Tammikuussa 2020 lopettaneet

Hei kaikki uudet nyt tammikuussa 2020 lopettaneet! Tulkaa peremmälle! Tsemppiä lopetukseen <3

«13456726

Viestejä yhteensä

  • Ilmoittaudun mukaan tänne. Tupakoinut olen 19 vuotta, 20 savuketta päivässä. Lopetus yrityksiä on takana useampia mutta kaikki on kaatunut erinäisistä syistä. Tällä kertaa aion onnistua ja olla tulevaisuudessa täysin savuton.
  • Minulla muuten sama tausta, paitsi että olen polttanut 35 vuotta. Nyt olen päättänyt onnistua.
  • Hei Jani84, miten päivä on sujunut :) ? Minä kävin vähän aikaa ulkona haukkaamassa raitista ilmaa, 45 minuutin hitaasti kävellen lenkin ja sen jälkeen torkkunut ja lukenut stumpista kaiken näköisiä juttuja
  • editoi tammikuu 1

    Ja minä 45 vuotta polttanut, tätä en halua enää koskaan mainita. Nyt eteenpäin savuttomana vaikka kuin mummo lumessa ja varottava heikkoja jäitä. Itselläni ehkä vähän helpottaa lopettamista kun marraskuussa vähensin reilusti yli 20 röökiä ja poltin pari kuukautta vain satunnaisesti korkeintaan 3 tupakkaa päivässä. Pahimmat viekkarit jo kärsitty, mutta ei voi tuudittautua ajatukseen että tämä tulee olemaan helppoa, koska se ei varmasti tule olemaan. Tsemppiä kaikille, nujerretaan yhdessä nikotiinipiru.

  • Hei. Piili. Päivä on mennyt aika lailla ulkoillessa, olimme perheen kanssa viettämässä vuodenvaihdetta mökillä josta kotiuduimme vasta.
  • Kuulostaa hyvältä Jani84. Oletko Saraya selvinnyt tästä päivästä helposti? Joo,en minäkään halua sanoa että poltan vaan joskus aikoinaan poltin 35 vuotta. Kuulostaa paljon mukavammalta :) . Jäin ihan koukkuun näitten ihmisten kirjoituksiin etten ehtinyt lukea kirjaa "stumppaa tähän", olen kyllä lukenut sen joskus ja tänään luin aamulla näitä juttuja, että unohdin laittaa nikotiini laastarin aamulla.
  • Minä ehdin tupakoida reilut 26 vuotta ennen lopetusta.

    Onnittelut kaikille ensimmäisestä savuttomasta päivästä ja ylipäätään lopetuspäätöksestä! <3

  • Savutta on menty eilisaamusta lähtien, korvikkeita kuluu melko paljon.

  • Moi,
    Eikun vaan bannerit liehumaan! Melkein tuo lopettamisen jännitys on pahempi kuin lopettaminen sitten itsessään :)
    Ps. on tainnut iskeä joku stumppi-addikti, mutta parempi se, kuin savuttaminen ;)

  • Moi Piili. Yllättävän helppoa ollut, porkkanaa popsiessa, se tullut jo tavaksi tupakanhimon iskiessä. Yhden 2mg nicorette imeskelytabletin otin äsken, voin jo melkein sanoa että yksi päivä selätetty

  • Mä tapan täällä tupakanhimoani. :D Ja omalla hurjalla melkein kahden kuukauden kokemuksellani haluan tsempata aloittaneita, koska olen itsekin saanut täältä voimaa. <3

  • editoi tammikuu 1

    Ihan oikea asenne irqqu - tässähän ois kaikki ratkenneet, jos ei oltais näin päteviä toistemme kannustajia :D Ja peukut 2020! :)
    EDIT: Tosiaan, alkaa olla tämä päivä taputeltu, onnittelut siitä Piili, jani84, Saraya ja Bronco.

  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    Hienoa, että on paljon näin vuoden alusta lopettaneita.
    Kyllä te selviätte oman motivaation, ehkä oman apukeinovalikoiman (purkka, pastilli, suihke, laastari, champix taikka ihan ilman mitään ) ja Stumpin avulla. Stumppi-addikti kannattaa olla. Lukeminen, kirjoittaminen ja toisten kannustaminen tehoaa ihmeen hyvin ihmismieleen, toteaa nimimerkki Kokemusta on :*
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • Hei kaikki tammikuun lopettajat! Minä otin varaslähdön ja stumppasin jo viime perjantaina. Alunperin piti lopetuspäivä olla tänään, mutta loppui tupakat sopivasti perjantai-iltana. Nyt viides päivä savuttomana ja välillä on kyllä tehnyt tiukkaa >:) Eilinen ilta oli ehkä pahin, kun join pari lasillista kuoharia uuden vuoden kunniaksi. Seurassa ei ollut sauhuttelujoita ja se auttoi varmasti pysymään ruodussa.

