yksi asia mikä ainakin onnistunut, niin en polta enää läheskään niin paljon ja mahtuu tähän aikaan yksi kokonaan tupakoimaton viikkokin. Nykyään menee 1-5 tupakkaa päivässä , yleensä 1-3. Nikotiinipurkasta on ollut iso apu ja olen yrittänyt olla soimaamatta itseäni sen käytöstä, sillä huomaan, että jos ”ruoskin” itseäni siitäkin , niin todellisuus savuttomuudesta (ja lopulta nikotiinittomuudesta) lipuu vain kauemmaksi. Vaikka välillä tuntuu että nikotiinipurkkakin on Jotenkin ”pahasta” ja taitaa sen vaaroista jtn nähyttöäkin olla...mutta sen avulla olen saanut vähennettyä tupakoinnin (ennen 15-20/vrk) tälle tasolle. Ja olen saanut pidettyä motivaation ja uskon siihen että pääsen eroon tupakasta niin kuitenkin jo 2 kk. Ja sitä ei ole ennen tapahtunut. Tupakointia olen kuitenkin ”harjoitellut” jo 17 vuotta.
    En tiedä, miten minun lopulta käy...kai joku on päässyt savuttomaan/ nikotiinittomaan lopputulokseen tällaisella ”hitaallakin tyylillä”?

    Kaikkea hyvää ja paaaaljon tsemppiä kaikille vasta lopettaneille tai sitä harkitseville! :)
  • eilen lopetin röökin polttamisen. sähköröökillä nyt mennään hetki, tosin niksat on minimissä, eli käytännössä vain vetelen makuhöyryjä, että pääsen tavasta eroon.

    Yli 20v tupakointia takana. Toivottavasti en enää koskaan retkahda ja pystyn lopettamaan pysyvästi ja lopullisesti!

  • Tsemppiä maaliskuun lopettajillekin. Tuosta hitaasta tyylistä on täälläkin keskusteltu ja siihen löytyy puolustajia ja vastustajia. Kuitenkin end of the day... tavalla ei ole väliä vaan lopputulos ratkaisee.
  • editoi maaliskuu 6
    Itselläni onnistui lopettaminen juuri tuolla "hitaalla tyylillä". Ensin se ajatus lopettamisesta kyti pitkään, sitten aloin vähentää tupakointia arkena ja lopulta poltin vain kun olin viihteellä. Pari vuotta siihen meni mutta nyt kohta 6kk savuttomana. Tsemppiä vaan kovasti maaliskuun lopettajille!
  • Näinpä se loppujen lopuksi on...”tyyli vapaa”, kunhan lopputulos olisi sama
  • Näinpä se loppujen lopuksi on...”tyyli vapaa”, kunhan lopputulos olisi sama :)
    Miten menee Nomundeeroksella ja Nalatsulla?
    Mukavaa sunnuntaita kaikille! :)
  • Hyvin täällä menee! :smiley:
    sähköröökiä (tuttavallisemmin Tuija) höyrytelty ehkä noin 4krt/vrk, ei mitään viekkareita, pinna ehkä aavistuksen kireällä; mutta sekin pehmitetään sanomalla itselleen, että ei kannata.
    Tavan kanssa on enemmän ongelmaa, kun aamuisin pyörin kuin puolukka siellä ja syvällä, kun rutiinit meni uusiksi. En ole vielä keksinyt mitään korvaavaan aamuun, kun en osaa edes kahvia aamuisin keittää ja istua juomaan sitä. :blush:
    pitkiä aikoja (siis tunteja ja taas tunteja) menee, kun keskittyy esim kutomiseen, sarjaan, pelaamiseen, timanttitöihin, yms. mutta kun tulee taoun paikka, niin taas on pasmat sekaisin, kun ei parvekkeelle tarvikkaan mennä.
    pää on pehmeänä nyt toivottavasti vain hetken aikaa :smiley:

  • Mukava kuulla nalatsu, että fiilis on kuitenkin enemmän positiivinen :)
    Se on kyllä jännä just noi ”tauot” että miten ne onkin niin hankalia....se on niin hassua miten tupakoitsijana niitä taukoja oikein tekemällä tekee ja itseasiassa juuri nämä ”ensin tämä tupakka ja sitten aloitan” TAI ”Nytpä poltan tupakan kun sain tämän homman tehtyä”..niin nuo ajatukset ovat itselläni olleet tooooosi dominoivia...ÄRSYTTÄVÄÄ!!!!
    Prkl kääryle...
  • bomita=nykyään bomi. En millääm päässyt tänne vanhoilla tunnuksilla. Bomi hiipii tänne takavasemmalta, häpeissään. Monta kertaa oon yrittänyt, parhaimmillaan olin polttamatta 1,5 vuotta. Jospa taas yrittäis, mutta erilaisella systeemillä. En käytä tällä kertaa korvaavia. Banneria en vissiin saanut toimimaan, mutta oon lopettanut 1.3, joten 12 päivää täynnä. Tsemppiä kaikille!

  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    Toimii bomi. Ja tervetuloa takaisin. Siitä vaan rinta rottingilla uuteen alkuun. Älä turhaan häpeile, kaikki tietää, et noin voi käydä.
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • Hei bomille! :)
    Teretulemast :smiley:
  • 5.2. Poltin viimeisen tupakan, kun sairastuin influenssaan. Kolme viikkoa meni sairaana helposti. Sitten ajattelin että jospa sitä vois olla ilmankin. Varmaanki 40v tullut poltettua. Syksyllä lopetin jo työpäivien ruokasavut. Käyhän se aina mielessä, varsinkin viikonloppuisin ja illallakin. Olo ei kyllä ole vielä normaali. Liekkö sitten vieroitusta vai muusta johtuvaa :o

  • Terve Meke1!
    Wau! Sullahan on sit Monta savutonta viikkoa jo takana :)
    Hienoa! Jos vaan pystyy niin ehdottomastihan sitä kannattaa ilman olla..koska...eihän tupakoinnissa mitään järkeä ole :|
    Harmi : :D ...koska...täytyy myöntää että kyllä mielessä tuo kääryle pyörii :s ... vaikka kuinka järjellä ymmärtää että ihan humpuukia koko touhu :(
    Mut tervetuloa tänne :)
    Tänne kyllä mahtuu :)
    On tainnut mahtua kaikkia halukkaat :smiley:
    Oikein tervetullut olo on tullut itsellekin :)
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    Maaliskuun ryhmässä riittää tilaa ja kaikki ovat tervetulleita, nyt sinäkin siis Meke1.
    Tupakka on joskus ankara vastustaja. Olotilat ovat vaihtelevia.
    Vilpitön neuvo: roikkukaa foorumilla paljon. Lukekaa uusia ja vanhoja tarinoita. Kirjoittakaa tunnelmista ja tuntemuksista vaikka joka päivä ja vielä iltakin. Toimii hyvänä itseterapiana itsellenne ja vertaistuntemuksena toisille. Vaikka lopettaminen on hyvin henkilökohtainen ponnistus, ette ole yksin.
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • Meke1 joo tosta nyt on hyvä jatkaa kun on jo päästy yli ensimmäisen kuukauden. Jos ajattelis niin että enää ei kannata palata alkuun kun. Auttaisi varmasti kun nyt saisit mietittyä kaikkia niitä syitä miksi lopettaa ja haettua sen syyn siihen lopettamiseen sitä kautta. Ettei jää pelkästään sille asteelle että kunhan kokeilen. Olo ei ollut mullakaan normaali kuukauden jälkeen mutta tuossa kohtaa voi alkaa jo odotella sitä että kääntyy parempaan.
  • Perkele että oli lähellä tänä aamuna että loppuu tämä yritelmä!!!
    Olin siis NIIIIIIIIIN ÄRSYYNTYNYT JA ÄKÄINEN!!! Siis törkee kiire aamulla töihin...kiukutteleva 6 vee...koira jää hillumaan ulos kun ois hirvee kiire lähtee...kun avaat ulko-oven niin lunta onkin puoleen pohkeeseen ja koitat sit kahlata tuiskussa autotalleille...jne jne...JA KYLLÄ OLI LÄHELLÄ ETTÄ POLTAN!!! OLI NIIIIIN LÄHELLÄ!!! Noh...pari purkkaa sai minut lopulta rauhoittumaan...mutta...HUH! Ihan melkein järkytti miten menikin hermot...:(. Voi kanssaihmisiäni :(.
    Eihän tämä ”yritelmä” olla ilman tupakkaa heidän elämäänsä pitäisi liikuttaa..mutta...niin...meni vaan niin hermot...
    Kuulostaako tutulta?
    Saapa nähdä miten illan pärjään...pelottaa jo valmiiksi :(
  • Tutulta kuulostaa.

