Oletteko kertoneet lopettamisestanne vai pitäneet salassa?

Mietin, että onkohan mulla epäonnistumisen pelko, koska en ole kovinkaan monelle kertonut, etten polta. Yleensä olen liiankin avoin.

Asiasta tietää mun mies, luonnollisesti. Ystävä jonka nään harrastuksen merkeissä pari kertaa viikossa. Olisi tajunnut aika nopeesti etten polta. Toinen ystävä, joka on itse ollut jo kauan polttamatta. Hänelle halusin kertoa, koska tiesin että saan kannustusta. Ja töissä yksi ihminen, joka ei edes työskentele mun kanssa samassa firmassa, eikä ole mitenkään läheinen mulle, mutta oli sopivassa hetkessä oikeassa paikassa. Tai siis juteltiin kahvihuonessa.

Muille en ole kertonut. Jotenkin tää on asia joka ei oo sellainen, että soitetaan kaverilista läpi ja ilmoitetaan asia kuin lapsen syntymä. Kai mä häpeen mun tupakointia sen verran, että ilmoitus lopettamisesta alleviivaa sen, että oon joskus polttanut.

Mites te muut ootte toimineet?

Viestejä yhteensä

  • Tästä kaksi koulukuntaa, joten tämä on vain oma mielipiteeni, eli itse kerroin jossain parin viikon jälkeen ystäville, tutuille ja perheelle ihan sillä motivaattorilla, että se petettyjen ihmisten määrä ja siitä johtuva morkkis auttaa myös pitämään ns. kaidalla tiellä. Työkavereille en kertonut, mutta ei johtunut salailusta, halusin odottaa, että ne tajuaa itse - eivät tajunneet :/
    Heille ladoin sitten faktat tiskiin, kun joku oli sitä mieltä, että ravaan tupakalla puolen tunnin välein :D

  • Lopetin Smooff menetelmällä ja se onnistuu vain jos noudattaa ohjeita pilkulleen ja ohjeen mukaisesti pidin salassa. Tänne ilmoittauduin kun olin ollut kuusi viikkoa polttamatta, veljeni tiesi heti kun olin lopettanut. Muille en kertonut kuukausiin eivätkä kaikki tiedä vieläkään.
    Syynä ehkä sekin että en oikeastaan ole kiinnittänyt huomiota muiden polttamisiin tai polttamatta olemisiin enkä ajatellut kummastakaan mitään enkä hävennyt omaa polttamistani eikä kukaan sitä edes vaatinut. Ne henkilöt joilla täysi - ikäistyttyäni oli siihen nanomillin kokoinen oikeus ovat jo poissa tästä maailmasta ja muiden puuttumisesta asiaan olisi seurannut myrkyllinen hyökkäys.
    Menettele itse sinulle sopivimmalla tavalla, minä tykkään puurtaa yksin ja salailla asioita osittain työperäisen vaitiolovelvoitteenkin vuoksi mutta toisille on tärkeää jakaa kokemuksensa ja ajatuksensa.
    Lopettaminen opettaa sinulle paljon myös itsestäsi, juuri nämä asiat ovat niitä matkoja itseensä.
  • Mä kerroin heti kaikille työkavereille kun aloitin Champixin, meillä on monta juuri Champixilla lopettanutta ja he ja muutkin kannustavat kovasti ja kertovat omia kokemuksiaan. Kolme Champix lopettajaa olleet polttamatta 5-8 vuotta! Työpaikalla on enää vain pari jotka polttavat, mutta MEITÄ lopettaneita on paljon. Meillä oli tupakkahuoneetkin vielä neljä vuotta sitten, joten tupakointi oli helppoa ja sinne vaan kaffekupin kanssa istumaan hauskassa porukassa. Joskus poltettiin parikin kun oli niin hauskat jutut. Sittemmin on pitänyt lähteä ulos ja moni lopetti silloin, Illanvietoissa yllättäen tupakkapaikalle on aina ilmestynyt tyyppejä röökiä pummaamaan jotka eivät normaalisti polta.
    Mulla siis helppo kertoa töissä, koska niin moni on lopettanut ja tietävät mitä käyn läpi. Lähin duunikaveri joka ei ole koskaan polttanut halaa muo joka aamu onnitteluksi, taas yhdestä savuttomasta päivästä ja sanoo olevansa ylpeä minusta. -ja niinhän mä olen itsekin!
    Nyt jo yli 100 polttamatonta röökiä :D

    Mun ei ole pakko polttaa!

  • Olipa hyvä kommentti KessutPois nimimerkillä:"Lopettaminen opettaa sinulle paljon myös itsestäsi, juuri nämä asiat ovat niitä matkoja itseensä." Jäin oikein makustelemaan asiaa.
    Lopettamisen kertomisessa olen sillä linjalla jotta jokainen tyylillään.

