Harkitsen,harkitsen.....

Hei kaikille!Uutena täällä,n.44v.savullista elämää,aika paljon,kun ikäni on 58v.olen naishenkilö.Ladybug,kirjoituksesi kiinnosti ja mielellään kuulisi lisää,miten sinulla ja muillakin vastilkään Champiksin avulla lopetteneilla menee.Mulla ollut viikon verran toi aloitus pakkaus pöydällä ja olen täällä välillä käynyt lueskelemassa,toisten onnistumisista.Olen tupakkaklinikan ryhmässä ja käynyt kerran ,ensiviikolla olisi uusi tapaaminen.Siinä muut ovat jo käyneet joitakin kertoja ja useimmat lopettaneet,joten olen heihin nähdessä jälkijunassa.Ryhmä kestää vaan tunnin,nyt alkuunsa kerran viikossa,joten aika on aika lyhyt keskusteluun.Mua PELOTTAA moni asia,luopua vanhasta tutusta "kaverista",tapaorjuudesta,ym.sekä se etten sittenkään onnistu,olenko valmis??Minulla asiat"mieli"ei parhaiten päin,rahat tiukilla(toimeentulotuki)tehdään työkyky selvitystä sekä yritän tukea ystävääni ruokatorvensyövän leikkauksesta,pääsi tälläviikolla kotiin sairaalasta ja hänellä ahdistus ja masennus päällä.Yritänkö" haukata liian isoa palaa" itselleni??vai etsinkö tässä vaan selityksiä.Minulla todettu keuhkoahtama(ei VIELÄ paha)sekä on myös 2-tyypin diapetes,josta johtuen jaloissa neuropatiaa,joten aiheellista olisi LOPETTAA,tunnen olevani varsinainen addikti tupakan suhteen.Lisäksi on ylipainoa n.20kg,sitä pitäisi saada pois,eikä ainakaan lisää.Lenkkeily ei oikein onnistu jalkojen takia,mutta olen lisännyt almanakkaan maanantaille uinnin,jotta pääsisin siihen taas "käsiksi",aloittaminen aina vaikeaa.Tää ryhmä on mukava,kun voi saada vertaistukea ihmisiltä jotka ymmärtää,mitä on nikotiini/tapaorjuus.Jännittää ensiviikon ryhmään meno,koska en olle vielä aloittanut lääkitystä,vähentää kyllä koittanut(ei paljoo)nyt menee askin verran(kauheesti).Tunnen olevani luuseri.Pyryistä päivää kaikille,Helsingistä,toivotteleepi  savutteleva KAMPPI!(toistaiseksi)

Viestejä yhteensä

  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    Kamppi, tervetuloa Stumppiin - paras paikka lopettamiselle.
    Ymmärrän täysin tunteesi ja pelkosi lopettamista kohtaan. Koskaan ei tunnut olevan oikea aika, se aika, jolloin tuntee olevansa kypsä. Näin on monella. Koskaan elämä ei ole niin ongelmatonta ja seesteitä, että voi rauhallisin mielin tehdä näin isoa asiaa.
    Itsekin poltin reilu 40 vuotta. Olin aikaisemminkin yrittänyt lopettaa niksapurkalla kylläkin, 6 kk:n hyvä savuttomuus sortui yhteen stressaavaan tilanteeseen uutena vuotena.  Harmitti niin vietävästi. Keräsin itseäni 3,5 vuotta, ennen kuin yritin uudelleen.
    Voin kertoa, että ylipainoa oli ja on edelleen, jaloissa joku hermovaurio, joka polttelee alaraajoja öisin (onneksi on lääkkeet). Selkä sökö, keinoniveliä  jo kolmin kappalein. Nyt todettu keuhkoahtauma, joka on onneksi oireeton, mut TT-kuvauksessa löytyi.
    Stumppi on siitä hyvä paikka, että toisten tarinoiden lukeminen ja varsinkin kirjoittaminen toimii itseterapiana. Minusta jopa paremmin kuin nuo ryhmät, mutta ei varmaan ole lisänä pahaksi.
    Tänne voi kirjoittaa niin tuntemattomana, et uskaltaa enemmänkin avata tuntemuksiaan. Ja kun sen jutun kirjoittaa, on jo ehtinyt ajatuksen ja tunteen päässään  muotoilemaan. Ja kas, kun ajatus saa kirjallisen muodon, sen käsittelykin helpottaa.
    Täältä tulee taatusti tukea.
    Sanoisin sinulle Kamppi, et pelko pois! Uskalla ottaa tuo askel. Et ole mikään luuseri, vaan ihminen, jota pelottaa ottaa tuo askel.
    Tsemppiä!

    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • editoi tammikuu 2017
    Rapiat 30v polttaneena, lopulta jo puoltoista askia päivässä ja kyllähän se lopettaminen oli jatkuvasti mielessä.
    Välttelin jopa nicorette mainoksia ja kaikkee missä varoiteltiin tupakan terveydellisistä haitoista.

    Kova kuume ja flunssa iski, mutta sitikin piti alkuun kammeta itsensä ulos tupakalle, säälittävää.
    Maistui hirveelle ja yskitti niin prkleesti kun keuhkot täynnä räkää muutenkin.
    Sain vedettyä parit savut per kerta ja takas sisälle.
    Jossain vaiheessa iski päin keuhkoja ja ajattelin että voihan hel**tti mitä touhua ja siitä se lähti...
    ikäänkuin "ilmaiseksi" meni pari-kolme aloituspäivää.
    Aloitin silleen, etten itsekään tiennyt alkavani lakkoon/lopettavani.

