6 vuoden jälkeen repsahtanut, josko täältä taas noustaan...

Oon 35-vee nainen ja tupakkaa oon polttanut 13-weestä, hyvin vahva nikotiini koukku, edes raskausaikoja en selvinnyt ihan nollalinjalla. Aamulla ekana ja illalla vikana piti saada savut. Kuusi vuotta sitten miehen kaveri lahjoitti mulle sähkötupakan ja mun tupakointi loppui siihen. Monta vuotta vetelin nikotiinit sen kautta kunnes annokset oli niin pienet että jätin senkin vähän pois. Sähkötupakka kulki kuitenkin mukana myös nikotiinittomana, ja sitä tuli vedeltyä kun muut poltti tai kun tuli tylsä hetki. Lopuksi sekin alkoi unohtumaan milloin mihinkin.

Viime kesänä yksillä festareilla sitten polttelin juovuksissa kaverilta pari tupakkaa. Siihen se jäi sitten eikä muistunut mieleen. No, pari kertaa siinä tuli viihteellä käytyä ja tupakkaa poltettua ja aina se oli ihan helppo jättää siihen yhteen iltaan. Joululomalla sattui sitten kunnon repsahdus ja vetelin posket lommolla pari päivää. Viikko väliä ja sitten oltiinkin jo lähtöpisteessä, eli hyvin iloisesti palaa taas. Voitte uskoa miten oon itteäni suominut, itkenyt ja kironnut, elämä oli jo niin savuton ja mahtava ja sitten tyhmyyksissäni lähdin leikkimään tulella! Varsinkin kun kuuden vuoden jälkeen se tupakka maistuikin niin pahalta että siihen piti oikein taas opetella!

Nyt tästä pitäisi taas nousta ja tehdä asialle jotain. En todellakaan halua enää haista niinkuin rankkitynnyri, huohottaa kuin höyryveturi ja joka käänteessä miettiä miten päästä tupakalle.

Aamulla vedin neljä tupakkaa ennen töihin lähtöä, teen lyhyttä työpäivää jonka aikana en polta. Klo 7.00 oon nyt polttanut viimeksi ja nyt klo 15.10 ja suusumutteella yrittänyt tässä edes lykätä sitä seuraavaa tupakkaa mahdollisimman pitkälle, sähkötupakan etsinyt varastoista ja acetiumia imeskellyt pari päivää polttelun yhteydessä. Kaikki keinot siis otettu käyttöön. Ehkä pitäis vaan heittää sätkävehkeet hellan pesään, mutta kun! En vaan saa sitä viimeistä päätöstä tehtyä että NYT se on loppu. Tästähän se olis nyt hyvä aloittaa mutta hemmetti kun tekee mieli polttaa se yksi vaikka tajuan etten saa siitä yhtään mitään! Ja lopulta mitä sekään haittaa jos tupakka pyörii mielessä ja olo on ontto? Mutta kun! No, katsotaan missä vaiheessa sanat muuttuu teoiksi!

Kiitos kun sain vuodattaa ajatukset ilmoille, toivottavasti lopullinen niitti on jo tulossa!

Viestejä yhteensä

  • Polttelu jatkuu... Mutta päätös alkaa pikkuhiljaa kirkastumaan. Olen varma että pian löytyy se viimeinen niitti joka naulaa tupakka-askin kiinni viimeisen kerran. Paljon täytyy näköjään ensin pyöritellä omia ajatusmallejaan uusiksi.

    Josko jo huomenna alkaisi savuton ja ihana uusi elämä? Hain tänään niksapastilleja muutamaakin eri merkkiä niin saapi sitten testailla hyvin mielin kun päätös on paketissa. Selväähän tällä hetkellä on ainakin se, etten todellakaan aio poltella loppuelämääni. Olen luonut mielikuvan itsestäni tupakoimattomana ja se oikeastaan on hyvin motivoivaa. Tupakanhajuiset vaatteet ällöttää, ja se on toinen iso motivaattori, haluan tuoksua hyvältä!

    No, jäämme odottelemaan....

  • Eilen illalla vein tupakat miehelle talliin ja sanoin että piilottaa ne tai polttaa pois, mitä tahansa etten löydä niitä aamulla. Poltin viimeisen tupakan ja päätin että se oli siinä, huomenna alkaa savuton elämäni. Aamu!la ekana pilleri suuhun, ja vähän sähkötupakan höyryttelemistä kun käytin äsken koirat ulkona. Tupakkaa tekee jonkun verran mieli, mutta vielä ei mitään ylitsepääsemätöntä. Tänään on tytön synttärit juhlat joten touhua on päivälle luvassa, ehkä se vähän auttaa. Jäämme odottelemaan.

  • Tähän asti on sujunut yllättävän kivuttomasti. Tupakka käy mielessä säännöllisesti ja aina kun se tulee mieleen yritän miettiä miten ihanaa on olla taas savuton <3 Ei tarvi käydä tupakalla, ei tarvi haista tumppikipolle eikä olla enää minkään orja!

  • Toinen päivä savuttomana. Ei mitään hirveitä mielitekoja, aamusta kun selvisi niin päivä on sen jälkeen sujunut ihan leppoisasti. Imeskelen noita zonnicin 2mg tabuja ja ne näyttävät pitävän tupakanhimon melko hyvin kuosissa. Suusumutetta käytin aamulla akuuttiin hätään. Tupakkaa ei tee juurikaan mieli mutta välillä mieli tekee POLTTAA. Aika outoa, tämän varmaan tajuaa muut lopettajat. Polttaminen on mulle aina ollut se hetki kun ns pakenen kakaroiden ja ukkelin vaatimuksia omaan rauhaan. Tuntuu että ne rauhalliset ja hiljaiset hetket on niitä joita kaipaa siis. Täytynee siis kiinnittää huomio siihen että antaa itselleen hiljaisia hetkiä. Olen innostunut tässä joutessani tutkimaan isän puoleista sukua ja siinä onkin aika mennyt joutuisasti. Pelko lopettamisen hankaluudesta näytti olevan vain päänsisäinen. Kun asian on itselleen työstänyt ja savuttomuuteen on sitoutunut ei olokaan ole mitenkään ärtyisä. Ja kun ajatus on se, että on IHANAA kun ei tarvi polttaa ❤️
  • Heh. Niinkuin johonkin jo kirjoitin, mä meen ulos vaan hengailee hetkeks niksapurkan kanssa. Saan sen pienen latautumishetken itselleni - ilman röökiä.
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko

    Hiljaisen hetken hakeminen voi olla noinkin yksinkertaista kuin Proboxilla. Tai voit tulla hetkeksi Stumppiin, tai jotain muuta, jonka voi toteuttaa nopeasti.

    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • On totta että pitää keksiä joku vaihtoehto hiljaiselle hetkelle nyt kun sitä ei voi enää tupakalle karkaamalla saavuttaa...

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.