  • Kiitos, paistaa se aurinko joskus risukasaankin :D . Tuli vain pieni kirjoitusvirhe, nämäKIN asiat ovat matkoja itseesi olisi ollut parempi sanamuoto jos oikein tikulla kaivetaan.
    Tosiaan kukin tavallaan.

  • Kyllä siinä se KIN lukee rivien välissä.

  • Oma kokemus oli se ettei ketään oikein kiinnostanut tai vaihtoehtoisesti ei vain yksinkertaisesti osattu ottaa asiaan kantaa sen suuremmin, lukuun ottamatta ihan paria tahoa. Siispä neuvon olemaan kantamatta mitään lastia selässään tai välittämään liikaa asiasta, koska silloin pääsee helpommalla.

  • Niin en asiaa mainostanut laisinkaan että olen lopettanut. Sitten kun joku asiasta kysyi niin silloin sanoin että joo.
    En tehnyt asiasta "numeroa" eikä siitä sen enempää keskustelua syntynyt.
  • Mä kerroin heti kaikille esim. Facebookissa ja tietysti läheisillenikin. Läheisille kerroin itse asiassa jo yli puoli vuotta aiemmin, kun tein päätöksen. Siellä Facebookissa sitten ekana savuttomana päivänä. Tai no, mainitsin mä Champixistakin. Jotenkin mulle parempi, että on sitten tsiljoona tyyppiä, joille tarttis myöntää, jos repsahtaa tupakoimaan. Nostaa kyllä reippaasti sitä sortumiskynnystä, kun ajatuskin saa jo häpeemään. :D

  • Minä en uskaltanut aluksi kertoa kellekään paitsi puolisolle, kun ajattelin miten noloa on, jos ei onnistukaan. No, puolison reaktio oli kokemisen arvoinen, ei ollut uskonut, että ikimaailmassa pystyisin lopettamaan. Töissä piti aluksi salaa sumutella nikotiinisuihketta, mutta sitten kerroin huonekaverille. Hänpä kertoi aina haistaneensa kun olin käynyt tupakalla, ei ollut vain tajunnut sen loppuneen. Pomolle en aio selitellä, vaikka on kyllä nähnyt työkunnon romahtaneen eikä tykkää siitä. Olisi liian noloa kertoa, että tein töitä vain tupakan voimalla.

  • Mä en kertonut kuin muutamille ihan läheisille, mutta en sitä mitenkään salaillutkaan. Jos tuli puheeksi tai joku kysyi, niin kerroin kyllä. Kyllä tää minusta on matka joka käydään yksin. Kannustus ja positiivinen suhtautuminen on tietysti kiva, mutta ei niiden varassa tupakatta pysy. Tai sanotaanko näin että minusta koko homma olisi aika kivuliaan ohuen langan varassa jos jäljellä olisi enää se syy että nolottaisi sortua kun tuli kerrottua muille :D Näin siis mun kohdallani - mua ei kauheasti kiinnostanut mitä mieltä ihmiset olivat polttamisestani, niin ei myöskään heilauta kauheasti mitä mieltä ovat lopettamisestani.

    Mun tuttavapiirini on myös aina ollut erittäin kohtelias lopettamisyritysten suhteen. Me ei kysellä toisiltamme miten lopettaminen on onnistunut - kyllä sen näkee meneekö toinen tupakille vai ei. Ja jos menee, lopettamisyrityksestä ei mainita. Näkeehän sen ettei onnistunut, ja mitäs sitä tarvitsee hieroa toisen naamaan. Mulle tämä oli ensimmäinen (ja toivottavasti viimeinen) lopettaminen joten nyt on ollut mun vuoro olla varovaisen huomaavaisen tarkkailun kohteena.

  • Itse en kertonut kenellekään (en edes vaimolle), kun lopetin tupakanpolton. Töissä oli pakko sanoa, kun olisivat kuitenkin alkaneet kysellä. Asia oli helppo pitää salassa, koska olin polttanut kotona ainoastaan viedessäni roskia ulos tai yömyöhään, mutta töissä ja muualla liikuttaessa tulikin sitten poltettua sitäkin enemmän. Tiesin, että vaimo toivoi minun lopettavan tupakanpolton, mutta en halunnut puhua hänelle mitään, että en keräisi ylimääräistä stressiä itselleni siitä jos en kaikesta huolimatta kuitenkaan onnistuisi ja olin tuolloin miettinyt, että maailma ja lakko ei lopu siihen, jos joskus pahimpaan tuskaan sen pari tupakkaa tarvitsisikin, mutta eipä niitä sitten kuitenkaan tarvittu. Joskus 60 lopetuspäivän korvilla sanoin vaimolle, että olen lopettanut.

