Oletteko kertoneet lopettamisestanne vai pitäneet salassa?

Mietin, että onkohan mulla epäonnistumisen pelko, koska en ole kovinkaan monelle kertonut, etten polta. Yleensä olen liiankin avoin.

Asiasta tietää mun mies, luonnollisesti. Ystävä jonka nään harrastuksen merkeissä pari kertaa viikossa. Olisi tajunnut aika nopeesti etten polta. Toinen ystävä, joka on itse ollut jo kauan polttamatta. Hänelle halusin kertoa, koska tiesin että saan kannustusta. Ja töissä yksi ihminen, joka ei edes työskentele mun kanssa samassa firmassa, eikä ole mitenkään läheinen mulle, mutta oli sopivassa hetkessä oikeassa paikassa. Tai siis juteltiin kahvihuonessa.

Muille en ole kertonut. Jotenkin tää on asia joka ei oo sellainen, että soitetaan kaverilista läpi ja ilmoitetaan asia kuin lapsen syntymä. Kai mä häpeen mun tupakointia sen verran, että ilmoitus lopettamisesta alleviivaa sen, että oon joskus polttanut.

Mites te muut ootte toimineet?

Viestejä yhteensä

  • Tästä kaksi koulukuntaa, joten tämä on vain oma mielipiteeni, eli itse kerroin jossain parin viikon jälkeen ystäville, tutuille ja perheelle ihan sillä motivaattorilla, että se petettyjen ihmisten määrä ja siitä johtuva morkkis auttaa myös pitämään ns. kaidalla tiellä. Työkavereille en kertonut, mutta ei johtunut salailusta, halusin odottaa, että ne tajuaa itse - eivät tajunneet :/
    Heille ladoin sitten faktat tiskiin, kun joku oli sitä mieltä, että ravaan tupakalla puolen tunnin välein :D

  • Lopetin Smooff menetelmällä ja se onnistuu vain jos noudattaa ohjeita pilkulleen ja ohjeen mukaisesti pidin salassa. Tänne ilmoittauduin kun olin ollut kuusi viikkoa polttamatta, veljeni tiesi heti kun olin lopettanut. Muille en kertonut kuukausiin eivätkä kaikki tiedä vieläkään.
    Syynä ehkä sekin että en oikeastaan ole kiinnittänyt huomiota muiden polttamisiin tai polttamatta olemisiin enkä ajatellut kummastakaan mitään enkä hävennyt omaa polttamistani eikä kukaan sitä edes vaatinut. Ne henkilöt joilla täysi - ikäistyttyäni oli siihen nanomillin kokoinen oikeus ovat jo poissa tästä maailmasta ja muiden puuttumisesta asiaan olisi seurannut myrkyllinen hyökkäys.
    Menettele itse sinulle sopivimmalla tavalla, minä tykkään puurtaa yksin ja salailla asioita osittain työperäisen vaitiolovelvoitteenkin vuoksi mutta toisille on tärkeää jakaa kokemuksensa ja ajatuksensa.
    Lopettaminen opettaa sinulle paljon myös itsestäsi, juuri nämä asiat ovat niitä matkoja itseensä.
  • Mä kerroin heti kaikille työkavereille kun aloitin Champixin, meillä on monta juuri Champixilla lopettanutta ja he ja muutkin kannustavat kovasti ja kertovat omia kokemuksiaan. Kolme Champix lopettajaa olleet polttamatta 5-8 vuotta! Työpaikalla on enää vain pari jotka polttavat, mutta MEITÄ lopettaneita on paljon. Meillä oli tupakkahuoneetkin vielä neljä vuotta sitten, joten tupakointi oli helppoa ja sinne vaan kaffekupin kanssa istumaan hauskassa porukassa. Joskus poltettiin parikin kun oli niin hauskat jutut. Sittemmin on pitänyt lähteä ulos ja moni lopetti silloin, Illanvietoissa yllättäen tupakkapaikalle on aina ilmestynyt tyyppejä röökiä pummaamaan jotka eivät normaalisti polta.
    Mulla siis helppo kertoa töissä, koska niin moni on lopettanut ja tietävät mitä käyn läpi. Lähin duunikaveri joka ei ole koskaan polttanut halaa muo joka aamu onnitteluksi, taas yhdestä savuttomasta päivästä ja sanoo olevansa ylpeä minusta. -ja niinhän mä olen itsekin!
    Nyt jo yli 100 polttamatonta röökiä :D

    Mun ei ole pakko polttaa!

  • Olipa hyvä kommentti KessutPois nimimerkillä:"Lopettaminen opettaa sinulle paljon myös itsestäsi, juuri nämä asiat ovat niitä matkoja itseensä." Jäin oikein makustelemaan asiaa.
    Lopettamisen kertomisessa olen sillä linjalla jotta jokainen tyylillään.

  • Kiitos, paistaa se aurinko joskus risukasaankin :D . Tuli vain pieni kirjoitusvirhe, nämäKIN asiat ovat matkoja itseesi olisi ollut parempi sanamuoto jos oikein tikulla kaivetaan.
    Tosiaan kukin tavallaan.

  • Kyllä siinä se KIN lukee rivien välissä.

  • Oma kokemus oli se ettei ketään oikein kiinnostanut tai vaihtoehtoisesti ei vain yksinkertaisesti osattu ottaa asiaan kantaa sen suuremmin, lukuun ottamatta ihan paria tahoa. Siispä neuvon olemaan kantamatta mitään lastia selässään tai välittämään liikaa asiasta, koska silloin pääsee helpommalla.

  • Niin en asiaa mainostanut laisinkaan että olen lopettanut. Sitten kun joku asiasta kysyi niin silloin sanoin että joo.
    En tehnyt asiasta "numeroa" eikä siitä sen enempää keskustelua syntynyt.
  • Mä kerroin heti kaikille esim. Facebookissa ja tietysti läheisillenikin. Läheisille kerroin itse asiassa jo yli puoli vuotta aiemmin, kun tein päätöksen. Siellä Facebookissa sitten ekana savuttomana päivänä. Tai no, mainitsin mä Champixistakin. Jotenkin mulle parempi, että on sitten tsiljoona tyyppiä, joille tarttis myöntää, jos repsahtaa tupakoimaan. Nostaa kyllä reippaasti sitä sortumiskynnystä, kun ajatuskin saa jo häpeemään. :D

  • Minä en uskaltanut aluksi kertoa kellekään paitsi puolisolle, kun ajattelin miten noloa on, jos ei onnistukaan. No, puolison reaktio oli kokemisen arvoinen, ei ollut uskonut, että ikimaailmassa pystyisin lopettamaan. Töissä piti aluksi salaa sumutella nikotiinisuihketta, mutta sitten kerroin huonekaverille. Hänpä kertoi aina haistaneensa kun olin käynyt tupakalla, ei ollut vain tajunnut sen loppuneen. Pomolle en aio selitellä, vaikka on kyllä nähnyt työkunnon romahtaneen eikä tykkää siitä. Olisi liian noloa kertoa, että tein töitä vain tupakan voimalla.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.