    Päätä on särkenyt lähes joka päivä, kuuluu vissiin vieroitusoireisiin..? Nikotiinipurkkaan en ole kajonnut, hankin sitä pahan päivän varalle. Sähkötupakasta olen ottanut parit henkoset, siinä on vain makunestettä ilman nikotiinia.

    Mulla on useampi lopetusyritys takana, nyt olisi tavoitteena onnistua. Onneksi löytyi tämä Stumppi ja kohtalotoverit. Pysytään lujana :)
  • Hienoa Unelma, perässä tullaan :) .
  • Tervehdys kaikille vasta alkutaipaleella oleville. Tsemppiä täältäkin päin. Olkaa ylpeitä itsestänne. Pelkkä päätös lopettaa sauhuttelu on jo hatun noston paikka. Pienenä varoituksena, että se piru olallanne vielä pitkään, joten olkaa varuillanne ja kärsivällisiä. Kuten sanontaan kuuluu, lopussa se kiitos seisoo, ehdottamasti. Hyvää uutta vuotta kaikille ja onnea matkaan!
  • editoi tammikuu 2
    Kiitos Peegu, tuo on NIIN totta, toivottavasti käyt aina välillä muistuttamassa meitä uusia. Minulla yö meni hyvin, vain kerran jouduin juomaan vettä kun yskitti, niin että tuntui keuhkot lähtevän.
  • Kiitos PeeGu :) Hyvää savutonta päivää ja kärsivällisyyttä kaikille!

    Aamulla töihin lähtiessä vaihdoin laukkua ja toisen laukun taskusta löytyi sytkäri. Onneksi se ei aiheuttanut suurempia tunnetiloja, heivasin sen keittiön kaappiin. Olisikohan pitänyt heittää roskiin saakka...?
    Töissä on onneksi helpompaa, kun en ole kovin paljoa töissä poltellut. Aina on töissä hävettänyt röökin jälkeen haju, kova käsien pesu ja pastillia suuhun :D Luin eilen jostakin, että nuorten mielestä tupakoivat ihmiset ovat luusereita. Vain harva nuori taitaa aloittaa nykypäivänä tupakoinnin ja hyvä niin. Itse aloitin jo 15-vuotiaana, mutta välissä on ollut lasten hankkimisen takia onneksi monia savuttomia vuosia.

    Tsempataan nyt täällä toisiamme, jotta onnistumme selättämään himot ja nitistämään nikkispirun >:)

  • Ei kannata heittää sytkäriä pois...jouluaattona menimme sillan kanssa hautausmaalle..yllätys kummallakaan tulentekovälinettä...
  • Se nikotiinipiru koettelee heti aamusta, :D , puoliso tuossa sytytti kolmannen sikarinsa tänä aamuna ja on näköjään eilen aloittanut uuden tavan. SYTYTTÄÄ sikarinsa sisällä ennenkuin lähtee ulos polttamaan >:) . Eli kiitos teille kaikille että olette olemassa täällä, tulen tarvitsemaan teitä kaikkia tällä matkalla.
  • Hei! Siirryn minäkin jo rohkeasti tuolta päätöksen tehneistä tänne lopettajiin.
    Kirpaisi aamuinen työmatka, se kun kestää ja on tottunut savuihin tai kaksiin ennen toimistoon astumista.. Onnistuja-fiilis kuitenkin jo eilisen vuoksi, ja jotenkin on nyt hyväksyttävä, että kärsimystä ja piinaa tulee elämä osittain olemaan... ja sitähän se oli röökinkin kanssa! Eri syystä vain. Miltä tuntuikaan yöllä miettiä keuhkojaan, pelätä sairauksia ja lasten puoliorvoksi jäämistä, kun itse tekee mitä tekee.. nyt jos pääsee vihdoin irti, on ainakin tehnyt jotakin säilyttääkseen terveytensä ja työkykynsä.

    Yritän miettiä, miten itsensä palkitsisi jossakin vaiheessa. Nyt olo on jotenkin katkera, kuin tikkarin olisin lapselta vienyt (itseltäni). Mietin, miksi hetket ovat vaikeita, kun miettii, että "ei saa" polttaa. Olihan poltellessakin se "nautinto" vain 5 min, sitten taas "ilman", eikä jälkiolo tupakan jälkeen mikään taivainen ollut.

    Löysin kans sytkärin takin taskusta töihin lähtiessä, nakkasin eteisen hyllyyn..

    Paljon tsemppejä kaikille! Erityisesti Piilille, puolisosi ei nyt oikein helpota sinun pyristelyäsi!
    Itseä helpottaa kun on muitakin kärvistelijöitä, vielä me helpompia päiviä saadaan!