  • vko : Ja silti vaan oot pysyny savuttomalla tiellä!!!! Huuh!!
    Jospa minäkin...nyt just raskaan päivän jälkeen tulin kotiin....jossa olisi tupakkaa ...(mies polttaa edelleen)...saapa nähdä miten akan käy.. :|
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko

    Koita keksiä kaikki mahdolliset keinot selviytyä, mut ei tupakkaa. Mene ulos, syö vaikka jotain hyvää, lue kirjaa, pelaa peliä, leiki lapsen kanssa...
    Tupakka ei auta enää, tulee vaan morkkis jopa yhdestäkin tai sitten sortuu lopullisesti.

    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • LauMaLauMa Suomi
    editoi maaliskuu 14
    Kiitti Melisa tsempistä. Sä oot kyllä
    Uskomaton kun jaksat niin aktiivisesti käydä täällä auttamassa muita!
    Ja siis tuo mitä sanoit ”tupakka ei auta enää”...HITTO!!! MITEN LOPULLISEN KUULOINEN TOTEAMUS!! Ja niin totta :'(
    Mikä Helvetti tässä on kun tuntuu että jää jostain paitsi!!! Ja eroaa parhaasta kaveristaan!!
    Aivan siis.,, järjenvastaisia tunteita!!!!! Jumalauta!
    Nyt helvetti painun kartanolle!! Koirien kanssa...minulla on kaksi pappa-koiraa :)
    10 ja 11-vuotiaat terrieri-turrukat :)
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko

    Hyvä ratkaisu LauMa!
    Totta on tunne, että jää jostain paitsi. Mutta mistä sitten jää paitsi? Ja kuinka hyvä kaveri tämä tupakka taas olikaan? Juu, kysymyksiä on hyvä itselleen asettaa ja yrittää vastatakin. Lopettaminen on paitsi fyysistä kieltäytymistä, myöskin psyykkistä jumppaa aivoille itsensä kanssa. Tupakan himo on se, joka pyrkii manipuloimaan meitä. Sanotaanhan, että ihminen on luovimmillaan kun hän keksii selityksiä - tässä tapauksessa itselleen.

    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • oon puulla päähän lyöty.
    ei viekkareita enää lainkaan, jopa sähkörööki on jäänyt kokonaan pois.
    tauotan itteni luonnollisesti jollain muulla kuin ajatuksella parvekkeesta. ei mene enää pasmat sekaisin. tämä on niiiin outoa!
    ainut, mitä huomaan muuttuneen on mun ruokahalu. se on loputon. 10pv ja +4kg :'(

  • Kaksi viikkoa täynnä. En nyt vielä riemusta kilju, päivä kerrallaan. Aamut on pahimpia. Se kahvimuki käteen ja ulos rapulle tupakalle, oioi...... Aamun, kun taistelen, niin päivä ja ilta menee ihan mukavasti. 4 koiraa mulla, joten lenkeillä käydään. Ruokahalu on mullakin tolkuton. Ja, kun makuaisti palailee, niin kaikki maistuu niin erilaiselle, jopa liikaakin. Tsemppiä kaikille!

