Kuinka pitkään tupakointi pyöri mielessä?

Kyselisin lopettaneilta milloin teillä tuli tunne, että enää ei esim. alkoholin kanssakaan tupakka pyöri mielessä? Itsellä alkaa jo helpottamaan todella paljon, mutta joka päivä edelleen muistan, että käyn taistelua tupakoinnin himoja vastaan. Raskasta. Onko se jotenkin ehkä pahempi, kun on jo murrosiässä opetellut polttamaan. Aikana kun keho vielä kasvaa ja kehittyy.

Viestejä yhteensä

  • Olin aluksi aktiivinen täällä Stumpissa, joten tupakoinnin lopettamiseen liittyvät asiat pyörivät eniten mielessä.

    Jos ajatellaan sellaista relapsiajattelua eli liukumista kohti savuketta, siitä oli vahvoja merkkejä 2-4 kuukauden kohdilla parin tunnin sykleissä. Silloin mieli selvästi haki psyykkistä syytä kokeiluun, jonka lopputuloksen tietää etukäteen. Puolen vuoden paikkeilla ajattelin, että vuoden tämä kestää, vähintään, ennen kuin olen kuivalla maalla.

    Mitähän tässä nyt sanoisi? Meidän täytyy muistaa, mitä se on, kun niko-Timo tai niko-Tiina unohtaa, mitä oikein onkaan. Kyllä addiktin reseptorit äkkiä aktivoituvat, vaikka olisi kulunut miten aikaa...

    Käsittääkseni kymmenen vuoden jälkeenkin voi tulla se ajatus, mutta siihen varmaan auttaa, kun tietää, mihin se vie ja miten vaikeaa on saada lopetus uuteen alkuun, kun pettymys vie energiaa ja neurologia taas kerran on muuttunut vähän.

    Yleensä noissa tilanteissa hengitän sisään, rentoutan mieleni, nauran itselleni.

  • Kiitos kattavasta vastauksesta Ancient.. Sanonta tupakkamies on aina tupakkamies pitänee paikkansa. Toisaalta ajattelin, että onhan mun kysymyskin vähän huono, koska tää lopetus taitaa olla kaikilla kuitenkin ihan omanlainen prosessi eikä voi tehdä mitään analyysiä sen vuoksi.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.