    Alkuhuuman ja vieroitusoireiden hävittyä alkoi mullakin hirmuset pelot ja uskomukset, eikä ne näin alkuun ole paljoa hellittäneet.
    Miten mää nyt puhun kavereille, yleensäkin ihmisille, mitä teen kun tulen kaupasta parkkipaikalle, mitä teen kun olen saanut jonkin työn tehtyä, lumiukon tehtyä, mitä nyt kun ei pääsekään sexin jälkeen kuistille, nauttimaan tupakasta, vieno hymy kasvoillaan, melko hyvän suorituksen jälkeen...kevätkin tulee, miten sen ottaa savuttomana vastaan.
    Kymmeniä, jos ei satoja paikkoja, johon tupakka on ennen kuulunut, mutta nyt ei SAAKAAN tupakoida, IIIIIK.

    Nuot kaikki pyörii väliin vahvana mielessä, MUTTA _ nyt_on_alkanut tulla muitakin ajatuksia...
    jokainen tuskainen paikka, jossa ennen tupakoin, piti jotenkin käydä läpi ja huomata, että tästähän selviää savuttomanakin.
    En tarvitse hermosavuja joka ainoan pienen tai suuremman v***tuksen takia(näitä kyllä keksii helposti kun savuja mieli tekee)
    Kavereita katsoo jopa säälien kun vetävät vaatteita niskaan kovalla pakkasella ja menevät ulos sotkimaan keuhkojaan.
    Baby steps, yksi asia kerrallaan olen huomannut, että vahvistun ja hautaan sen tervaisen kaverin mielestäni kokonaan.

    Tsemppiä Kamppi, ei ole olemassa juuri oikeaa aikaa tai tapaa lopettaa, mutta on olemassa väärä aika aloittaa.
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    Just noin Yarska!  Hyvin todensit asiaa.
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • Kiitos Melissa ja Yarska tsempeistä ja kannanotoista ja Yarskalle vielä erikois tsempit savuttomalle tielle.Nyt kysyn,jos haluun vastata toisen kommentointiin,niin painanko tota lainaus kohtaa??Kirjoittaminenhan just on terapiaa,niin kuin sä Melissa sanoit ja just toi toisten juttujen lukeminen,ahaa,enhän mä oo ainoo jota mietityttää ja jännittää.En oo pukenu tänään edes päälle,ku kolme päivää olin ystävää livenä tukemassa,ajattelin et voin pitää yökkäri päivän,vaik oonkin tehny vähän kotihommii.Ystäväni soittanut jo pari kertaa,on niin ahdistunu ja itkee,niin kuin poislähtiessäni,se tässä rassaa,oon vähän liian herkkä luonne,et ahdistun minäkin.Sori,kun noi muut asiat tuppaa hyppää paperille.Mä oon varmaan tosi hyvä keksii itselleni selityksiä,miksi en voi ja sitku,sitku juttuja SITKU-elämää,nyt täytyy vaan oppia/opetella elämään NYTKU-elämää , edes alkaa harjoittelemaan.Oon kanssa varannut kirjastosta pari Carrin kirjaa,tulee aikanaan,täältä sain niihin osviittaa.Ja mitenkähän oppis ton Baby steps,kun sitä useimmin on nyt,nyt,heti-ihminen?Sekavaa juttua,nyt lopetan tälläkertaa.
  • MelisaMelisa Espoon etelärannikko
    Kamppi, ei tartte lainata koko edellistä postausta. Voit aloittaa nimellä. Siitä tietää sit kenen juttuun vastaat tms.
    Varmaan on nyt mielessä ystävän asiat, kun hän kärsii. Mut nyt on yhtä hyväpäivä aloittaa kuin huomennakin. Jos nyt aloitat Champixin , tulee sulle vähän ajan päästä määriteltäväksi se päivä, jolloin lopetat polttamisen. Suurimmalle osalle ei tupakka enää siinä vaiheessa maistukaan.
    Etenet tämän jutun kanssa ihan rauhallisesti ja luotat siihen, et hyvin se kulkee.
    40 vuotta savuttamista ja sitten lopetus 18.8.2005. Motto: Ei koskaan henkostakaan.

  • KAMPPI kirjoitti:
    Ja mitenkähän oppis ton Baby steps,kun sitä useimmin on nyt,nyt,heti-ihminen?
    No jos olet päivän polttamatta, niin vaikka kuin olisit heti-kaikki-tänne-mulle-nyt ihminen niin ei se vuoden lakoksi muutu. ;)
    Ainakaan mun kohdalla se ei ole ollut muuta kuin jatkaa elämää, entiseen malliin, poislukien savuttelu.
    Joka päivä tulee kohdalle tilanteita joissa ennen polttanut ja niitä päin vaan mennyt, yksi kerrallaan, ilman tupakkaa.
    Tilanne kerrallaan on tullut olo, että wow...selvisin kuitenkin ilman tupakkaa ja sain taas sulan hattuuni.

    Tupakka on kaveri, se ainoa joka auttaa stressissä ja ongelmissa - ainoa joka lopulta tappaa  :D
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy kommentoidaksesi.