  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko

    Sullahan pyyhkii loistavasti nalatsu. Toivottavasti tuo tunne pysyy. Harvoin kuulee noin hienosti alkanutta lopetusta. Pidä kuitenkin varasi, jos tuuli kääntyy jossain kohdin.

    Bomille kahden viikon onnittelut. Toivottavasti paino tasaantuu, joskus tuossa on nestettä tai muuta turvotusta.

    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • Heippa! Voisin liittyä tänne mukaan!

    Mun tupakointihistoriaa: alotin yläasteella n. 15v sitten satunnaisella tupakoinnilla. Olin monta vuotta välillä polttamatta yhtäkään, mut n. 8v sitten alotin polttamaan säännöllisesti. Ja nyt viimeiset 4v on mennyt yrittäessä lopettaa. Oon ollut pisimmillään varmaan n. 4kk polttamatta, ja sit vaan hetken mielijohteesta alottanut uudelleen. Lyhimmillään lopettaminen on kestänyt ehkä puol tuntia. Välillä on ollut aikoja, etten ole edes harkinnut lopettamista.

    Tää viimeisin lopetusprosessi on kestänyt monta kuukautta oon lopettanut ja alottanut vähän väliä, lähes päivittäin. Mun suurin ongelma on se, että vaikka oon pitkään halunnut olla polttamatta, en vaan oo kyennyt siihen, kun oon joutunut ihan silmittömän raivon valtaan. Enkä oo kerta kaikkiaan muuta ulospääsyä keksinyt, kun käydä ostaan tupakkaa ja polttaa, kun siinä samalla unohtaa ihan kaikki syyt miks ees yritti lopettaa. Viimesin tämmönen oli viime sunnuntaina. Mut se aski jonka sunnuntaina ostin, loppui nyt maanantaina päivällä neljän aikaan. Mulla on ollu tapana, että "lopetan" aina illalla, että iltaröökin jälkeen oon laittanut loput röökit ja sytkärin roskiin.

    Mut nyt maanantaina mä keksin että oonkin sen loppupäivän polttamatta. Oottelin sitä raivoa, ja vähän pelkäsin et pitääks taas lähtee röökiostoksille. Samalla aattelin että oispa siistii jos kykenisin viimeinki. Ja erona muihin lopettamiskertoihin, rupesin kirjottaan koneella fiiliksiäni ylös.

    Tää on sen mun fiilistiedoston alku, jonka maanantaina kirjotin:
    "Olen lopettanut röökin polton.

    12.3. Poltin vikat 2 n. Klo 16.
    Haluan tietää miten kauan pahimmat viekkarit kestää. Oonkohan nyt pitkään aikaan ollut max. päivän polttamatta. Ilta on pahin. Jos on ollut töitä, niin en ekaa taukoa oo voinut olla ilman. Mikä **ttu se olo on?? Sitä vaan ei kestä.

    Pakko vaan lopettaa. Koska ei oo rahaa. Haluun että mun hajuaisti tulee takaisin. Haluun että mun mahakivut loppuu. Enkä vaan yksinkertasesti haluu polttaa. Enkä haista röökille.

    Eniten mua ärsyttää se ihme ”pakko saada röökiä”-vierotusoire. Eikä yhtään lohduta, että se menis kyllä ohi jos vaan ei polttais. Mun veikkaus on, että 2 ekaa päivää on pahimmat. Varmaan tää iltakin lisäksi. Sit 3. päivä alkaa olla jo ihan ok. Tavallaan on tottunut ajatukseen, että röökiä ei tarvi. Ja viikon päästä miettii, että mikä siinä muka oli niin vaikeeta. Miks en oo lopettanut aiemmin."

    Ainakun oon "unohtanut" miks halusinkaa lopettaa, luen ton tekstin. Vaikkei toi teksti oo ton kummempi, niin oon saanut siitä voimaa. Ja sit oon kirjottanut sen hetkisiä fiiliksiä siihen jatkeeksi.

