Vieroitusoireitako...

Poltin viimeisen tupakkani 27.8.2018. Tupakkaa meni n. aski päivässä n. 15vuoden ajan.

Olen siis aiemminkin ollut n. 3v polttamatta (vuoden polttamisen jälkeen), kun aloin odottamaan kuopustani. Tuolloin ei ollut mitään ongelmia lopettamisen suhteen.

No nyt 15 jälkeen olotilat ovat olleet mitä kamalimpia, kaikkea en osaa edes selittää. Olen kärsinyt mm. suraavista oireista

  • Huimaus! Tämä alkoi n. kolmantena päivänä ja on jatkunut tähän päivään saakka. Alussa oli todella voimakasta ja nykyjään huomaan huimauksen vain, jos vähänkään ajattelen asiaa. Tuntuu kuin olisin humalassa. Toki tämä oire on niitä yleisimpiä
  • Ahdistava tunne rinnassa (tämä ehkä yksi pelottavimmista)
  • Sydämmen muljahdukset (kävin kolmantena päivänä EKG:ssä ja sillä hetkellä kaikki oli ok)
  • Leposyke laskenut alle 50 ja tämä saa oloni todella uupuneeksi/väsyneeksi/voimattomaksi.
  • Hengitys tuntuu välillä ahdistavalta/"tunkkaiselta"/vaivalloiselta ja tähän ei auta avaava astmalääke.
  • Voimat katoavat käsistä ja välillä myös jaloista (seistessä jalat saattaa täristä). Ja siis tarkennan, oikea fyysinen voima ei kuitenkaan katoa, vaan se voimattomuuden selkeä tuntemus on ärsyttävää/ikävää/rasittavaa
  • Tuntuu kuin aivoni olisivat sumussa, sellainen hieman epätodellinen fiilis päässä.

Muita oireita ei juuri nyt tule mieleen

Tässä siis näitä minun tuntemuksia. Tosin en todellakaan tiedä, että onko kaikki vieroitusoireita, mutta osuvasti ilmaantuivat lopettamisen jälkeen.

Olen varannut työterveyslääkärille ajan (4.10.2018) ja minun on määrä mennä myös suhteellisen kattaviin labroihin, joten jos jostain muusta syystä nuo oireet johtuvat, niin sekin varmaan selviää lääkärissä käynnin jälkeen.

Lähinnä nyt haluaisin ennen lääkärille pääsyä tiedustella, onko kenelläkään ollut vastaavia oireita?

(Aloitin tupakoinnin suhteellisen myöhään 27 vuotiaana ja ikä nyt siis 45v)

Viestejä yhteensä

  • Tuon huimauksen ja sumuisen olon tunnistan hyvin. Se vielä jatkui valittevan pitkään mutta ajan kuluessa tuli päiviä jolloin sitä ei ollut. Se auttoi kummasti jaksamaan kun tuli niitä parempia päiviä.

    Samoin tuo voimattomuuden tunne vaikka tosiasiassa salilla käydessä huomasi että ei ne voimat kadonneet ollut.

    Ja aika moni muukin on täällä samoista oireista puhunut.
  • Samankaltaisia oireita täällä.Olen ollut 2 pv polttamatta ja ennenkin yli viikon ja huimaus voimattomuuden tunne, mieli aivan sumussa.Yritän huomenna uudestaan,etten retkahda yhteen tupakkaan.Ei tee mieli tupakkaa, mutta fyysiset oireet niin vahvoja.
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    Oletko ajatellut apukeinoja? Joskus nikotiinikorvaustuotteet auttavat alkuvaiheessa. Ei auta kaikkeen, mutta jonkun verran kuitenkin.
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • Ootko miettinyt että sulla voisi olla sydämen hidaslyöntisyys? Itselläni on leposyke tosi matala, joskus kun oli n. 47 niin sain noita sydämen muljahteluja.Tupakointi on ehkä sen verran voinut nostaa sitä sydämen sykettä ettei oo ollut oireita. Siihenhän kuuluu huimaus, väsymys yms. Mulla ei oo ollut kuin noita muljahteluja, nyt on ollut vähän korkeampi syke niin ei enää ole muljahdellut.
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko

    Joo näin voi olla, kuten Jenra kirjoittaa. Voi olla myös verenpaineen lasku. Silloin kun ei ollut korvaustuotteita, menin töissä pitkin käytävän seiniä. Luulivat varmaan, että humalassa olin. Heitti aivan hirveästi kun verenpaine laski. Sit kun nautin noita niksakorvikkeita, ei tätä oiretta ollut. Mutta muutenkin voi tuntua sumuiselta olo. On se kropalle taas uusi ulottuvuus tuo savuttomuus.

    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • Miulla on myös tosi matala leposyke, 38-40... . sisätauti-lääkäri vitsailee että olenko ollut huippu-urheilija... en ainakaan tässä elämässä.., tutkittu tätä on juuri huimauksen ja ylilyöntien takia mutta vikaa ei ole. Vain laiskasti lyövä sydän ja jos käyn pyörtyilemään niin pitää aloittaa lääkitys. Tupakanpoltto ei juurikaan vaikuttanut miulla sykkeeseen. Ehkä se oli vähän korkeampi silloin kun poltin. Myös verenpaine on matala ja normi lämpö on miulla 35,5C. Eli melko hitaalla käypi koko emäntä! Tosin miulla on diagnosoitu aivolisäkkeen vajaatoiminta. Se voi aiheuttaa näitä.
    Tupakanpoltto vähenti miulla huimausta ja huteraa oloa mutta sitten toi taas päänsärkyä, käsien tärinää ym...
    parempi olla polttamatta vaikka välillä heittää päässä enemmän...
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    Onhan varmaan tuohon vaivaan lääkekin, jos todella huonoksi olo menee. Ainahan on terveempää olla savuton, vaikka tupakka vähän potkua kroppaan antaiskin.
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • On miulla lääkitys mutta ne ei nosta sykettä...
    se on totta että elämä savuttomana on parempaa vaikka aivot välillä väittää muuta :D
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.