    Koin, että minua ei motivoi yhtään lisää se lähiympäristön "lopetuksesta tietämisen" tunne vaan halusin ottaa lopettamisen puhtaasti omien rajojeni mittaamisena.

  • Lähiporukka tai mikään porukka ei yleensä yksinkertaisesti tiedä tai tunne asiaa mitenkään päin. He eivät osaa tunnetasolla suhtautua tupakointia lopettavaan, ei silloinkaan vaikka olisivat itse lopettaneet tai polttaisivat. Mykkäkoulu tai murahtelu vastauksena on mitä tavallisin tapa reagoida asiaan. Tupakoinnin lopettaminen voikin toimia hyvänä, joskaan ei minään raudanlujana empatiatestinä - osaavatko kukaan sinusta välittävät tai sitten (puoli)tuntemattomat suhtautua asiaan asiaankuuluvalla tavalla?

    En löisi rahojani likoon.

  • Hassua, mä olen kokenut vain iloisia reaktioita, onnen- ja tsempintoivotuksia, kun tupakoinnin lopettamiseni on tullut esille. Jopa silloin, kun kerroin siitä ihan alussa ja mahdollisimman monelle.

  • Positiivista miullakin, tosin omaan sen luonteenpiirteen, että tiedän, jos joku teeskentelee - näen tavallaan ihmisten läpi noin niinkun live-elämässä...

  • Ehkä suku ja ystävät on oman persoonan kaltaisia :smile:

  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    editoi maaliskuu 4

    Luin kerran, et se auttaisi, jos kertoisi esim. töissä, et oon lopettanut. No, kun lopetin nn. kerran, kerroin siitä. Pöh, sehän sortui muutamassa päivässä sekin lakko. Ja kun en kehdannut kertoa siitä, poltin töissä salaa. Olisin saanut polttaa omassa huoneessani, mut ilmitulon (!) pelossa, poltin vessassa. Isot yksiöt, joissa ääni ja hajueritys, sekä seinän kokoinen peili. Siellä vetelin salaa tupakkaa. Kattelin itteäni peilistä ja ajatteli, et jos vielä sammutan valot, poltan jo itseltänikin salaa. B)
    Hitsi kuinka makaaberia! Menin ja poltin seuraavan huoneessani. Ei siitä kukaan ees maininnut, ei se merkinnyt muille kuin itselleni mitään.
    Tätä nykylopetustani en kertonut kenellekään. Kahden viikon kuluttua arvuuttelin miestäni, ei ollut ees huomannut, vaikka yleensä poltin sisällä. Töissä huomasivat, kun kutsuivat ulos polttamaan enkä mennyt mukaan. Mut aika vähän se ihmisiä liikutti. Tottakait kaikki olivat sen hetken iloisia, kun kerroin, mutten usko, että se pitkän päälle muita kiinnosti, paitsi foorumilaisia. :D

    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • Anteeksi Melisa, mutta nauroin ääneen sun vessakuvailulle. :D Ja miehet ei kyllä oman kokemukseni mukaan huomaa mitään, mitä ympärillä tapahtuu. Että sinänsä miehesi käyttäytyi täysin lajityypillisesti :D
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko

    Ei tartte pyytää anteeksi. Se oli hullunkurista - kyllä! Päätinkin, et tämä lopetus on vain ja ainoastaan mun oma asiani, en lopeta kenenkään patistelusta, toiveesta tai moitteesta.

    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • Kyllä mullekin tuli semmoisia kommentteja kuin "hienoa!" kun lopettamiseni tuli puheeksi jostain syystä. En silti usko että se ketään sen kummemmin kiinnosti, paitsi ehkä ihan läheisimpiä. Enkä usko että syvempää ymmärtämystä asiasta löytyi kauheasti edes niiltä läheisiltä :) Tupakoimattomat eivät tiedä mitä se on, ja lopettaneet olivat unohtaneet alun kauheudet :D

  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    Oikeasti savuttomuuteni on kiinnostanut narkoosilääkäreitä ( neljää!) Ja ortopedeja, toisia nukutusongelmien ja toisia paranemisongelmien takia. Parhaat kehutkin olen sairaaloissa saanut.
    Eräs ex-työkaverini lopetti sydärin jälkeen polttamisen, oli lähes 6-kymppinen, jäi sit työkyvyttömyyseläkkeelle. Harrasti uintia eläkkeellä ollessaan ja yks päivä ei vaan henki kulkenut eikä jaksanut uida. Syy: keuhkosyöpä. Ilmeni 10 v lopettamisen jälkeen.
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.