    Mun yllätyksekseni sitä ihme raivoa ei tullut ollenkaa ton parin ekan päivän aikana, mut tää päivä on ollut pahin. Vaikka onkin jo tavallaan tottunut siihen ettei töissä tauoilla käy röökillä, eikä ylipäänsä kokoajan käy röökillä, niin on jotenkin ihmeellinen olo. Ihankun ei oliskaan tyytyväinen tähän tupakattomuuteen. Mut kuitenkaan ei keksi yhtään syytä miks kävis ostaan röökiä. Eikä tunnu siltä et tarviskaan koko tupakkaa, saati haluais polttaa, enää ikinä!

    Voisko tää päätön olo vaan mennä ohi..

    Sit mä pelkään ihan hirveesti, että mä alan joskus uudelleen polttaa. Vaikka en ymmärrä, miks ihmeessä alkaisin.

  • Sitä piti vielä kysyä, että mitä te teette/ajattelette, jos yhtäkkiä mieleen tulee et haluis tupakan tms?

  • Moi elisenda88!
    Tervetuloa :)
    Kuulostipa tutulta noi sun ajatukset!
    Ite mietin just tänään MONESTI että mitä järkeä on olla polttamatta kun niin v*ttaa???? Ja seuraava kysymys : MITÄ JÄRKEÄ ON POLTTAA? Ja tämä kysymyskehä pyörii ympyrää päässä. Ja sitten rupee jotenkin...tulee vihaiseksi siitä että MINUN TUPAKOINTINI ON VIETY!!! ILONI!! Ja seuraava kysymys: NIIN KUKA PAKOTTI SAVUTTOMUUTEEN??? Öö...minä itse??? Noh...olenko kahleissa?? Enkö muka voi ottaa miehen tupakka-askista tupakkaa ja mennä takapihalle??? VOIN!!!! Mutta kun...en kuitenkaan halua... :s
    Ääääääh!!!! Saatana! Kun tästä ei voi oikein ketään syyttääkään tästä olosta :D :D

    Joop...aivan todella kaunis ja aurinkoinen ilma olu tänään... ja...taisipa aika hyvälle tuoksuakin raikas ilma...höh...lähden käyttämään taas pappa-koiriani!

    Kiitos stumppi! Tämänkin pienen hetken täyttämisestä tupakoimattomuudella...koska...kyllä mä jollain tavalla olen ihan onnellinen tästäkin saavutuksesta...ei vaan oikein tahdo usko riittää että tämä savuttomuus olisi lopullista ...ja toivon...että tämä ”jään jostain paitsi”-olotilakin poistuu joskus...

    Ja vastaus elisenda88:lle...mä usein lähden koirien kanssa ulkoilemaan...se kyllä auttaa kummasti :wink:
  • LauMa, kiva kun vastasit viestiini :)

    Mullakin on ollut juuri noita samoja ajatuksia kun sullakin, että minulta puuttuu jotakin, enkä voi ikinä olla iloinen ilman röökiä. Enkä voi ikinä nautta mistään. Mut tämä lopettaminen on ollut erilainen, oon osannut iloita siitä etten polta. Yritä sinäkin olla iloinen! Ja mieti tuota polttamatta jäänyttä tupakkamäärää laskurissasi: 90kpl! Mieti mikä määrä savua on jäänyt menemättä keuhkoihisi! Ihan huikeeta!

    Mä oon nyt yrittänyt ajatella, että tämä tyhjä ja epämukava olo johtuu vaan puhtaasti siitä, että elimistö joutuu nyt muuttamaan tottumuksiaan kun ei nikotiinia eikä muuta tupakkamyrkkyä enää tule. Ja se menee ohi. Eikä se ole vaarallista. Ja hengittelen vaan rauhassa. Mulla on muutenkin ahdistus parantunut nyt parin päivän aikana huomattavasti, samaten vaikeat ylävatsaongelmat.

  • elisenda88 : kiitti hehkutuksesta :smiley:

    Juup..tunnin päästä vaihtuu vuorokausi...ja...uusi savuton päivä...ehkä ...niin se vaan tämäkin päivä hurahti...ihmeellistä...

    Öitä!
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.