  • Hyvää savutonta toista päivää kohtalon kaverit. Tiedän, että vaikea on, varsinkin kun toinen ei juuri auttaa ( Piilin tapauksessa). Toisaalta, se vahvistaa, pysyy vaan Piili lujana. Koin tässä nyt eilen, että alunperin olen Syyskuu 2019 lopettajissa ja pienen avautumiseni/tarinani voi käydä lukasemassa sieltä, mutta tuntuu siltä, että te kaipaatte enemmän tukea kuin me. Omalta osaltani tulen kannustamaan teitä tässä matkan varrelta. Muistakaa, että ei se ole nikotiinitarve, vaan se tapa on mielessänne. jos pienikin ajatus tupakasta tulee, koitakaa saada heti ajatukset muualle. Se menee hetken päästä ohi. Pienenä varoituksena vielä, älkää missä nimessä tehkö sitä virhettä ” ehkä nyt voisin vetää sen yhden, kun on ollut jo pari- kolme päivää polttamatta” EI! Ei tuu mitään yhtä, se kun vie mennessään. Kohta helpottaa huomattavasti, uskokaa. Kaikille työniloa ja iloisia savuttomia päiviä.
  • Kiitos, lähden vähäksi aikaa ulos kävelemään ja haukkaamaan RAITISTA ILMAA, minä onnellinen menen vasta tiistaina töihin, osui siinä mielessä tämä pitkä vapaa hyvin tähän ihanan, uuden ja savuttoman elämän alkuun( huom, tämä suunnaton itsevarmuus o:) )
  • Hei. Tämä aamu mennyt yllättävän helposti. Aamukahvien jälkeen kävin tunnin kävely lenkillä. Korvaaviakaan en ole vielä tarvinnut kuin kerran tälle aamulle.
  • Tsemppiä alottaneille! Päivä kerrallaan ja muistakaa, että teette tätä itsellenne, ette kenellekään muulle. Pian alkaa huomaamaan positiivisia asioita. Päätä ei enää särje, iho on parempi, ei enää hikoiluta. Niistä pienistä asioista kannattaa nauttia. Muistakaa myös palkita itsenne. Kaikki rahat, jotka tupakanpoltosta säästyy, saa ainakin ensimmäisen vuoden laittaa surutta omaan hyvänoloon. Käykää kampaajalla, kasvohoidossa, ostakaa itsellenne uusi soitin tai mitä vaan haluattekaan.

  • Onneksi olkoon Unelma ja tsemppiä! :)

    Piili, täällä ollaan sun tukena! <3

    Alku savuttomuudessa oli sinänsä ihanaa, kun tosiaan alkoi nähdä erilaisia muutoksia. Olin ihan äimänä, kun ihan parin päivän jälkeen huomasin, että mun kielihän on punainen. Ei harmahtavan ällöttävä niin kuin aiemmin. Sitten tietysti hampaat alkoivat hyvin nopeasti vaalenemaan, apuna toki myös valkaiseva hammastahna. Edelleen irvistelen itselleni onnellisena hampaidenpesun jälkeen ja ihastelen vaalenneita hampaitani. <3 Sitten tietysti tupakkayskä, se loppui kuin seinään heti savuttomuuden alkaessa. Ihanaa, kun ei tarvitse enää köhiä. Että keskittykään positiivisiin muutoksiin, ne auttaa paljon tässä alkutaipaleella. :)

  • Tunnin hitaasti kävelylenkki takana, jotenkin tuntuu että on helpompi hengittää kun käy vähän aikaa ulkona.
  • En tiiä johtuuko tupakoimattomuudesta vai mistä. Koko päivän ollu järkyttävä napostelun tarve, toivottavasti menis pian ohi tämä olo.
  • Ihanaa, että täällä on muitakin samassa jamassa ja minua ainakin auttaa, kun käyn lukemassa teidän tarinoita.

    Irqqu on muistuttanut meitä tärkeästä asiasta eli pitäisi keskittyä positiivisiin muutoksiin. Minulla on välillä sellainen olo, että en "saa polttaa" ja siitä ajatuksesta pitää päästä pois. Minun ei tarvitse polttaa kuulostaa paljon paremmalta :) Minäkin ostin valkaisevaa hammastahnaa ja yritän huomata hampaiden vaalentumista. Ei ihan vielä pysty sanomaan onko edistystä tapahtunut :#

    Kävin ruokiksella pienellä kävelyllä, kun alkoi ruoan jälkeen tulla tupakka mieleen. Pieni kävely auttoi, sain samalla auringon valoa ja raitista ilmaa. Limaa irtoaa ja koko ajan tuntuu kurkussa pyörivän joku klimppi. Toivottavasti helpottaa pian ja happi kulkee paremmin.

  • Minä napostelin eilen koko päivän ja olen varma että itselläni johtuu täysin siitä että olen vähän rauhaton ja puuttuu tunnin välein pikku tauko...
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.